Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Uudempi realismi ja »Nuori Suomi»
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
69
teineen aina oli vetänyt puoleensa, jättääkin nykyaikaisen
kuvauksen ja siirtyy kauas taaksepäin kansansa entisyyteen ja
murros-aikoihin. Siellähän oli mielikuvituksellakin välkeät tilat liikkua.
Välitöikseen hän ensin suorittaa pari pienempää tehtävää:
Heränneitä ja novellin Maailman murjoma (molemmat 1894). — Edellisessä
on uusi ala, nimittäin uskonelämä omituisine ilmiöineen ja
murrok-sineen, herättänyt Ahon taiteellista mielenkiintoa. Ajan merkithän
muutenkin viittasivat jälleen uskontoon päin. Sitäpaitsi oli Aho jo
kotipiirissään tutustunut herännäisyyteen, jopa se oli alkanut
kangastaa hänelle n. s. kansallisen herätyksen valtaisena
rinnakkaisilmiönä ja täydentäjänä. »Lastujen» tapaisissa kuvauksissa hän,
edelleen puhtaasti ulkokohtaisen taiteilijan kannalta lähtien,
esittelee, miten kirjassa mainitut henkilöt kukin kohdaltaan olivat
»heränneet», miten joutuneet tuohon äkilliseen mielenmuutokseen.
—»Maailman murjomassa» hän taas palajaa vanhaan mieliaineeseensa,
nykyajan käytöllisen elämän voitolliseen, joskin samalla hieman
väkivaltaiseen edistyskulkuun (vrt. Lampunosto, Rautatie ja Vanha
valkama), joka hävittää rauhaisat, luontoperäiset olotilat. Rautatie
näet lakaisee edestään metsien rauhaan vetäytyneen juron erakon
Junnun tuvat ja viljelykset, leikkaapa hänen rakkaan lehmänsäkin
kahtia. Turhaan siinä Junnu vetoo isäntänsä hänelle suullisesti
takaamaan asumisoikeuteen, turhaan hän lopulta panee väkivallan luultua
väkivaltaa vastaan. Luonnonlapsen täytyy väistyä edistyksen
tieltä. »Rautatien» muhoileva huumori on tällä kertaa saanut
katkeran, särkyneisen sävyn. — Kaikesta taiteellisesta noususta ja
keskityksestä huolimatta Junnun tarina sittenkin tuntuu hieman
teennäiseltä; varsinkin Junnun mahdoton härkäpäisyys, joka ei ota
kuuloonsa mitään järkisyitä, oudostuttaa.
Vuosi 1897 toi vihdoin pitkien esitöiden tuloksena ilmoille Ahon
suuren, kansallista romantiikkaa jälleen lähentyvän romaanin
Panun, joka ikäänkuin alottaa uuden, »kansallisella» pohjalla liikkuvaa
jakson Ahon tuotannossa, jakson, johon hänen isänmaalliset lastunsa
v:lta 1891 jo olivat olleet pienenä esituntuna. Tavallaan »Panu»
muodostaakin ikäänkuin valtaisen rajapyykin »murrosten ajan»
realistisemman ja romanttisemman ajanjakson välillä, rajapyykin, jonka
ympärille muidenkin kirjailijaimme samaa vasemmalta oikealle siir-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
