Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Muu nykyaikainen kaunokirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
.183
pienessä taruaiheisessa, mutta runoilijan yksilöllisen
elämänkatsomuksen värittämässä legenda- ja ballaadikokoelmassa Helkavirsiä
(1903), jossa muoto ja sisällys on taitavasti saatettu toisiaan
sävylli-sesti tukevaan ja tehostavaan sopusointuun. Puhtaasti muodollisessa
kielivoimailussa taas Leinon taituruus esiintyy loistavimmillaan
Isonvihan aikoja kuvailevassa, mahdikkaassa ballaadisikermässä Simo
Hurtta (1904), jonka ulkonaisesti muhkeista runoista muutamat paraat
(Vornan virsi, Sykkö) liittyvät karjalais-kalevalaiseen maailmaan.
Uusromanttinen, nähtävästi Selma Lagerlöfin »Gösta Berlingin»
merkeissä syntynyt, on käsittelyltään ja sävyltään myös Leine n
kertomaruno Kives Järveläiset (1901), jonka paltamolaista aihetta
Leino aikaisemmin oli alottanut käsitellä suorasanaisesti veljensä kera
toimittamassaan »Nykyajassa» (1898).
Paraan osan aikaisemmasta laulu-, legenda- ja
ballaadirunoudes-taan, joka perin välkeärajaisena läikähtelee niin monille eri
tahoille, on Leino koonnut vankkaan valikoimaan Runokirja (1906),
jonka jälkeen hän, lukuisia yksityisiä runoja mainitsematta, on vielä
julkaissut ikäänkuin edellisen tuotantonsa jälkisatona
runokokoelman Halla (1908). 1 Yleensä Leinon runsas runous toistaiseksi
tar-joo oikeastaan enemmän silmälle ja korvalle kuin sydämelle ja
tunteelle. Siltä näyttää näet vielä puuttuvan voimakkaampi
personalli-nen vakuutta vaisuus ja elämyksen kirpeys sekä syvempi
sydämen-lämpö, joka sytyttäisi ja tehoaisi omalla suurella ja avartavalla
sisäisellä elämäntunnollaan. Epäilemättä vain pieni osa siitä jaksaa
säilyttää pysyvämmän arvon. Tosin Leino sangen usein valittaa
runoi-lijakohtalonsa kovuutta ja elämän kolkkoutta sekä laulaa niin
sanoaksemme aivan »enkelien kielellä», mutta sittenkin tuo laulu
monesti tuntuu olevan vain ikäänkuin »helisevä vaski ja kilisevä
kulkunen», vailla oikeaa rakkautta, uskoa, hartautta ja antaumusta.
Eräässä runossaan (Rukous) hän sanookin olevansa »väsynyt
laulunsa valheeseen», ja erääässä toisessa (Vaeltaja) hän valittaa olevansa
»asehitta, aattehitta, ihanteitta, ihmisittä, uskotta, unelmittakin».
1 Tämän esityksen jo painettavaksi mennessä on juuri ilmestynyt
Leinon uusin runokokoelma Tähtitarha. Siihen emme ole enää ennättäneet
tutustua
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
