Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
-<e> 38 <s-
fcit jälteen joubuin taiunuffiiii; iniuii cu
oliiit mitään ianfaritnv.
^efijätäv löijji läheltä evään
locnljcmic-(ien, jota heti lähetettiin Ijcibiiu aiutiFfcnfa.
^ia oli fiilä aifaa faarouttanut (juFFuioan
miehen ja huomannut, että l)än oli faaiuit
äfiflijen fuoncnioebo» ja fentätjben tullut
Fnteneinättöiuäfji itfcänfä auttamaan- Jjjän
ei tooiuut muuta teljbä, f uin fmtrcUa mie=
leit maltilla ja melfein uöfoiuattomalla
looiiiialla ja ftjlinämicllfpbellä pitää b a
-nen päätäntä pi)äti)Sfä ja pnftjttää l)äntä
ja itfeänfä lucben pinnalla fifft, fun rocitc
hcibät faaroutti.
Soitfcfjan avmata, millaifeUit Hjaötutfella
me otimme hänet unistaan, fnn l)äit va|U
tuFfeöta n»äl)än falpeana. mutta ilosta
lois-taimina palafi luoffemmc. ^os inc jo
ennenfin vafastiinnic l)äntä, niin ihailiut:
me fjäntä npt äärettömästi hänen rol)feu=
tenja ja altiifji antaiöaifuutenja täfjbcn.
sDhittan>Oi! Die emme Fauroau fnancct pitää
häntä luonamme ja iloita fiitä, että mcU
bän joufoöfamme oli i()fa elämä foitfaritar.
Mun liifufaubcn toiiinmeinen päiiuä oli
fäfiöfä, istuimme faiffi aamiaifen jälteen
luoffahuoncesia miettien luiinuucistä tnt=
fintoamme. Silloin tuli neiti Duncan
fifään ja httfui Söiaa htoffcufa. Cpcttajatta=
reHamme neiti SuncanHUa oli Firja täbeSfä,
ja cnfi ajatuffemmc oli, että l)än Ftifelifi
fiitä Sialta jotafin. 3)lutta hän ei [anonut
mitään muuta tuin: „S9ia, romua SBalterö
tahtoo puhutella fiiniä ruofafjuonccsfa."
,,23oi, $ia!" fanoin minä, Fun hän
FulFi ohitfeni. £»än hmutuli ntiintUe
leiu-peälln taroallanfa ja meni. -Diolcnimat
aaitHötimmc, mitä tämä [anoma mcrfUfifi, ja
me ariuafimme oifein.
23ian SPijreneein luona afuiua tfo-äiti
oli lähettänpt raFaöta tomeriamme nouta=
maan, ja heti lufiifattben loputtua piti
®iau matfuötaa neiti ruucanUn Fauöja.
Sillä tamalla hän fatoft meibän
jou-Foölamine, mutta me muiotimmc häntä
aina ja puhuimme ufein hänestä, fillä
hänen voljFea tcFonfa oli jnttänijt fi)bä=
luiinuue ftjlöän ja Fatoamattoman jäljen.
l’le emme faiffi moi faaba aiFaan tuuria
tefoja, mutta minusta tinttiin, iFäänfuin
tt vl)oo((ifutiö ofi.fi fett Ijpjeen ulFopuoli,
joFa meillä Faifilla moipi olla — i t f e
n-fä = un jjotus.
Kirje „f—k—n:lle", .Vilholle’- ja
muille Tilhin ystäville, jotka
kirjoittelevat runoja ja
satuja.
J^iitos. kiitos ahkerasta avustanne!
Tilhi iloitsee, kuu näkee, ettei entiset
ystävät ole sitä unohtaneet.
Palkinnoksi tahtoisi Tilhi antaa Teille
muutamia neuvoja, jotka ehkä vähän
liöl-poittaisivat sadun ja runon
sepittele-mistä. Tässä nvt on ensiksi terveiset
t’—k 11: lie: Etkö oudoksiuiut, että
viimme numerossa oleva ruuosi ^Iltasella"
oli melkein kokonaan muuttanut
muotonsa? Siilienhän oli tullut lisäksi pieni
sankarikin pojat saavat pitää sitä
poikana, tytöt, .jos tahtovat, tyttönä ;
koulusta päästyään hän katselee luontoa
kevät-iltana ja viirainein vertaa itsensä
puroseen, jonka tavalla hän nyt
hyppelee lehdikossa ja toivoo pääsevänsä
hetkisen päästä lepäämään äidin luona
niinkuin
,.valkovuokko nukkuu kuusen alla".
Se pieni sankari teki runon vähän
vilkkaammaksi; eikö tehnyt? vaikka ei se
nytkään ole malliksi kelpaava.
Katsop-pas, veikkonen, ei siinä ole kylläksi, että
me kynänkärjeliäuimc saamme toimeeu
kuolleita kuvia luonnosta; kuvien täytyy
elää ja liikkua. Elämään ne rupeevat
heti, kun vaan asettaa joukkoon elävän
ihmisen, joka niitä katselee, koskettelee
ja niistä puhelee. Kyllä tuommoisia
kuolleita kuvia ou etinenkin paljo maalattu.
Ne olivat pari sataa vuotta sitten Saksassa,
Katiskassa ja Ruotsissa aivan tavallisia;
mikä kirjoitti keväästä, mikä kesästä,
mikä mistäkin aina yhtä ja sauiaa. Mies
•se, joka silloin osasi oikein saudilleen
kaikkia kuvailla. Ei silloin paljo
huolittu siitä, oliko runoissa elämää ja
virkeyttä. Mutta sitten ilmestyi Saksan
maalla mies, jonka nimi oli Qottholil
Epltraim Lessiny. Hän oli suuri
ruuoi-lija ja teräväjärkinen kirjojen
arvostelija, joka rupesi antamaan ueuvoja
runoilijoille. Tiedättekö, mitä hän sanoi
noille kynämaalareille? Hän sanoi tähän
tapaan : ,, Maalarin tehtävähän on
maalata kuvia, mutta runoilijan pitää pu-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
