Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Perustavia kirjailijoita
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
61
lut rohjennut toivoakaan. Itsenäinen suomalainen talonpoika oli
hänen ja hänen ystäviensä toimesta herätetty kansalliseen
itsetuntoon ja vihdoin tunnustettu Yrjö Koskisen ynnä muutamain
muiden suomenmielisten johtomiesten senaattiin kutsumisella
valtiolliseksi mahdiksi, korkeammat oppikoulut olivat lukuisasti avautuneet
kansanlapsille, suomenkielinen sivistyneistö oli syntynyt ja
suomenkieli vähitellen ainakin nimellisesti saavuttanut sille kuuluvat
oikeudet maamme julkisessa elämässä. Tämä kaikki oli sitkeän
taistelun tulos, taistelun, jossa johtajan täytyi seisoa ensimäisenä
tulessa ja ottaa tyynesti vastaan ne iskut, joita sekä vieraalta että
omaltakin taholta häneen suunnattiin. Ja taistelun kuumuudessa
tietysti sattui sanoja ja tekoja, joihin voitiin eri tahoilta helposti
iskeä kiinni. Suuren valtiollisen toimihenkilön menettelyynhän
aina liittyy vahvasti sekä valoa että varjoa, eikä Yrjö Koskinen
siinä suhteessa ollut mikään poikkeus.
Yrjö Koskisen kansalliskirjalleen merkitys on etusijassa
tiedemiehen ja sanomakirjailijan, vähässä määrässä kaunokirjailijan.
Mutta hänen koko julkinen ja yksityinen toimintansa tarkoitti juuri
kansallisen kirjallisuuden ja sen elinehtojen luomista1 ja
suomalaisen kansan valistamista. Tiedemiehenä hän on laskenut vankan
perustuksen suomenkieliselle historiankirjoitukselle. Ennen häntä
oli tosin ylioppilas, sittemmin pastori J. Fr. Cajan eli Kajaani
(1815—87) tehnyt jo yritteen suomenkielisen historiankirjoituksen
alalla julkaisemalla aluksi Lönnrotin »Mehiläisen» liitteenä vv. 1839
—40 alkuperäisen Suomen historian. Yrjö Koskinen oivalsi hyvin,
että juuri oman kansan historia on se aine, joka herkimmin avartaa
tiedonhaluisen suomalaisen talonpojan näköpiiriä ja herättää
hänessä kansallista itsetuntoa, vaikkapa tuo historia olisikin vain
pelkkää valtiollisen »heikkouden historiaa». Jo mainittu »Kertomus
Hämeenkyrön pitäjästä» osotti, että hänessä piili historioitsijan
taipumuksia. Pietarsaareen palon jälkeen siirretyn Vaasan lukion
rikas kirjasto tarjosi hänelle runsaasti aineksia oman
kotimaakunnan Pohjanmaan historiaan, johon hän pohjalaisena tunsi erityistä
viehätystä. Näitä tutkimuksia hän täydenteli Tukholman arkis-
1 J. V. Snellmanin jälkeen hän toimi Suom. Kirj. Seuran esimiehenä
1874—92, ja monet seuran huomattavimmista yrityksistä lähtivät hänen
alkuunpanostaan.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
