Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Näytelmä- ja kertomuskirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
132
malliin ja kuvastelee kai päähenkilössään nuoren tekijänsä omaa
levotonta, tunnekuohuista ja elämäntarkoitusta arvioivaa olemusta.
Hallaisen savutöllin poika Johannes Metsämaa pääsee
tiedonjanoisena hyvien ihmisten avulla yliopistoon saakka, rakastuu kiihkeästi
ylhäiseen ja oikulliseen Mariaan, talonisäntänsä tyttäreen, luulee
saaneensa tältä rukkaset ja epätoivon partaalla ollen lähtee
vaistomaisesti ulkomaille; siellä hän vuosien vierren erään paljon
kärsineen puolalaisen Marthanyn johdolla ja ottopoikana uudistuu
sisäisesti aivan toiseksi ihmiseksi ja joutuu takaisin juuri parahiksi
pelastamaan Turun palosta (1827) yhäti rakastamansa ja häntä
rakastavan Marian. Ja täten kovien sielunkoetusten ja -uudistusten
jälkeen koittaa molemmille uusi onni. Tähän pääjuoneen liittyy
henkilöineen runsaasti jännittäviä ja odottamattomia sivuseikkoja, joista
monet, kuten esim. kauhean Katrin ja halpamaisen kreivi G:n synkkä
historia, ovat aivan irrallisia kasvannaisia. Tuntuu kuin tekijä
olisi pelännyt kirjansa jäävän kovin laihaksi ilman erityisiä
järkyttäviä voimakeinoja ja hyve- ja paheihmisiä. Myös enkelimäisen
Annan ja jalon Klaus-paroonin osuus on pantu juurikuin Katrin
ja kreivin historian vastakohdaksi. Romaanin pohja-ajatuksena
häämöittää »ylhäisten» ja »alhaisten» yhdenvertaisuus, joka siinä
toteutetaan, ja kiihkeän tunnesielun kehitys sopusointuisaan
elämänkatsomukseen. »Itsensä tunteminen on suurin viisaus ja himojansa
voittaa on suurin voitto», sanoo Johannes lopussa. Johannes ja Maria
ovat hyvin samantapaisia luonteita, levottomia, hapuilevia,
Johannes »laine merellä», Maria neito, jolle »pyhää ei mitään ollut», mutta
elämänkoulussa molemmat sisäisesti puhdistuvat ihanneihmisiksi.
Heissä tapahtuu siis sielullinen kehitys parempaan päin. Tosin
tämän kehityskulun perusteet jäävät jotensakin hatariksi, vaikkapa
tekijä kyllä on koettanut edellyttää niitä heissä itsessään ja heitä
ympäröivissä oloissa, vieläpä niitä omasta kohdastaankin selitellyt.
Aukkoja ja väkinäisyyksiä jää sittenkin liiaksi. Puutteineenkin
»Ylhäiset ja Alhaiset» on vilkkaasti kirjoitettu ja vilkkaita
kuvauksia (esim. Turun palo) sisältävä kirja, jota parempaa Gummerus
ei enää joutanut tuottamaan ja jonka varaan hänen
kaunokirjallinen merkityksensä etupäässä jäänee.
Gummeruksen suomenkieli, joka juuri tässä teoksessa, lyhyine,
kuumeisesti huohottavine lauseineen, on hänelle tyylillisesti kuvaa-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
