Full resolution (TIFF) - On this page / på denna sida - Suomalaisten Teknikkojen Seura-Suomalais-ugrilaiset kansat
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
myös Väinämöinen, mutta Agricola
mainitsee hänet vain virsien „takojana".
Vedenhaltijana hän sitävastoin esittää
Ahdin. — Epäilemättä ovat
maataviljelevät suomalaiset palvoneet myös
maata: maaemä. Maanhaltijaa
on palvottu asuinpaikkaa suojelevana.
Usein käsitetään se ja kodinhaltija
samaksi. Runoissa esiintyvä maan l.
mannun sulho saattaa olla muisto
vanhoista runoista, joissa maaemon
„sulhona" on ollut elävä ihminen. — Agricola
luettelee us. karjalaisten
kasvillisuuden jumalia. — Elollistettua
metsää ovat suomalaiset palvoneet
Tapio (= metsä)-nimisenä. Metsän
mainesanoja ovat: metsän kuningas, isäntä,
ukko, metsän emäntä, akka, eukko y. m.
Metsänhaltija näyttäytyy joskus metsän
korkuisena saattaen myös vähentää kokoansa.
Puhutaan joskus yksityisen puunkin haltijasta.
Myöskin karhu ja peura esiintyvät
metsänhaltijoina. — Rakennuksillakin
oli haltijansa, Useimmiten kansa käsittää
rakennusten haltijat ennen eläneiksi
ihmisiksi. Vierasperäisiä ovat: tonttu
(ruots. tomte), para (ruots. bjära,
bara), joka kantoi voita ja muita
elintarpeita vieraista taloista, sekä kratti,
joka Agricolan mukaan „murheen piti
tavarasta". Omaisuutta kaitsevia haltijoita
oli vielä rajaa valvova rajaäijä l.
rajalainen, sekä maahan kätketyn aarteen
l. aarnihaudan haltija. — Hyvin tärkeä
osa s. m:ssa on ollut vainajain
palvonnalla, peijaisilla ja muistojuhlilla.
Erikoisemmin ajateltiin kuolleiden olevan
liikkeellä syksyllä, kekrinä. Vainajien elämän
ajateltiin olevan maanpäällisen jatkoa.
Vainajan tuvaksi asetettiin Itä-Suomessa
hautaan puista salvettu neliskulmainen kehä,
jossa toisinaan oli lautapohja sekä lauta- ynnä
tuohikatto. Joskus tehtiin vielä haudalle
pieni ikkuna-aukolla varustettu tupanen.
Vainajan ajateltiin kaipaavan omaistensa
seuraa, senvuoksi oli ryhdyttävä
varokeinoihin kuolleen kotona käymisen
estämiseksi. Sitä tarkoittanee alkujaan myös
karsikon tekeminen. Elintavoiltaan
vainajien kaltaisia ovat maan pinnan
alla elävät pikku olennot, maahiset.
— Jumaliaan ovat muinaissuomalaiset
palvoneet uhrilehdoissa. Metsää ja
pyhää metsikköä merkitsevä hiisi, jota
myöhemmin on alettu käyttää pelätyn
paikan ja pahanhengen nimenä, viittaa
siihen, että „hiisi" on ollut
sankarivainajille pyhitetty metsikkö.
Epäilemättä oli suomalaisilla myös
jumalankuvia. Vanhan tavan mukaan
puhdistauduttiin, ennenkuin mentiin uhrilehtoon,
ja toimitettiin uhrilupaus. Uhriteuraan
tuli olla terve, työn ja käytännön
saastutuksesta vapaa, uhriksi luvattua
lammasta esim. ei saanut keritä
(villavuona). Teuraan luut säilytettiin mikäli
mahdollista eheinä. Hyvin luultavaa on
lisäksi, että uhrijuhlissa käytettiin
tuohuksia. Uhrin laatua ja jumalien
mielialaa tutkittiin arpomalla. [Krohn (1914);
Saxén (1919.]
Suomalaisten Teknikkojen Seura,
v:sta 1917 Suomenkielisten Teknikkojen
Seuran (per. 1896) nimi. Julk.
Teknillistä Aikakauslehteä (per. 1911).
Suomalais-ugrilainen Seura, Helsinki,
per. 1883 Otto Donnerin (ks. t.)
aloitteesta. Sen tarkoituksena on edistää
lähinnä suom.-ugr. kansojen tieteellistä
tutkimista ja tuntemista vars. kieli-,
kansa- ja muinaistieteen sekä historian
aloilla. Seuran kannatuksella monet
tutkimusmatkailijat ovat suorittaneet
tutkimuksia useimpien suom.-ugr. kansojen,
sitäpaitsi myös samojedien, mongolien
ja kiinalaisten keskuudessa. Seuralla
on viisi julkaisusarjaa: 1)
„Suomalaisugrilaisen Seuran Aikakauskirja"
(v:sta 1886), 2) „Suomalais-ugrilaisen
Seuran Toimituksia" (v:sta 1890),
3) „Apuneuvoja suomalais-ugrilaisten
kielten opintoja varten" (v:sta 1894),
4) „Kansatieteellisiä julkaisuja" (v:sta
1898) ja 5) sanakirjoja („Lexica
Societatis fenno-ugricæ", v:sta 1913).
Erikoisjulkaisuna on ilmestynyt muin.-turk.
kivikirjoituksia esittävä „Inscriptions de
l’Orkhon". Nyk. on julkaistujen nidosten
lukumäärä 114. Seuran julkaisut sisältävät
suom.-ugr. kieli-, kansa- ja muinaistieteen
päälähteitä, ja niillä on perustava merkitys
näiden tieteiden historiassa.
Suomalais-ugrilaiset kansat. Tällä
nimellä nimitetään niitä kansoja ja
kansanheimoja, jotka puhuvat tai ovat
puhuneet suom.-ugr. kieliä. Ne jakautuvat
kielellisillä perusteilla, joiden kanssa
maantieteelliset perusteet käyvät yhteen,
erinäisiin ryhmiin. Itämerta ympäröivillä
seuduilla asuvat näistä kansoista
ne, joita yhteisellä nimellä sanotaan
itämerensuomalaisiksi: 1) suomalaiset,
2) karjalaiset, joihin myös inkeroiset luetaan,
3) lyydiläiset, 4) vepsäläiset, 5) vatjalaiset,
6) virolaiset ja 7) liiviläiset. Fennoskandian
pohjoisosissa asuvat lappalaiset. Volgan
seuduilla asuu kaksi kansaa, joita
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
