Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Uudempi realismi ja »Nuori Suomi»
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
107
kehys, jonka puitteihin Järnefelt on sovittanut tolstoilaisen
oikeus-käsityksensä. Ja tulos on se että valtiollinen oikeus- ja
yhteiskuntajärjestys on vain todellisen oikeuden harhakuva. Sen saa Cröell
kyllin kokea. Niin kauan kuin hän oikeuden nimessä tyytyy
ahdistelemaan vain alempia virkamiehiä, pysyy hän hallituksen suosiossa,
mutta käytyään ylimpienkin kimppuun hän joutuu »hallitukselle
epämukavana» vankeuteen. »Ei saa oikeutta maailmassa» on Cröellin
katkera kokemus. Toisaalta on etsittävä todellinen oikeus. Se on
rakkaus, sovinto ja anteeksianto. »Sovi veljesi kanssa! se on sinun
ainoa oikeutesi» sanoo Cröell oikeutta etsivälle talonpojalle, antaen
itse vihamiehelleen anteeksi. Ja vaimolleen Sofialle, joka pelkästä
kunnianhimosta — tosin tyttärensä tulevaisuuden vuoksi — oli
kiihottanut hiljaista miestänsä oikeuden varjolla virkamiehiä vastaan,
mutta sitten koettanut pidättää häntä liian jyrkästä menettelystä,
lausuu Cröell: »Ei näkyä, ei mitään vastustaa, ei askeleillaan oljen
kortta rikkoa». Siinä on ainoa pätevä oikeuden perustus, joka
noudattajalleen antaa »suuren, horjumattoman rauhan». — Tosin Cröellin
luonteen ja toiminnan johtelussa näkyy perin selvästi tekijän
tarkoituksellinen ohjaus, mutta asettamalla hänet vaikeihin
ristiriitoihin ja vastakkain vaimonsa, rahvaan ja vihamiestensä kanssa näytelmä
sentään tarjoo melkoisesti puhtaasti draamallistakin mielenkiintoa.
Samanlainen aatedraama on Järnefeltin toinen suuri näytelmä
Orjan oppi v:lta 1902. Senkin kehys on historiallinen, päähenkilö
itse »ihmiskunnan rakkaus ja ilo», Jerusalemin hävittäjä, Rooman
keisari Tiitus, mutta Tiitus on samoin vain tekijän aatenaamio eikä
vapaasti luontaisia sisäisiä vaikuttimiaan noudattava yksilö. Hän,
jonka hartain halu ja onnen ihanne on ollut itsevaltiaaksi
pääseminen ja jota ei edes isän tieltä raivaaminen ole kammottanut,
hätkähtää kristityn lääkäriorjansa milt’ei satunnaista väitettä ja
kehoitusta, että keisari ei muka ollenkaan voi tehdä hyvää, koska häneltä
puuttuu rakkaus, vaan että hänen suurin hyvätyönsä sekä itseään
että muita kohtaan on vallasta luopuminen. Sillä »joka tahtoo
ensi-mäinen olla, hän olkoon kaikkein palvelija». Tosin horjuva Tiitus
ei henno heti luopua, mutta koettaa sentään hallita mahdollisimman
vähän ja näkymättömästi, tuntien jo siitäkin »suurinta
hallitsija-onnea». Rauhansa hän sentään saavuttaa vasta tietäessään kuole-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
