Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Perustavia kirjailijoita
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
Pii I ! 5 79
nimensä oikeastaan kuului. Kivi se vasta on suomenkielisen
kaunokirjallisuuden ensimäinen suurempi nimi, sen yksilöllinen
kanta-kivi. Hänen käsistään lähtevät suomenkielinen ja
suomalaisperäi-nen sekä huvi- että murhenäytelmä ja romaani niin mahdikkaassa
muodossa, että sellaista ei suomenkielin vielä oltu nähty.
Muutenkin hän seisoo aivan yksinäisenä ilmiönä aikalaistensa kirjailijain
keskellä. Hän ei, vaikkapa tahtoikin osaltaan olla mukana,
kirjaillut mitään ohjelmallisia suomalaisuuden tarkoitusperiä silmällä
pitäen, kuten esim. edellä kuvatut oppineet professorit ja
tiedemiehet, vaan työskenteli pelkästään oman synnynnäisen
luomisvais-tonsa innoittamana. Hän on yksinomaan kaunokirjailija. Vieläpä
hänen kohtalonsakin on oikea runoilijan kohtalo! Puutetta ja
kärsimystä läpi elämän, sairautta ja hengen kuluttavaa tulta, oman ajan
vähäksymistä ja jälkimaailman myöhäistä tunnustusta.
Myös taiteellisessa suhteessa Kivi on käänteentekevä ilmiö.
Runebergin ja Topeliuksen merkkien alla kulkeneen ihannoivan,
romantisoivan ja yleisiä tyyppejä luovan kuvaustavan rinnalle ja
sijalle hän, samalla kuin edelleen säilyttää ihanteellisen pohjan, tuo
oman täysin realistisen, tosiperäisen, yksilöitsevän taiteensa, joka
juonti juurensa hänen luontaisesta taipumuksestaan ja välittömästä
havainnostaan. Tällainen taide, etenkin kun sen esineeksi sattui
juuri Kiven kotiseudun Nurmijärven silloinen karkea ja raaistunut,
yksinpä naapuripitäjäinkin pelkäämä rotu, jota Kivi puolestaan ei
huolinut liioin silata tai kaunistella, tuntui aikalaisista aluksi
oudolta, ja vain ymmärtäväisimmät ja avarakatseisimmat sitä oikein
tajusivat. Varsinkin Ahlqvist, joka oli tottunut paljoa
hienompi-syiseen savolaiskansaan ja muutenkin ihaili Runebergin siloisempaa
kansankuvausta sellaisena kuin se esim. »Hirvenhiihtäjissä» esiintyi,
joutui pois suunniltaan. Osaksi myös Kiven tavanmukaisista tyyli-ja
kieliopin säännöistä piittaamaton kieli yhdessä mahdollisen
kirjailija-kateuden ja puoluesyiden kera — Kiven enimmät suosijathan
kuuluivat »Santta Yrjänän lippukuntaan» — määräsi Ahlqvistin
tuomion. Itse sanoo Ahlqvist »kirjallisen ja kielellisen omantuntonsa»
ei voineen sallia, että Kiven teoksien »aatteellinen ja kielellinen
ruokottomuus uhkasi sekä kirjallisuutta että kieltä». Siksipä
varsinkin »Seitsemän veljestä» hänestä oli kerrassaan häpeäpilkku
suomalaisessa kirjallisuudessa. Kuitenkaan ei Kivi mennyt »raakuudessa»
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
