Full resolution (TIFF) - On this page / på denna sida - Lauluelimet-Laulutaide
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
soveltuu paraiten lyyrilliseen tunnelman
ilmaisuun. Tavallisimmin molemmat
tyylit yhtyvät ja sekoittuvat monella lailla,
milloin sopusuhtaisesti yhteensulaen,
milloin ristiriitaisesti toisiaan ehkäisten.
— Laulu on luultavasti musiikin vanhin
ilmausmuoto.
Lauluelimet. Ihmisen l. muodostavat
mitä taidokkaimman soittimen. Hengityksen
avulla saadaan äänen syntymiseen
tarvittava ilmavirta. Äänijänteitten
asento määrää sävelten korkeuden.
Kitalaen onkalot muodostavat tarvittavan
kaikupohjan, ja huulten avulla ääni
pääsee selvästi ja kuuluvasti soimaan.
Laulujen kirja, H. Heinen (ks. t.)
runoteos.
Laulujuhla, tilaisuus, johon
laulukuntia eri seuduilta kokoontuu yhteistä
ohjelmaa suorittamaan, Usein on l:n
yhteydessä myös laulukilpailuja (ks. t.).
Suomeen on l.-ajatus tullut Virosta, missä l:t
ovat tärkeänä kansallisen elämän
yhdyssiteenä, Ensim. vir. l. pidettiin 1869,
orjuuden lakkauttamisen 50-vuotismuistoksi
(seur. 1879, sittemmin tiheämmin).
Suomessa on Kansanvalistusseura ne
pannut alkuun. Ensim. pidettiin Jyväskylässä
1884 (laulajia noin 300), seuraavat
Jyväskylässä 1887, Tampereella 1888,
Viipurissa 1889, Jyväskylässä 1890, Kuopiossa
1891, Turussa 1892, Vaasassa 1894,
Sortavalassa 1896, Mikkelissä 1897, Helsingissä
1900. Sillä välin oli alettu toimeenpanna
eri tahoilla myös n. s. ,,paikallisia" l:ia.
Sen johdosta yleiset l:t harvenivat
(Turussa 1905, Viipurissa 1908,
Hämeenlinnassa 1911, Savonlinnassa 1913,
Kuopiossa 1914, Helsingissä 1921, Mikkelissä
1923, Jyväskylässä 1924 ja Sortavalassa
1926). Samalla myös ohjelmain laatu
vähitellen kohoutui tavoittamaan
korkeampia taiteellisia päämääriä.
Laulukilpailu on ollut tehokkaana
kannustimena laulujuhliin saapuvien
kuorojen tuloksiin. Arvosteltaessa tulee
kysymykseen rytmin tarkkuus, sävelsuhteitten
puhtaus, äänen sointi ja esityksen
elävyys. — Laulukorva, kyky laulaa
sävelet oikein ja tarkasti. L:n puute
johtuu usein harjaantumattomuudesta.
Laululeikki. Laulua on jo ammoisista
ajoista käytetty liikuntoleikkien
säestykseksi, siis samaan tarkoitukseen kuin
nykyaikaisessa tanssissa soittoa,
Puhtaimpana lienee tällainen ikivanha
kansanlaululeikki säilynyt meidän päiviimme
Färsaarilla (Kædedans). Esilaulaja
aloittaa laulun, ja kuoro kertaa aina
säkeistön loppuosan eli vartavasten joka
säkeistön loppuun liitetyn: jälkilauselman.
Useilla suomalaisillakin kansantansseilla
on alk. ollut laulettavat sanat. [Collan
(1913); Stenroth (1921).]
Laululinnut nimitystä käytetään
yleensä niistä varpuslinnuista, joilla on
erikoisempi laulutaito. Laulukyky
rajoittuu sukukypsiin uroslintuihin, vain
harvojen lajien naaraatkin laulavat.
Laulu-Miehet, helsinkiläinen
valiomieskuoro, per. 1914; johtajat A.
Maasalo, A. Wartiovaara, H. Klemetti sekä
nyk. Väinö Rautavaara. V. 1923 teki
kuoro konserttimatkan Tanskaan ja
Norjaan sekä lauloi 1924 Tukholmassa.
Laulumuoto on peräisin keskiaikaisista
tanssilauluista, joiden sävelellinen
rakenne perustui soolon ja kuoron vaihteluun.
1600-luvun soololaulusävellyksissä tavataan
l. jo täysin kehittyneenä yhtenäisenä
3-lausekkeisena kolminaisuutena.
Laulusävellyksistä l. siirtyi myös
soitinmusiikkiin. Ensimmältä sitä
käytettiin sarjasävellysten laulumaisissa
tai tanssintapaisissa keskiosissa.
1800-luvulla se tuli vallitsevaksi muodoksi
kaikenkaltaisessa pieniin puitteisiin
rajoittuvassa säveltaiteessa.
vrt. Sävellysmuodot.
Laulunopetus on kahdenlainen,
riippuen siitä, tarkoittaako se yksityisen
oppilaan kehittämistä soololaulajaksi vai
kokonaisen oppilasryhmän (esim.
koululuokan) yleistä musiikkikasvatusta,
— Yksityisessä l:ssa kiinnitetään päähuomio
äänenmuodostukseen ja äänenkäytön
teknilliseen hallitsemiseen. Sen ohella
annetaan myös opastusta laulun
tunnelmalliseen esitykseen. — Yleistä
musiikkikasvatusta tarkoittavassa l:ssa
käsitellään musiikin teorian alkeita,
säveltapailua ja yhteislaulua (1-, 2-,
3- ja 4-äänistä). Viime aikoina on
alettu siihen liittää myös
rytmiharjoituksia ruumiinliikkeineen
sekä luokkaopetukseen soveltuvia
äänenmuodostusharjoituksia. vrt.
Laulutaide. [Klemetti, „Kuorolaulun
opas" (1917), „Äänenmuodostuksen opas"
(1920); Järnefelt-Palmgren,
„Laulutaiteen opas" (1917).]
Laulunäytelmä, näytelmä, jossa osaksi
puhutaan, osaksi lauletaan.
Laulurastas ks. Rastaat.
Laulurunous, lyriikka (ks. t.).
Laulutaide. Jo varhaisella keskiajalla
pyrittiin koulutuksen avulla kehittämään
kauniita mies- ja poikaääniä kirkkolaulun
tarpeiksi. Ensim. järjestelmälliset
lauluharjoituskokoelmat julkaistiin
Italiassa n, 1600. It. oopperamusiikin
mukana kehittyi sitten it. l. (bel canto)
huippuunsa. Gluckin ja Wagnerin
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
