Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Näytelmä- ja kertomuskirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
146 ■
(»Kesäinen tarina») me ihailemme hänen metsässä kivellä näkemäänsä
vallattoman soreaa neitoa, kohtauksen teennäisyydestä huolimatta,
ja suomme mielellämme hänen voittavan neidon sydämen ja käden:
»Nuori oli tuo neitonen ja kaunis kuin kevät-aamu. Vaaleat kiharat
laskeutuivat punanauhaisen olkihatun alta ja tuuheina valuivat hartioille.
Kasvot tosin eivät olleet säännölliset, mutta joka ainoa piirre niissä oli
hentoutta, armautta, ja pitkien ripsien alta näkyi — silmät, niinkö
luulette? Ei! — taivas siellä näkyi, ei taivas, mutta kaksi taivasta; ja suu
— vaan ei, se 011 liian lauha sana — suukkonen, tuommoinen
pikkuruinen, täynnä vallattomuutta! . . . Sininen hame, lumivalkoiset sukat ja
kengät pienoiset kuin keijukaisen.»
Ja kun sälli Andersson (»Kalalta») koomillisille
käsityöläismes-tareille Sjöblomille ja Niiraselle kerskaten kertoo Nevan
jättiläis-lohesta:
»Jo karkaa! huusi ukko Stroganov. Ja silloin ei auttanut muuta kuin
miehet lohen päälle. Ja niin näetsen kävi kak-si-tois-ta miestä lohen
päälle istumaan, ja pyrstö letkui sittenkin, niin että koko lautta tömisi.»
niin hytkyypä lukijakin ehdottomasti mukana, jollei jo edeltäkäsin
ole asettunut kylmän kriitikon korkealle jalustalle. Tai kun meillä
on »Tulipalo» pikkukaupungin pormestarin saunassa ja kuvaus,
jonka keskellä koomillinen Sillfors tuhathommaisena hyörii, räiskyy
kilpaa tulipalon kera, niin kutittava nauruntunne nousee itsestään
lukijan huulille. Mutta keskellä aivan vakavaakin juttua sellainen
piirre kuin esim. ylpeän Kaulion isännän (»Kosto») salinsa seinälle
asettama, kylämaalarin virheellisesti maalaama muistotaulu, jossa
luetaan: Däsä on käyny mahaherra (s. o. maaherra,
joka itse asiassa oli hyvin laiha), synnyttää hilpeän mielen. Samoin
»Sedän» viaton puijaaminen Suomalaisen teatterin tai oikeammin
sinne aikovan näyttelijä-alun hyväksi herättää meissä hyvällä
tarkoituksellaan hupaista myötätuntoa sekä puijaajaa että puijattua
kohtaan. Kaikki käy niin kepeästi ja siloisesti. Mutta leikissä on
»totta toinen puoli». Sama ylpeä Kaulio käännetään hyvään päin,
S; ^ B m F Ej1 "
kun ne, joita hän on pahoin kohdellut, kostavat pahan hyvällä ja
pelastavat hänet hukkumasta. »Setä» kääntyy Suomalaisen teatterin
suosijaksi. Ja kun kaksi kapakkaan aikovaa käsityöläistä ensin
innostuu lukemaan »Laatokan» ensi numeroa (»Miltäs näytti»), niin
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
