Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Laulurunous
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
193
Näin laulaa Kramsu katkerana keskellä kansallista kevättä.
Nousu kai tapahtui hänestä liian hitaasti, vieläpä »toran ja riidan»
merkeissä. Suomen talonpoikainen kansa — hänen oma
rotukun-tansa — oli vielä heräämättä; se ei vielä tuntenut oikeuksiaan eikä
kyennyt niitä käyttämään; herätys oli vain herraskainen korukukka.
Virallisissa juhlarunoissa hän kyllä laulaa Suomen herättäjistä ja
heräämisestä sekä kansan keväästä, mutta se tapahtuu vain
juhlatunnelman vuoksi. Pian huomaa hän oltavan kaukana päämäärästä
ja se tekee hänet katkeraksi. Ei ole enää soinut Väinämöisen kantele
Suomen kansaa yhdistävänä. Miksi? Siksi että Suomi yhä »kituu
kahleissansa». Mutta jos Suomi rohkeasti astuu vapauden
taisteluun ja murtaa kahleensa, silloin kyllä »korkealle laulu kohouupi»
(Väinämöisen kantele ja Laulumme).
Oli kerran aika, jolloin Suomen suomalainen talonpoika heräsi
ja yritti vapauden taistelussa murtaa kahleensa. Se oli Nuijasodan
aika, jonka muistot Kramsu pohjalaisena ja Yrjö Koskisen
»Nuijasodan» innostamana manaa esille. Mutta mikä oli seuraus? Sen
hän lausuu veristä ivaa henkivässä bailaadissaan likka. Ilkka, joka
hänellä on vain vapauden aatteen vertauskuva eikä yksilö, huutaa:
Ken vaivojansa vaikertaa
On vaivojensa vanki,
Ei oikeutta maassa saa
Ken itse sit’ ei hanki.
Siis vapauteen taistellen
Ken miehen mieltä kantaa
Tie suorin kulkee onnehen
Lähellä kuolon rantaa!
Mutta toisin kävi: hirsipuu oli palkka Ilkalle ja suomalaisten
vapaudelle. Kuitenkin, kaikitenkin:
Kauniimpi orjan elämää
On kuolo hirsipuussa.
Talonpoika pysyköön talonpoikano, sen on suomenkansa saanut aina
kokea. Muukalaiset ovat saaneet sen vaivannäköjen hedelmät
nauttia. Syvä totuus, mutta samalla verinen iva soi Peipon talonpojan
suusta, kun hän »herran eessä paljain päin» ja »maahan asti»
kumartaen vakavana lausuu talonsa polttajalle, röyhkeälle Jaakkima
Berendsille, joka uhkaa hänen uudenkin talonsa polttaa:
K , Se on talonpojan työksi
Aina tullut Suomenmaass’:
Minkä herra maahan syöksi,
Rakens’ talonpoika taas.
Uudempi suomalainen kirjallisuus.
13
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
