Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Valtiollisen uudistumisen aika
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
127
Cygnaeus toimi ensin pappina Viipurissa. V. 1837 hän
venäläis-amerikkalaisen kauppayhtiön palkkaamana lähti
Pohjois-Amerikkaan Sitkan saarelle sikäläisten suomalaisten,
ruotsalaisten ja saksalaisten siirtolaisten sielunpaimeneksi.
Siellä hän oppi elävästi ymmärtämään kansankasvatuksen
tärkeän merkityksen.
Amerikasta palattuaan hän joutui
Pietarin suomalaisten
koulujen tarkastajaksi ja
uskonnonopettajaksi. Täällä oli hänellä
hyvä tilaisuus käytännössä
oppia kansansivistystyötä.
Kun maassamme v. 1858
annettiin julistus
kansakoulun järjestämisen perusteista,
määrättiin Cygnaeus
laatimaan ehdotus asian
käytännöllisestä järjestämisestä.
Sen hän tekikin tutkittuaan
ensin kansanopebusoloja sekä
omassa maassa että
ulkomailla. V. 1861 hänet
nimitettiin kansakoulujen
ylitarkastajaksi. Samalla
asetettiin komitea tarkastamaan hänen ehdotustaan. Näin
valmisteltuna v. 1866 julkaistiin kansakouluasetus, jonka
nojalla Cygnaeuksen suunnitelmia voitiin ruveta toteuttamaan.
Jo v. 1863 oli Jyväskylässä alkanut Suomen ensimmäinen
kansakoulunopettajaseminaari. Cygnaeus oli sen johtajana,
kunnes hän v. 1870 siirtyi kouluhallituksen jäseneksi.
Alussa moni vahvasti epäili Cygnaeuksen suunnitelmien
sopivaisuutta maahamme. Snellmankin liittyi hänen
vastustajiinsa. »Kansakoulut eivät tule muuta saamaan aikaan,
kuin että sinä saat nostaa suuren palkkasi», kerrotaan hänen
lausuneen Cygnaeukselle. 75-vuotispäivänään, jolloin
Snellman sai osakseen suuremmat kunnianosoitukset kuin kukaan
muu sitä ennen maassamme, kerrotaan hänen lausuneen
Cygnaeukselle, joka oli saapunut häntä onnittelemaan: »Ei
kenenkään muun onnentoivotus minulle ole mieluisempi
kuin sinun.»
Uno Cygnaeus.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>