Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - »Kansankirjailijoita» ja kansankuvaajia
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
.136
vain oman välittömän havaintopiirinsä kuvaamisessa; siitä
irtau-duttuaan hän joutui hataralle perustalle.
Meriläisen seuraava teos oli Aleksis Kiven »Seitsemän veljeksen»
merkeissä syntynyt paksu neliosainen erämaaelämän romaani
Pietolan tytöt, jossa kielellinen mehevyys ja paikkakuntaisuus pyrkii
pursumaan aivan yli äyräidensä. Se ilmestyi 1892. Sitten seurasi
taas lavea omakohtainen elämäkerrallinen kuvaus Kahleeton vanki
(1898) ja osaksi maalais- osaksi kaupunkilaiskuvaus Huutolaistyttö
(1899). Myöhemmin (1904) ilmestyi vielä omituisen maalaiserakon
vaiheita ja luonnetta kuvaileva Vitsa-Matti, joka aikaisemmin oli
ollut painettuna »Kajaanin Lehdessä». Samassa lehdessä on
Meriläinen julaissut useita muitakin kertomuksia ja kuvauksia, kuten
Markkinaretki, Sattumuksia Jänislahdella (painettu eri kirjana 1908),
Orpo y. m. Oululaisessa »Kaiku»-lehdessä oli aikoinaan painettuna
m. m. laajahko kertoelma Kaksoisveljekset ja »Syvistä riveistä»
kokoelmassa Kotoa kotiin. Jatkoksi »Korpelan Tapanille» hän viho
viimeksi v. 1909 julkaisi kertomuksen Korpelan seppä.
Meriläisen teoksissa ilmenee voimakas vapauden ja
itsenäisyyden tunto. Useimmat hänen kuvaamansa henkilöt ovat jyrkkiä,
itsenäisiä ja yksipäisiä luonteita, jotka paraiten viihtyvät omassa
rajattomassa vapaudessaan. Heissä on paljon omavaraista metsien
miestä, alkusuomalaista luonnonihmistä. Epäilemättä on Meriläinen
heihin painanut oman itsenäisen luonteensa leiman.
Vapauden-haluun liittyy harras uskonnollisuus, joka tosin ei perustu uskon
ja kirkon ulkonaisiin kaavoihin, vaan on sekin kunkin yksilön oma
vapaa sydämenasia. Joskus saattaa Meriläinen aivan tulistua, jos
joku tahtoo horjutella tai pakkokeinoin määrätä toisen sisäistä
vakaumusta. Silloin hän puhuu hyvin suoria sanoja, säästämättä
pappeja tai kirkkoa. Huumoria Meriläisessä on tuskin nimeksikään;
hän on läpeensä vakava mies, Päivärinnan sukua. Päivärintaa
muistuttaa myös hänen koruton, koulitsematon ja muodollisista
taide-keinoista huolehtimaton kuvaustapansa, mutta sen kielellinen
nuor-teus, mehevyys ja rikkaus jättää karukielisen Päivärinnan kauas
j älkeensä.
Paraassa valossaan esiintyvät Meriläisen kirjalliset avut juuri
»Korpelan Tapanissa», jonka erinomaisen mehevä, sattuvia sanan-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
