Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Laulurunous
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
191
listelemaan, vaikkapa se ei Kramsun aatteelliselle mielelle
voinutkaan tarjota tyydytystä. Päinvastoin vain sydämen ristiriidat siitä
enenivät. Toimeentulonsa vuoksi Kramsu siirtyi pikkukaupungista
toiseen, ansaiten niukan leipänsä sanomalehtimiehenä,
suomennoksilla ja opetustyöllä. Tällaiset ahtaat olosuhteet yhdessä
pikkumaisten puolue- ja nurkkakuntariitojen kera, joiden pyörteihin hän
sanomalehdentoimittajana joutui, särkivät yhä enemmän hänen
ihanteellisen runoilijahenkensä sopusointua ja lopulta velloivat sen
niin sekaisin, että hän tuli mielisairaaksi. Sellaisena hän pääsi
kärsimyksistään Niuvanniemen mielisairaalassa 26 p. elok. 1895.
Ensimäisen vihkosen Runoelmia julkaisi Kramsu 1878, toisen
paljoa laveamman 1887. Jälkimäiseen hän valikoi edellisestä ne
runot, jotka katsoi arvokkaimmiksi. Se on siis Kramsun runojen
»normaalilaitos». Uusi painos siitä ilmestyi 1900.
Paljon ei näitä Kramsun runoja ole, ainoasti puolisataa, mutta
sisäiseltä arvoltaan ne vastaavat monta tusinarunoilijain
kokoelmaa. Kramsu on mies, joka ei joutavia jaarittele. Hänellä on
sydämellään vain pari kolme asiaa, mutta niistä hän laulaakin sitä
ankarammin. Jo nuoresta pitäen on epätoivoinen elämäntuska hänen
runoutensa vahva pohjavirta, josta hän ei jaksa kohota edes
uskonnon vakavalle rantakalliolle eikä löydä muutakaan lujaa ankkuri-
#
paikkaa. Tämä tuska ei koske vain häntä itseään — sen hän kyllä
kestäisi, — vaan vielä enemmän hänen alati sorrettua ja
halveksittua suomalaista kansaansa, johon hän rodultaan ja sukujuuriltaan
tuntee niin kiinteästi kuuluvansa. Sen hämärä kohtalo häntä
syn-kistyttää. Toivo ja epätoivo sekä oman kansan että oman
kohtalon tähden taistelevat alati hänen rinnassaan, päättyäkseen vihdoin
aivan fatalistiseen elämäntuntoon, »kaiken turhuuteen».
Kramsu oli pohjaltaan ihanteellinen aatesielu, jolle Yrjö
Koskisen »Nuijasota» ja »Suomen kansan historia» olivat avanneet
yksistään synkkiä näköaloja suomenkansan menneisyyteen. Hän
unelmoi kai kauniita haaveita sekä itsensä että kansansa hyväksi, mutta
huomasi pian karvaasta kokemuksestaan, kuinka raudankova
todellisuus armottomasti särki nämä unelmat. Hänen kansansa
kielineen pysyy yhä edelleen omassa maassaan halveksittuna rotuna,
jaksamatta voimakkaasti herätä ja temmata onnensa ohjia lujasti
omiin käsiinsä; vieläpä se keskinäisillä pikkuriidoilla vain uuvuttaa
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
