Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Perustavia kirjailijoita
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
11
Tämä uuras, monille tahoille jakautuva kynätyö, johon vielä
lisäksi voitaisiin mainita joukko kansantajuisia kirjoituksia ja
käännöksiä (Asianajaja 1847, Viron satuja 1847, maakuntakuvaukset
Savo ja Karjala 1864, Pitäjään kirjasto 1869, monien kieli- ja
asiavirheiden rasittama Rambaudin Venäjän historian käännös 1880
y. m.) olivat yhdessä työlään viran kera kai pääsyynä siihen, että
Hannikaisen kaunokirjallinen tuotanto jäi vain kokeilijan ja
asianharrastajan työksi. Syytä oli kai Hannikaisen rajoitetussa
kyvyssäkin. Esiraatajan tie on aina rosoinen ja suuremmatkin nerot
saavat siinä tarpeekseen ponnistella. Seuraavien on jo helpompi
kulkea avattua latua.
August Ahlqvist
(A. Oksanen.)
Hannikainen laski pohjan suomenkieliselle näytelmälle ja
novellille, August Engelbrekt Ahlqvistin — A. Oksasen — asiaksi jäi tulla
uudemman suomenkielisen tai delyriikan varsinaiseksi perustajaksi.
Ahlqvistilla eli Oksasella, jota nimeä hän runoilijana käytti, oli
tosin tällä alalla ollut edeltäjiä monta vertaa runsaammin kuin
Hannikaisella hamasta Agricolasta lähtien, mutta vasta Oksasen käsissä
sai suomenkielinen laulu sellaisen mahdin ja täydellisyyden, että
sillä tuli olemaan uria uurtava merkitys. — Ruotsin vallan aikana
oli suomenkielinen taiderunous ollut pääasiassa vain virsikirja- y. m.
hengellistä runoutta, johon oli lisäksi tullut joku määrä tilapäisiä,
historiallisia ja opettavaisia runoja, useimmat vailla runollista
innostusta ja kielellistä valmiutta. Eipä 1800-luvun alkupuolikaan,
kokeilevain runontekijäin runsaudesta huolimatta, ollut siihen
tuonut erikoisempia lisiä. Muutamat harvat vain kuten varsinkin
runo-lahjainen Samuli Kustaa Bergh (Kallio) ja osaksi myös Abraham
Poppius olivat tällöin saaneet suomenkielisestä laulukanteleestaan
helähtämään täysisointuisia säveliä. Valitettavasti heidänkin
toiveita herättänyt tuotantonsa oli supistunut niukkoihin näytteihin.
Vasta kun A. Oksanen v. 1860 julkaisee ensi sarjan Säkeniä,
nähdään, että vihdoinkin oli suomenkielinen laulu saanut mahdikkaan
laulajan ja »korkeamman kaiun», uusi suomalainen taidelyriikka
kuin taikaiskulla syntynyt.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
