Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
—s> 7<>
„Alma,’ kyllähän seu tunnen.
Lyhyenläntä nokka ja pieni hammas yläleuassa
lähellä nokan kärkeä. Elä luule, Knut,
ampuneesi papukaijaa: minä olen tuon
otuksen tutkinut, se on satakielinen.
Minä näin sen tavoittavan virtahepoa."
„Mitä sanot? Satakielinen? Oivallinen
kanahaukkahan tämä 011! Tallin oven
päälle ininä sen naulaan. Minä näin sen
vainoavan pientä orava raukkaa. Se on
ahnas rosvo, tuo tuossa; se elää
eninimittäin pikku linnuista, vaikka kyllähän
sille kelpaa kaikki, mitä sattuu saamaan:
rotat, sammakot, jäniksenpojat, oravat.."
Nyt näki Hegesippus parhaaksi pitää
viisautensa itsekseen. Mutta kun hän
onnellisesti pääsi kotia veljensä
hartioilla ja Justiina mamselli taas alkoi
kiittää hänen ääretöntä oppiansa, kuiskasi
Hegesippus hänelle korvaan: „elkää
kertoko kenellekään siitä, että olen tuhma!"
.,Kultamuruseni, mitäs puhut? Olisiko
hiin tuhma, joka tietää kaikki."
,,Niin, katsokaas Justiina, sepä se
juuri onkin tuhmaa!’1,
–#»1)48$-
Lapsellista.
M uiumo kertoi tarinoita,
Kuinka kissa kirnus voita,
Kuinka ukko kiipes puuhun,
Hopsis, kopsis lijppäs kuuhun,
Kuinka jänö nauruun ratkes,
Ripsis, rapsis huuli katkes:
,.Kyllä uskon, ou ne totta!"
Vakuutteli pikku Lotta.
Vaan kun mummo sivumennen
Virkkoi olleliensa enuen
Lotan laisua
Lapsukaisua,
Huusi Lotta: „Enpäs vaan
Narratusta uskokaan!"
O. Wru.
–-
Koivu.
Kevät on tullut! Tuuli henkäilee
lempeästi, nurmi alkaa vihannoida, ja lintuset
laulelevat iloisesti. Tuomi ja pihlaja
aikovat jo heti lehtisilmunsa avata, sillä
vihannat lehden kärjet pilkistävät jo
tup-pilosta. Työssä ja toimessa 011
koivukin! Silmut paisuvat, päivä päivältä.
Kuivun lehtien puhkeaminen onkin vasta
oikea kesän tulo. Silloin täyttyy ilma
mitä suloisimmaQa ja raittiimalia
tuoksulla — vasta silloin oikein tunnemme
kevään lempeät hengähdykset, lehdoissa
ja metsissä. Suuri ja pieni, rikas ja
köyhä saa nanttia silloin Jumalan
hyvyyttä runsaasti.
Lähde kanssani lehdikkoon katsomaan,
vieläkö 011 kauan odotuksen aikaa, niin
tahdon kertoa sinulle vältän koivusta,
tuosta maamme lempilapsesta. Olet
varmaankin yhtä mieltä kanssani siinä,
että koivu 011 miellyttävin puu
Suomessamme. Tuo solakka, lumivalkoinen
vartalo! Nuo hienot, hennot oksat vaalean
vilieriäisine, puhtaine lehtineen! Tuo
kaikki 011 jotakin niin omitnista meidän
maallemme. Sillä on verratoin
viehätysvoima. Se ei lumoa ainoastaan meitä,
vaan eteläuiaideukin matkustajorta, jotka
sulo-seuduillemme saapuvat ktdkeissausa.
— Jos etelämaiden tumina lehtimetsä
mieliyttäisikin sinua siellä vieraillessasi,
niin luulenpa, että jonkun ajan ktdntt.ua
haluaisit sydämestäsi päästä taas
pohjolan vilpoiseen, valkovöiseen koivikkoon
levähtämään ja hengittämääu sen
raitista ilmaa.
Jo esi-isämme kunnioittivat ja
ihailivat koivua. Kalevalassa kerrotaan
varsin soina tapahtuma, josta näemme,
kuinka koivu oli esi-isiemme suosikki.
Wäi-uäuiöinen, tuo mahtava rttuouden
ruhtinas, kävelee kerran metsässä suruissansa,
kun 011 kantelensa kadottanut. Silloin
hän yht" äkkiä kuulee koivun valittavan
lehtovierellä. Luoksi astuu hän kysyen:
„Mit’ itket ihana koivu,
Pun vihanta vierettelet,
Vyöhyt valkea valitat?
Ei sna sorahan vieä, .
Ei tallota tappelohon".
Koivu vastaa häuelle:
,.Niinpä muutamat sanovi,
Moniahar, nrvelevi
Elävän minun ilossa,
Riemussa remuelovan:
Minä hoikka huolissani,
Ikävissäni iloitsen,
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
