Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Perustavia kirjailijoita
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
50
melkoisessa määrin lyönyt leimansa yllä kerrottu eristäytyminen,
johon hän 1860-luvun puolivälissä vetäytyi muista
suomenmielisistä. • J
Oksasen runollisia esikuvia ovat nähtävästi olleet Runeberg ja
suomalainen kansanrunous; Snellmanin kansallinen herätys ynnä
Lönnrotin isänmaallinen työ ovat lähinnä olleet hänen »säkeniensä»
varsinaiset sytyttäjät. Runebergiltä ja kansanrunoudesta hän on
oppinut selvän ja koruttoman sanontatavan, joka tosin runokuvien
ja vertausten niukkuuden vuoksi voi usein tuntua liian karulta ja
mehuttomalta, varsinkin aikaisemmissa runoissa. Niissä näet
loppusoinnut vielä pahasti kangertelevat ja runomitta, jossa hän sen ajan
tapaan polkee korkoa laajuuden hyväksi, onnahtelee. Myöhemmät
runot ovat ylipäänsä muodollisesti ja kielellisesti moitteettomia,
selviä ja yksinkertaisia. - I
Oksanen on suomenkielisen kirjallisuuden ensimäinen täysin
yksilöllinen, omakohtainen runoilija, sen ensimäinen luonne. Hän
lausuu suoraan ja koristelematta julki, mitä hänen mielessään
liikkuu, ja lausuu sen monesti tavalla, joka voi tuntua liiankin
suorasukaiselta. Hänen runoutensa on hänen oman personallisuutensa
kuvastin. Aiheiden piiri ei ole suuri. Etusijalla ovat, kuten aikaan
katsoen sopiikin odottaa, isänmaa ja äidinkieli, nuo Runebergin,
Lönnrotin ja Snellmanin ihanteet. Toisessa sijassa tulevat
koti-ja perhepiiri sekä oman sydämen ristiriidat, joihin hänen
valtiolliset runonsa liittyvät. Millään alalla hänen runottarensa ei kohoa
hengen korkeimpaan lentoon mielikuvituksen, runollisen
näkemyksen, tunteen syvyyden tai esityksen kielellisen loiston puolesta,
mutta sittenkin hän omalla tavallaan vetää lukijan mukaansa.
Kaikesta näkyy, että säkeiden ja sanojen takana seisoo jämeä mies,
luonne, personallisuus, »jok’ ei joutavia jaarittele».
Runebergin isänmaallisen runouden vaikutus ilmenee selvimmin
Oksasen Savolaisen laulussa (Suometar 1852, N:o 50), jossa hän
savolaisena on maakuntaistuttanut Runebergin »Maamme» laulun.
Oksanen ei ole toki ensimäinen, joka suomenkielin on helkyttänyt
isänmaallisia säveliä. Jo paljoa aikaisemmin — jopa ennen
Rune-bergiakin — oli Jaakko Juteini runoillut kansallisesti itsetietoisen
»Arvon mekin ansaitsemme» laulunsa (1816) ja Bergh-Kallio — hän-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
