Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Muu nykyaikainen kaunokirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
.198
pukenut puhtaihin, kirkkaihin ja plastillisiin säkeihin, joiden
koruton kauneus ja selkeys viittaa klassillisen ja romanilaisen maailman
runouteen. Jälkimäiseen viittaa myös Koskenniemen ahkerasti ja
taidokkaasti viljelemä vaikea sonettimuoto. Sekä aiheellisesti että
muodollisesti on Koskenniemi Eino Leinon ja Mannisen ohella
osaltaan avartanut ja syventänyt nuorinta runouttamme ja saanut jo
jälkituottajiakin.
Rajuna uusromantikkona, oikeana myllertävän »myrskyn ja
kiihkon» edustajana rupesi runoille Joel Lehtonen (synt.
Sää-mingissä 27 p. marrask. 1881, ylioppilastutkinnon suoritettuaan
toiminut kirjailijana ja sanomalehtimiehenä), julkaisemalla v. 1904
yht’aikaa eepillisen runoteoksen Perm ja romaanin Paholaisen viulu.
Edellinen — hämyinen ja kankeahkosäkeinen kertomus jylhästä
inuinaispermalaisesta orjasankarista — tuntuu tapailevan Eino
Leinon »Helkavirsiä» (vrt. esim. näiden runoja »Ylermi» ja »Kouta»).
Jälkimäisessä — romanttisen Uorolan hovin ja kummallisen
viuluniekan tai oikeastaan kahdenkin sellaisen kuumeisesti huohottavassa
ja kuohuvasanaisessa tarinassa — esiintyy selviä merkkejä Selma
Lagerlöfin »Gösta Berlingin tarinan», Volter Kilven »Bathseban» ja
Aleksis Kiven »Veljesten» lukemisesta. Molempien teosten
päähenkilöt ovat uhman, voiman ja veren villiä väkeä, ylpeitä »yli-ihmisiä»,
jotka kuulevat vain »oman kutsunsa kohuja» ja vertään totellen
»uskaltavat olla mitä tahtovat». Molemmat riehuvat, rehkivät ja
ryntäilevät tavattomasti »yläpuolella hyvän ja pahan», ja heidän
mukanaan nuorekas tekijä itse pauhaa, myrskyää ja salamoi korskein
sanoin ja ylpein elein joka suuntaan. Yhtä myllerryksellisiä ja
kaaosmaisia ovat Lehtosen seuraavatkin teelmät, suorasanaisen
kertomuksen puitteihin puetut Villi ja Mataleena. Niiden kuten
edellistenkin ansiopuolia on toki tunteen voimallisuus, maalaukselliset
luonnonkuvaukset ja ylen rikas, kohiseva ja täyteläinen savolaiskieli.
Myöhemmin näkyy Lehtonen riehahtaneen päinvastaiseen suuntaan,
vallattoman leveään ja burleskimaiseen realismiin. Sen huomaa
selvästi hänen viimeaikaisista runotuotteistaan Rakkaita muistoja (1911)
ja Markkinoilta (1912), joissa hän verrattain raskain ja takaltelevin
säkein, mutta usein aika huvittavasti joko laulaa lapsuutensa kirja-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
