Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Perustavia kirjailijoita
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
46
Erityisesti kuvaava Ahlqvistille arvostelijana ja luonteena on
hänen vapaina vihkoina ilmestynyt aikakauskirjansa Kieletär, joka
yhdessä hänen runojensa kera on omiaan täydentämään tämän
yrmeän ja jykeän miehen luonnekuvaa. »Kieletärtä» eli
»tutkimuksia, arvosteluja ja muistutuksia Suomen kirjallisuuden ja
kielitieteen alalta» ilmestyi vv. 1871—75 kaikkiaan 7 vihkoa. Se oli kai,
ainakin osaksi, tarkoitettu juurikuin vastapainoksi »Santta
Yrjänän lippukunnan» (Yrjö Koskisen ja hänen aatetoveriensa)
toimittamalle Kirjalliselle Kuukauslehdelle. 1860-luvun puolivälissä
Ahlqvist näet milfei kokonaan eristäytyi muista suomenmielisistä.
»Vanhana rehellisenä» ja muuten luonteeltaan itsenäisenä ja
kulmikkaana hän ei mahtunut kulkemaan »Santta Yrjänän», kuten hän
Y. K:ta pilkallisesti kutsui, kohottaman »nuorten» valtiollisen
puo-luelipun alla, vaan kävi mieluummin omia teitään. Mahdollisesti
myös kateudentunto johtajan paikalle nopeasti kohonnutta Yrjö
Koskista kohtaan kärjisti välejä. »Hänen suurin vikansa», sanoo
hän Kielettäressä, »on se, ettei hän ole antautunut tuon mainitun
lipun alle. Vaan tätä hän ei ole parhaallakaan tahdollansa voinut.
Hänen luonteessansa on ne, luultavasti moitteenalaiset
ominaisuudet, että hän pitää vähäisen kirjallisen toimintonsa täytenä
todentekona eikä voi sitä antaa kenenkään aikeiden välikappaleeksi, ja
että hän lausuu ajatuksensa itsekustakin asiasta suoraan ulos.
Ilman sitä on hän aina pitänyt Suomen kielen asiata niin korkeana,
että kaikki muu keinoileminen sen eteen kuin uskollinen ja hiljainen
työnteko, joka paraiten sujuu, kun sitä tekee yksinänsä ja oman
vakuutuksensa mukaan, tuntuu hänestä sekä lapsekkaalta että
myöskin irstaalta.» Vuosien kuluessa välit yhä kiristyivät Ahlqvistin
ja silloisten »nuorten» kesken; jopa näytti siltä kuin Ahlqvist olisi
siirtynyt aivan vastakkaiseen leiriin. Ahlqvistin juhlapuhe
Olavinlinnan 400-vuotisjuhlassa 1875 muodostui tämän ikävän riidan
huippukohdaksi. Puheessaan Ahlqvist näet kehoitti suomenkansaa
olemaan kiitollinen kohtalolle ja Ruotsille siitä, että oli ruotsalaisten
kautta päässyt länsimaisen sivistyksen ja lainalaisen yhteiskunnan
jäseneksi. Tällaisia vanhoja »kansallisia kiitollisuudenvelkoja», jotka
kyllä tarpeeksi oli jo maksettu suomalaisten verellä, Yrjö
Koskinen ei siinä muodossa tunnustanut, ja ankara kynäsota oli asiasta
seurauksena. Vuodesta 1874 alkaen, kun Yrjö Koskinen Snellmanin
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
