Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Laulurunous
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
209
Kun vanhain kunto johtaa lasta,
Niin uudet laulut suusta raikaa.
Mit’ entisess’ on oivanlaista
Se luonnostaan on perustamme,
Mut mekin jotain kelpaavaista
Myös jälkeisille rakennamme.
lausuu Erkko Viipurin laulujuhlaan kirjoitetussa Kevätrunossa.
Kehitystä siis palveltakoon, ei pysähtymistä! — Runoilija on taas
ollut ulkomailla, mutta verrattain vähiin ovat tälläkin kertaa matkan
vaikutelmat supistuneet. Hän on edelleen pysynyt »jurona ja
kart-tavaisena» suomalaisena. Ja veljen ja suomalaisen sydämellä hän
ilmaisee surunsa toivorikkaan veljensä Elias Erkon varhaisesta
kuolemasta kauniissa surumielisissä lauluissa sellaisissa kuin Se kolmas
ja Surun kevätlaulu.
Täten on Erkko repinyt sillat takanaan ja omistautunut uusien
voimien ja aatteiden palvelukseen. Hän on 1880-luvun loppupuolen
realistisesta maailmankatsomuksesta omistanut sen paraat ja
pysy-vimmät arvot, sellaiset, jotka hänen ihanteellista, sopusointuisaa
henkeään voivat avartaa ja tyydyttää. Näiden valoisien arvojen
palveluksessa hän tahtoo ei ainoasti repiä alas vanhaa ja
ummehtunutta, kuten »nuori polvi» teki, vaan myös tehokkaasti rakentaa
sijalle uutta ja parempaa, samalla säilyttäen vanhasta sen mikä siinä
oli hyvää. Hän seisoo yhä toisella jalallaan vanhassa toisella uudessa
ajanjaksossa, siten itsessään molemmat yhdistäen. Vanhan polven
korkeat kansalliset ihanteet liittyvät hänessä sopusuhtaisesti nuoren
polven yksilöllisiin, kansanvaltaisiin ja yleisinhimillisiin ihanteihin.
Kansansa tietäjänä Erkko tahtoo viittoa selvät toimintaohjeet,
joiden avulla uudet ihanteet oli vanhain pohjalla tehtävä Suomen
kansalle vhteistä onnea tuottaviksi. Suoritettuaan oman sisäisen
tilintekonsa Erkko jälleen lähenee kansaa, ei enää paimenlaulajana
vaan runotenhoisena opettajana. Ihanteellisen runoilijan vaistolla
hän kaivautuu sen kalevalaiseen menneisyyteen, joka hänelle
kangastaa rusohohtoisena henkevänä sankariaikana ylevine pyrintöineen ja
ihannehenkilöineen (vrt. »Ainon» esipuhetta), ja löytää sieltä sopivia
puitteita uusille kansallisen työn ja edistyksen ihanteille, samoille,
joiden kielteisiä puolia Minna Canth jo muutamia vuosia aikaisemmin
oli kovakätisellä realismillaan nykyajan puitteissa paljastellut.
Uudempi suomalainen kirjallisuus. — 14
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
