Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Yleiskatsaus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
27
%
m
sen 1 numerossa 1863 onkin Julius Krohnilta, joka tällöin kuului
lehden toimitukseen, aika äkäinen kirjoitus (»Pari sanaa
suomikiih-koisille») siitä, että suomenmieliset yhä käytännössä viljelivät
ruotsia. Mutta tätä edellisten sukupolvien kirousta, kuten Kaarlo
Bergbom, joka itse sen niin hyvin tunsi, sitä nimitti, ei voitu
kädenkäänteessä korjata. Ainoastaan jyrkimmille se onnistui. Kuitenkin oli
vireillä harrastuksia suomen saattamiseksi laajemmaltikin
Helsingin sivistyneitten puhekieleksi. Tätä tarkoitusta varten perustettiin
v. 1862 Helsinkiin erityinen »Suomenkielen ystäväin seura», joka
sitten laajennettiin yli koko maan ulottuvaksi ja syystalvella 1864
sulautui uuteen »Suomalaiseen seuraan», joka edellisen tarkoituksen
lisäksi tahtoi huvittaa viikkokokouksissaan jäseniään laululla,
soitolla, karkelolla, esitelmillä ja seuranäytelmillä. Samaan aikaan
vaikutti ylioppilaitten kesken perustetussa »Arkadia-yhdistyksessä»
pieni suomalainenkin osasto suomenkielisen kaunokirjallisuuden
viljelemisen ja suomalaisen kaunotieteellisen sanaston sepittämisen
%
hyväksi. Katovuodet 1867—68 tekivät lopun näistä seuroista, mutta
syksyllä 1869 perustettiin uusi suuri »Suomalainen seura» etupäässä
suomenkielisiä taideharrastuksia varten. Sen »draamallisen osaston»
keskuudesta lähti Kaarlo Bergbomin johdolla m. m. oman
suomenkielisen näyttämön kaunis ja intoisa perustamispuuha, johon
tuonnempana Bergbomin yhteydessä saamme lähemmin tutustua.
Koska suomenkielellä tänä ajanjaksona sivisty neitten kesken
oli vielä perin suppea käytäntö ja suomenkielisistä kirjailijoista usean
äidinkieli sekä miltei kaikkien koulukieli oli ollut ruotsi tai saksa,
johtui siitä, että korkeampi kirjallinen suomenkieli tällöin yleensä
vielä pysyi kankeahkona ja virheellisenä. Mutta kielen käytäntöä
yhä selviteltiin ja vakaannutettiin. Syntyipä tuimia kirjallisia
kiistojakin kieliniekkain, varsinkin itseään erehtymättömänä
kieli-auktoriteettina pitävän Ahlqvistin ja Suomal. Kirjall. Seuran
»kielitieteellisen osaston», etusijassa sen puheenjohtajan prof. A. W.
Ingmanin kesken »oikeakielisyys»-seikoista eikä niissä suinkaan
kummaltakaan puolelta säästetty murhaavia voimasanoja (Ahlqvist
Kielettäressään ja Ingman Kirjall. Kuukauslehdessä). Vasta
1880-luvulla kielen yleinen käytäntö alkoi olla pääasiallisesti vakaantunut,
ja tällöinpä uusi, mehevään kansankieleen jo lapsuudesta
perehtynyt ja enimmäkseen suomenkielisen koulusivistyksen saanut kir-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
