Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Uudempi realismi ja »Nuori Suomi»
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
118
intoilu, totuuden kiivailu, aatteen ja hengen vapauden ja vallan
puolesta taisteleminen, vanhoillisuuden, kirkollisuuden, sovinnaisuuden
ja ummehtuneisuuden ivailu, olevien olojen ja elämänkäsitysten
synnyttämä epäily leimaavat tämän kokoelman kantavimpia runoja.
Kuitenkin tuntuu niiden yleisvaikutus hieman laihalta ja kalsealta;
ne eivät ole oikein pakottavalla »sydämentuskalla» kirjoitettuja, vaan
pikemmin ikäänkuin viran puolesta, ohjelmallisesti. Runoilija
tahtoo liidellä vapaasti kuin Myrskylintu, hänen mieleisensä on vain
sellainen mies, jolla on:
Into työhön, kunto siihen,
Luja tahto, sydän suora,
Avo silmä, vapaa aate,
Lempi kansaan, isänmaahan —
Semmoiseksi soisin miehen mielen,
Kieleksensä vielä suomenkielen.
Sellaisia eivät ole nuo itsekylläiset »valtion syöttiläät» eivätkä
nuo muut »kunnon miehet», jotka tekevät mitä käsketään, syövät
mitä syötetään ja uskovat mitä saarnataan, jotka »kallihin kansan
vuoksi» eivät itse rohkene eivätkä salli muidenkaan tuovan
vapaampia aatteitaan julki, vaan »mahtavina miehinä» koettavat ne
arvostelullaan alkuunsa tukahuttaa. »Elämän kokemus» kyllä meillä pian
opettaa, ettei nuoruuden riehakkaalla valon, vapauden ja totuuden
intoilulla täällä pitkälle päästä; paremmin saa leveän leivän kiltisti
kirkossa käymällä ja kiitosvirsiä veisaamalla; ihanteista jää vain
lailia, paljas ja kuivettunut luu. Siitä huolimatta hän edelleen on
»parantumaton» epäilijä, tiedon, totuuden ja ikuisuuden tien etsijä,
vaikkapa tietääkin maailman häntä sentähden kalseasti ja pilkaten
kohtelevan ja vaikkapa joskus lapsuuden ajan eheä onni ja usko
kangastaa takaapäin niin herttaisen kauniina (runot Parantumaton,
Yksin ollessa ja Päivän laskiessa) samalla kun murhe ja epäilys viiltää
hänen sydäntään (Surutonna suolla sorsa). Sittenkin olkoon Ylinnä
kaiken vapaus!, sillä Mi orjuutta se kurjuutta. Näin pyörii Leino
»ristiaallokossa» intoisien ihanteiden, epäilyn ja karun todellisuuden välillä.
Seuraavassa kokoelmassaan v:lta 1893 hän jo väittää olevansa
>>Väljemmillä vesillä»; pikemmin hän kuitenkin näyttää vasta
pyrkivän niille. Sisällyksellisesti tämä kokoelma ei enää tarjoa samaa
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
