Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Uudempi realismi ja »Nuori Suomi»
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
109
ja saatetaan tekijän tarkoitusten mukaiseen päätökseen. Elävin ja
todenmukaisin on epäilemättä Gabriel, joka tyytyväisine arkisine
aherruksineen (koneseppänä ja veturinkuljettajana) nähtävästi
lähinnä edustaa Tolstoin ja Järnefeltin käytännöllistä
elämänihan-netta, leipänsä »otsansa hiessä» ansaitsemista. Myös nuorin veli
Uuno, Kröijerin tapainen suomikiihkoinen kiipijätyyppi,
yhteiskunnallisten mahtiasemien tarmokas tavoittelija, tuntuu tutulta.
Hänen tarinallaan, samoinkuin aikaisemmin Kröijerin, Järnefelt kai
tahtoo näyttää, kuinka turhaa tuollainen tavoittelu on: juuri kun
olet mielestäsi saavuttamaisillasi itsekkään päämääräsi, lyö
äkkinäinen tuulenpuuska sen pirstoiksi. Toisenlainen — uhrautuva
epäitsekäs rakkaudentyö — olkoon se perustus, jolle onnesi rakennat.
Ja sille tielle johtaa tekijä lopuksi Johanneksen ja Henrikin, joiden
kuvat, tekijän ihanteiden tulkkeina, tuntuvat edellisiä
epätodellisemmilta ja kaavamaisemmilta. Johannes luopuu »leipäpapin»
virasta, joka on hänelle tuottanut paljon kärsimystä ja velvollisuuksien
ristiriitaa, ja asettuu maalle maata viljelemään ja personallisilla
ihmisrakkauden töillä lähimmäisiään palvelemaan. Ja tänne hänen
auttajakseen näissä tolstoilaisissa — aikoinaan jo Goethen »Faustin»
toteuttamissa — tuumissa päätyy vihdoin myös Henrik,
haihatel-tuaan siihen saakka vuosikausia milloin minkinlaisissa
elämänhaa-veissa. »Kärsimysten tien» läpi he ovat lopuksi päässeet
»täydellisyyden tielle» ja sillä löytäneet onnen ja tyydytyksen. — Huolimatta
hieman hajanaisesta kokoonpanostaan ja selvästä
tarkoituksellisuudestaan tämä romaani erinomaisen, voisipa sanoa aivan
kadehdittavan sielunerittelynsä (niin varsinkin Henrikin kuvauksessa),
vakaumuksellisen elämäntuntonsa ja ulkonaisten pikkuhavaintojensa
ilmi-eloisuuden puolesta on erittäin mielenkiintoinen lukea.
Kiinteämpi kokoonpanoltaan ja vauhdikkaampi toiminnaltaan
on tosin Helena, mutta mieleenjäävässä sisäisessä havainnollisuudessa
se tuskin on edellisen veroinen. Sensijaan se osottaa tekijän
näköpiirin aatteellisesti avartuneen ja monipuolistuneen; sosialismi ja
yhteiskunnallinen kysymys astuvat tässä jo näyttämölle viitaten
Järnefeltin myöhempiin harrastuksiin. Päähenkilö Helena,
ylimys-perheen tytär, on harvinaisen itsenäinen ja tarmokas nainen, harras
«lämäntotuuden etsijä, joka tahtoo elää elämänsä vapaasti yksi-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
