Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - »Kansankirjailijoita» ja kansankuvaajia
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
.158
sinkin pienet, Aleksis Kiven »Kihlauksen» tapaiset humoristiset
laatukuvat Pappilan tuvassa (1893) ja Korkea oikeus istuu (1897) sekä
suurempi, Kiven »Nummisuutareihin» vivahtava Savon sydämessä
(1897) leveän savolaisen realisminsa, raikkaan kansanomaisen
huumorinsa ja sattuvien, tarkalla silmällä nähtyjen rahvaantyyppiensä
(Olli Muhonen, Jeremias Pönttönen, »Nummisuutarien» Eskoa
tapaileva Asarias Pöllänen, kupparimuija y. m.) vuoksi rehevinä
savolaisina kansankuvauksina osaltaan vastaavat Kiven hämäläisiä
kansannäytelmiä. Wuorenkin näytelmiin nähden täytyy lukijan
edellyttää hyvin alkuperäisiä ja hienostumattomia rahvaanoloja
jossakin syrjäisessä »Torasalossa», jonka arkipäiväiset savolaisukot ja
-akat leveästi ja vapaasti käyttelevät höystöisää kieltään, kuten
esim. nuo hupaiset porsaan riitapuolet tuossa ylen koomillisessa
»korkean oikeuden» käräjäpilassa.
Vakavaa laatua on sensijaan Wuoren 5-näytöksinen
itäsuomalainen kansannäytelmä Ryöstö (1895), jonka tendenssi kääntyy
osaksi talonpoikien velkakauppaa, mutta vielä enemmän
nylky-rejä ja koronkiskureja maakauppiaita vastaan. Siinäkin on hyvin
tosioloinen tausta ja useita tutunomaisia henkilötyyppejä, mutta
liiallinen kuvailevaisuus ja sivuseikkaisuus vähentävät melkoisesti
sen draamallista kiinteyttä ja nousua. Onpa Wuori kirjoittanut erään
historiallisenkin realistisen kansannäytelmän nimeltä Lapveden
meteli (1908) Lapveden talonpoikien tunnetusta niskuroimisesta Kustaa
Vaasan asettamia veroja ja verovouteja vastaan, saamatta siihen
sentään huomattavampaa draamallista tehoisuutta. Ei myöskään
hänen suuri, nähtävästi Shakespearen kronikkanäytelmien malliin
kaavailtu historiallinen runomittainen murhenäytelmänsä
Vallanpe-rillinen (1910), joka käsittelee Pietari I:n pojan Aleksein surullista
kohtaloa, jaksa kokonaisuudessaan, varsinkin verrattain ylimalkaisen
henkilökuvauksensa vuoksi, herättää syvempää puhtaasti draamallista
mielenkiintoa, joskin sillä ulkonaisesti tarkkana ja värikkäänä
historiallisena ajankuvana on omat ansionsa.1
Yleensä näyttää Wuori, niin kätevästi kuin hän muuten
näytelmiä sommitteleekin, olevan onnistuneempi ja omintakeisempi pie-
1 Historiallisaiheinen on myös Wuoren pieni tuokiokuva Kustaa Vaasan
hovista Märtla Lejonhufvud (alkujaan julaistu Uudessa Kuvalehdessä).
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
