Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - »Kansankirjailijoita» ja kansankuvaajia
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
.137
laskuja, pirteitä kuvia, vertauksia, käänteitä ja puheenparsia uhkuva
kieli oli aikanaan jotakin ennenkuulumatonta suomenkielisessä
kirjallisuudessa. Siihen oli Meriläinen täysin kourin ammentanut
isoisänsä runsaasta henkisestä ja kielellisestä perinnöstä ja samalla
juurikuin vastalahjaksi antanut ukosta itsestään erittäin kirkkaan ja
herttaisen kuvan, joka edukseen erottuu kodin muusta pimeästä,
tylystä, tekopyhästä ja ahdasmielisestä taustasta. Ukon sukua on
itsetuntoinen, vapaudenintoinen ja selväjärkinen Tapani itse (=
Meriläinen), jonka sydän vanhempien tylystä kurituksesta ja sorrosta
vain paatuu siinä määrin, ettei hän lopulta enää usko
Jumalaankaan, ennenkuin ihmeellinen pelastuminen varmasta kuolemasta ja
omavaraisten yritysten onnistuminen hänessä palauttaa
luottamuksen Jumalan johtoon eikä vain omiin riehakkaihin voimiin. Hänen
rinnallaan seisoo morsian, iloinen, rohkeamielinen ja itsenäinen Mari.
Kuvaus on täynnä nuorekasta mieltä ja tervettä, järkevää
elämän-tuntoa. Raikas luonnontunne ja leppoisa runollisuus (esim. Tapanin
ja Marin lemmensuhteissa) osaltaan täydentävät kertomuksen
mielly ttäväisyyttä.
Välittömässä tuoreudessa eivät Meriläisen myöhemmät
elämäkerralliset kuvaukset, »Korpelan seppä» ja »Kahleeton vanki», enää
kohoa hänen pirteän esikoisteoksensa tasalle. Edellisessä hän
hajanaisesti ja ulkopiirteisesti kuvailee kai pääasiassa omia kokemuksiaan
ja näkemyksiään ansiotöissä ja vieraan palveluksessa, jälkimäisessä
taas vaivojaan ja vastuksiaan vaimonsa kotitalon isäntänä. Tuntuu
kuin tekijä vartavasten koettaisi lukijassa herättää erikoista
myötätuntoa ihanteellista, suoraluontoista ja syyttömästi
vastoinkäymisten kolhittavaksi joutuvaa päähenkilöä ja vastenmielisyyttä hänen
kiusaajiaan kohtaan. Niin varsinkin jälkimäisessä kertomuksessa,
jossa lankomies Jukke Antin (= Meriläisen) elämän kiusanhenkenä on
joutunut perin huonoon valoon. Tosinhan sitten kirjan lopulla
Antille selviää, että syytä on ollut paljon hänessä itsessäänkin, sillä hän
on vastustanut pahaa vihalla eikä rakkaudella ja anteeksiannolla.
Muuten näissäkin kirjoissa kieli on rehevää ja monet yksityiskohdat
havaintoineen, kuten esim. koko jälkimäisen teoksen alkupuoli,
raikkaita ja asiallisia, mutta kokonaisuuden heikossa hallitsemisessa ja
ainesvaraston seulomattomuudessa ilmenee selvästi tekijän puut-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
