Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Näytelmä- ja kertomuskirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
110
inonsa ja nai lemmittynsä, mutta tulee lopulta tunnonvaivoihin,
tunnustaa rikoksensa ja kuolee sovitettuna Siperiassa. Päähenkilön
sielunkuvaus on siinä taidolla tehty. — Suomeksi julkaistu 011 myös
Katri, »kertomus 17. vuosisadalta» (1884). Suomalaisessa teatterissa
on esitetty 3 pientä (1-näytöksistä) Nervanderin näytelmää:
»joulu-kuvaelma» Pikku Suometar (1880, painettu 1902), kepeä
huvinäytelmä Kuvernööri tulee (1887) ja ansiokkaasti, joskin liian suppeasti
sommiteltu, valtiollista tendenssiä (aihe »kirovuosilta») sisältävä
Pikku poikani (1899, painettu s. v.), jossa valtiolliset ja
perheelliset ristiriidat musertavat nuoren rouvan. — Muita myöhempiä,
suomeksikin julkaistuja Nervanderin kaunokirjallisia teelmiä ovat
pieni jutelmakokoelma Jouluvieraita (1903), »ylioppilasromaani» Pelkkää
päiväpaistetta (1907), Vanhoista kätköistä v. m. —Kaunokirjailijana
Nervander esiintyy läpeensä vanhan
isänmaallis-ihanteellis-ro-inantillisen suunnan miehenä, Topeliuksen hartaana aseenkantajana,
enemmän kepeänä kertoilijana ja tuokiokuvailijana kuin
taiteelliseen aiheeseen syventymiseen pyrkijänä. — Mainittakoon
Nervanderin suomeksikin painetuista teoksista vielä Elias Lönnrotin
nuo-runden ajoilta Laukon kartanossa (1893), Keisari Aleksanteri I:sen
matkat Suomessa (1906), elämäkerrat Fredrik Cygnaeus ja Mikael
Toppelius ja maantieteellisiä kuvaelmia (Tanska, Italia y. m.). —
Myös Suomalaisen teatterin perustamishistoriaan liittyy
moni-harrastuksisen Nervanderin nimi kansallisen näytelmätaiteen
innokkaana ystävänä ja Kaarlo Bergbomin läheisenä aatetoverina.
Aleksis Kiven voimallinen huumori näytti alussa jäävän aivan
yksinäiseksi ilmiöksi suomenkielisessä kirjallisuudessa. Aika oli
vakavan kansallisen työn ja ihanteellisen innostuksen eikä naurun
ja leikinteon aika. Tuokko, Bergbom, Jahnsson, Gummerus,
Hahnsson, Calamnius — kaikki he ovat vakavia aateperäisiä kirjailijoita,
juuri sellaisia, joita ajan kansaa kasvattavat periaatteet
edellyttivät. Kiveä he kyllä pitivät arvossa, vieläpä aiheellisesti — »kansan
kuvaukseen» nähden — ja kielellisesti jossakin määrin esikuvanaan,
mutta Kiven huumori pysyi heille vieraana. Tai oikeammin heillä
ei ollut luontaisia edellytyksiä tähän suuntaan. Gummeruksella
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
