Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Perustavia kirjailijoita
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
74
Niin kuullellessaan uoita
V
Jo varpu vaikenee!
Etualalla tänä kansallisen työn ja innostuksen aikana on
Suoniollakin isänmaa, suomenkansa ja suomenkieli. Runebergin ja
Topeliuksen tavoin hän romanttisesti ylistää ja ihannoi Suomen
maata ja kansaa monissa varsinkin juhla- ja tilapäärunoissa, joita
ohimennen sanoen haittaa eräänlainen ylimalkaisuus ja kuvaileva
laveus. Suomi 011 »jylhän ihana» maa; sen kansa on »jörö,
umpisuinen», mutta siinä on »kultaa alla kuoren karkean»; se on
rehti, luja ja uskollinen kuin kallio; petos ja kavaluus on sille
tuntematon käsite. Ihannoivalla luottamuksella lausuu Suonio
suomalaisista hallitsijalle:
Sun jos kaikki muutkin pettäis, Suomen mies ei pettää voi.
Hän ylistää Aleksanteri II:n ja Pietari Brahen hyviä töitä Suomen
kansaa ja kieltä kohtaan ja iloitsee herkästi niistä edistyksistä, joita
suomalainen sivistys jo oli saavuttanut. Hän kehoittelee intoisin
sanoin uhraamaan työn ja voimat yksin isänmaalle, jonka armas
kuva saa jopa rikoksentekijänkin karkaamaan Siperian kaivoksista
vielä kerran synnyinseutua näkemään (Karkuri) ja Pohjolan
nuorukaisen kaihomielin etelästä, etelän tulisen tyttären sylistä,
ikävöimään joutsenten jälkeen Pohjolaan (kymmenes »kuun tarina»).
Sovinnon miehenä hän ei voi sietää sisäistä puolueriitaa ja vallasta
taistelua. Suomi on hänelle yksi ja jakamaton, vaikkapa siinä
asuukin kaksi kansaa, jotka puhuvat kahta eri kieltä. Kerta toisensa
perästä hän varoittaa riidasta ja kateudesta ja kehoittelee
kilpailemaan jalosti vain siitä, kuka voi palavimmin yhteistä Suomea
rakastaa ja sen hyväksi työnsä uhrata. Niin varsinkin runoissa
Suomalaisille, Suomalainen maamme Ruotsalaiselle ja Runebergin
patsasta paljastettaessa. Riiteleville suomalaisille (nähtävästi =
suomenmielisille) hän varoittaen lausuu (kai Ahlqvistin ja Yrjö
Koskisen välisen riidan johdosta):
Yhtehen min Luoja liitti
Kuin näin ratketa se voi?
Ykshän Suomi meidät siitti,
Ykshän kieli meillä soi!
Nytkö, veljet, liittoamme
Turha riita ratkaiseis,
Uutta toivon toukoamme
Kateuden halla veis?
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
