Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Uudempi realismi ja »Nuori Suomi»
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
75
ja mallikelpoista käännöstä tuosta »kirjojen kirjasta», josta kansamme
jo vuosisatoja on hengelleen ravintoa etsinyt. Herännäisyyden
myötätuntoinen kuvailija on siinä saanut huollettavakseen kiitollisen
sukulaistehtävän. Tämän työn lomassa hän on ennättänyt luoda
vain yhden suurehkon kaunokirjallisen teoksen, kertomuksen Juha
(1911). Siinä hän on jälleen tehnyt ikäänkuin puolikäännöksen,
osaksi palautunut aikaisempaan tuotantoonsa. Sekä aiheellisesti että
tyylillisesti »Juha» näet lähenee suuresti »Papin rouvaa». Ajallisesti
ja paikallisesti se taas muistuttaa »Panua», vieden lukijan kauas
epämääräiseen rajakarjalaiseen korpimaailmaan, Ruotsinvallan ja
rajakahakkain ajalle. Kuitenkin on ulkonainen puoli, niin
kiitollisia aiheita kuin se olisikin voinut tarjota, tällä kertaa jäänyt
syrjä-seikaksi; kuvauksen pääponsi on keskitetty sisäisiin mielenliikkeihin
ja verenvaistoihin. Varsinkin päähenkilö, sitkeä, rakkaudessa ja
anteeksiantamuksessa suuri, vihassa hirveä suomalainen
korven-raataja Juha, jonka nuori, verenvetoinen vaimo Marja milt’ei
vaistomaisesti joutuu vienalaisen Don Juanin, naistenhurmaaja Shemeikan
lumoukseen ja viettelykseen, on alttiilla antaumuksella kuvattu.
Hän on suuri, alkuvaistoinen luonnonlapsi, Jukolan Juhanin ja
Junnun sukua. Marjakin, jolle vanhahko ja ruma mies ei voi tarjota
unelmoidun lemmen ihannetta ja joka sentähden tuntee vaistomaista
verenvetoa nuoreen muhkeaan laukkusaksaan Shemeikkaan, on
yksilöllinen kuva. Heikoimmin ja epätodellisimmin vaikuttaa Shemeikka,
vaikkapa Aho onkin häneen tuhlannut paljon, ehkäpä liiankin paljon
värejä. Kaikki kolme ovat ikäänkuin alkuperäisen korpimaailman
voimakkaiden luonnonlasten pariin siirrettyjä uusintoja »Papin
rouvan» päähenkilöistä.
Tekotaidollisesti on »Juha» Ahon paraita saavutuksia. Tyyli on
kielellisesti viimeisilleen hiottua ja loisteliasta; tuo Aholla usein
esiintyvä liika lavertelu, aiheeton luonnon kuvailu ja joutava mielialojen
vatvominen on karsittu pois. Koko esitys on draamallisen lyhyttä,
ytimekästä ja vauhdikasta, kuitenkin samalla säilyttäen tuon Aholle
ominaisen hillityn tyyneyden ja pehmoisuuden. Aho on
tekotaidollisesti ikäänkuin nuortunut ja uudistunut, kirjoittanut jälleen
pelkästään »taidetta taiteen vuoksi». »Taiteilija» Aho on vielä kerran
osot-tanut, mihin hän kirjallisena taiteilijana pystyy.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
