Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
-i$> 77
Panen pakkopäivissäni,
Mi ireh issa munnafcteleb".
Ja sitten kertoi koivu surunsa syyt,
kuinka ankarasti ihmiset häntä
kohtelevat: ,,tytöt taittelevat lehvät, vastaksiksi,
pojat kyljen puhkaisevat ja
juokset-tavat sieltä mahalaa juodaksensa, ja
miehet kaatavat vihdoin kaskipuuksi,
tuhkaksi poltettaa ja vielä lisäksi:
,,Siitä tuuli tuskat tnöpi,
Halla huulet haikeimmat:
Tuuli vie vihannan turkin,
Halla, kattnihin hamehen:
Niin minä vähävarainen,
Siinä koito koivu raukka
Jään aivan alastomaksi,
Varsin vaatteliettomaksi
Vilussa värisemähän,
Pakkasessa’ parkumahan".
Silloin heltyi ^Väinämöinen, kuohahti
ikirunojan sydän, ja hän lausui:
,,Alä itke puu vihanta,
Vesa lehti vierettele,
Vyöhyt valkea valita!
Saat sinä olevan onnen,
Elon uuen, armahamman,
Kohta itkenet ilosta,
Riomnsta remahntellet".
Nyt kaatoi laulaja koivun ja teki siitä
kautelon kopan. Kielet sai hän immen
suortuvista ja naulat kullasta. Ktui hän
sitten soitteli
,,Käsin pienin, hoikin sormin,
Peukaloin ulos kiverin,
Jopa virkki puu visainen,
Vesa lehti vieretteli".
Koko luonto saapui kuulemaan tuota
ihme-soitantoa. Miehet paljain päin,
pojat polvillansa, vaimot käsi poskella
ja tyttäret vesissä silmin kuuntelivat
kan-teloista, iloa imehtelivät. Kaikki metsän
eläimet, kaikki linnut, kaikki kalat
riensivät nauttimaan tuosta ilon lähteestä.
Näin kertoo Kalevala koivun, tuon
hennon, suloisen koivun kohtalosta. Näin
kertoo se, kuinka koivu tiili tuon suuren
miehen käsissä soitannon välikappaleeksi
armaassä maassamme.
Kauan on jo Väinämöinen ollut poissa
— mutta ,.kautelonsa jätti hiin jälelle,
oiton Suomelle sorean, kansalle ilon
ikuisen. laulut suuret lapsillensa". Vielä
«ajahtelee raikas laulu: mailla ja vesillä,
k
joita, solakat Suomen koivut ympäröi,
sointuvat sävelet yhtä kauniisti kuin
Hitunenkin.
Ja vieläkin, niinkuin Väinön aikaua,
seisovat miehet paljain päin, naiset käsi
poskella ja tyttäret vesissä silmin, kun
,,Maanune" laulun mahtavat sävelet
kajahtelevat tuoksuvien koivujen vilpoisassa
varjossa.
- <88£>®i«3>s-—
llokivellä.
Istuimme ilokivellä,
’^Päiväsellä paaterella,
Ääntä kuulimme kevähän,
Suloa suvisen laulun,
Ilman lintujen iloa.
Kiuru ilmassa iloitsi:
Kuu on kiulusta kesähän!
Peippo vastahan puheli:
Puoli kuuta peipposesta!
Rastas riemuten sanovi:
Kohta on kesä käsissä,
Viikon päästä vissiliinki!
Västäräkki väittelevi:
Ompa vieläkin vähemmän,
Tnskin tuntia tusina!
Pääsky päätöksen tekevi:
Minä tiiän, tien osoitan:
Päivä pääskystä kesähän!
Kuusesta käki kukakti,
Soitalti sorea lintu;
Ei se ehtoja ladellut
Eikä väitellyt välieä,
Ilon laati ihmisille,
Suven Suomelle suloisen.
—hölisse-—
Lähettäjäin osasto.
Laiska Wikki.
Kirj. —f-k–n.
,,Multa katsokaas, tuollahan laiska Wikki
tulee!" hausi muutamat koulu pojista, jotka juuri
olivat piiiissuet välitunnille ja olivat nyt
kokoontuneet pallin lyöntiin koulun pihamaalle.
..Kuivaan ! siellähän se tcxlellnkin tallustelee", sen
virkkoi toinen pieni, valkotukkainen poika
nah-tyiinsii hiinkin »Vikin.
„LahtekJiSinmepHs huuti narraamaan!" sanoi
poika toistamiseen heittäen sumussa pallokepin
kiiilestiinsu ja lKhti juoksemaan WikkiM koh-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
