Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
—$> 142 <$>-
Ne ovat niin vahvat ja lujat, että luulee
näkevänsä Herkilleen vartalon edessään.
Jo laskeuu pauhun ääni. Aallot käyvät
hiljaisemmiksi. Hetken matkaa on taas
suvantoa, ja vene kulkee soutamisen
nojalla eteenpäin.
Jo tultiin toiseen kosken korvaan. Se on
ehkä vaarallisempi edellistä. Tuossa on
suuri kivi, sen alla kuohuva kiho,
hyökyaallot huimina syöksevät vasten
virtaa. Tässäpä sitä kysytään
laskumie-hen taitoa. Milloin laskee hän veneen
virran poikki, milloin suuren kihon
kul-mitse.
Hui! nythän se menee ihan kohti
kalliota. — Ei mennytkään. Tuosta hän
laski vähä ylempää.
Vaan nyt — — nythän se syöksee
suoraan kivistä siltaa kohti rannalla.
Ei, laskumies käänsi sen, käänsi
sievästi kuin kutoja kangaspuissa sukkulaa.
Tuosta tulee iso hyökylaine.
Kauhean korkeita, vaahtopää käpryjä!
Suts! jo roiskahti vettä venheesenkin,
mutta ei vene vaan aaltojen valtaan
joutunut.
Uudestaan hiljeni kosken pauhu;
Niskakoski olikin jo lopussa ja vene kulki
tasaista kulkua.
Peninkulman pitkältä oli nyt koskea
laskettu. Katsotaanpa kelloa, miten
kau-van olemme viipyneet. Ei puolen
tunnin aikaa enempää. Peninkulma
puolessa tunnissa ! Kylläpä siinä
aikakyy-tiä livaliutettiin.
Rautaa kohden laskee laskumies. Hän
on tehnj^t tehtävänsä, kiitämme häntä,
kun taitavasti oli ohjannut venettämme,
ja maksamme hänelle tulevan palkan.
Muutkin veneet laskevat samaan
rantaan.
(Jatk.)
^Igiss^—
Luonnon jano.
I kauan poltti päivä, — jo kuivi kaikki
maa
Jo sammui lähteen silmä koivikossa.
Ei ailioin pelto saanut oo vesipisaraa,
Ja hamlan sai jo virta viidakossa.
Nyt, nyt on luonnon jano, ja jano
hirmuinen:
Oi, anna meille vettä, sä Isä taivasten!
Näin huokaa metsä, huokaa laiho mailla.
Ja heitellessä luonto on
nääntymäisillään, —
Vaan rauta taivaan silloin samertuupi.
Ja pilvipeittoon käypi se synkän synkem-
pään,
Ja metsät, järvet, kaikki tummentuupi.
Ja runsahasti taivas käy vettä vilivo-
maan,
Ja luonto käypi juomaan, kuin juodaan
janoissaan,
Kun viljoin virtaa vesihelmet maille.
Nyt juopi koivu, kuusi, nyt juopi kaikki
maa
Ja joka kukka ahon rintamalla,
Ja kilvan kuiva laiho nyt janon
sammuttaa, —
Juo pääskyn poika, toukka turpeen alla.
Taas virkoo lähteen silmä, tuo äsken
sammunut,
Ja viidan virta uuden on juoksun alkanut,
Ja puro päilyy niityn nurmikolla.
Kun sitten poistuu pilvet ja taivas
selkenee,
Ja päivä maille kultasateet luopi,
Kas "silloin raitis laiho se mailla
aaltoilee,
Se Korkeimmalle kiitostansa tuopi.
Ja elinvoimaa uutta nyt luonto uhkuaa;
Käy tänne ihmislapsi ja kiitä Jumalaa,
Kun kiittää metsä, kiittää laakso, vuori!
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
