- Project Runeberg -  Pieni Tietosanakirja / IV. San Remo - Öölanti /
1091-1092

(1925-1928) [MARC]
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (TIFF) - On this page / på denna sida - Valojäljennös-Valokuvaus

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has been proofread at least once. (diff) (history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång. (skillnad) (historik)


Valojäljennös. V.-menetelmiä ovat
sinijäljennös (ks. t.) sekä otsalidi- ja
ammoniamenetelmät, joissa diatsoanhydrideja
sisältävä valonarka kalvo valotettua
kehitetään ammoniakkihöyryillä („kuiva" v.).

Valokaari ks. Kaarivalo.

Valokaasu, valaistukseen y. m.
käytetty kaasu, jota valmistetaan
kaasulaitoksissa (ks. t.) tav. kivihiiliä
tislaamalla. Kivihiilikaasu sisältää
puhdistettuna 49 % vetyä, 34 % metaania, 8 %
hiilimonoksidia, 4 % raskaita hiilivetyjä,
5 % palamattomia kaasuja. Om.-p.
0,40-0,45. Hyvin myrkyllistä. Räjähtää
helposti ja voimakkaasti, voimakkaimmin,
jos on sekaantuneena ilmaan suhteessa
1:9. Polttoarvo 4,400-6,900 kaloria/m3.
Puuta tislaamalla saadaan n. s. puukaasua.
Sen polttoarvo on vain n. 2,500. Muita
valaistukseen käytettäviä kaasuja ovat
asetyleeni sekä ilmakaasu (ks. t.) ja
öljykaasu (ks. t.).

Valokemia, fotokemia, oppi valon
kem. vaikutuksista. Tärkeimpiä näistä
vaikutuksista ovat kasvien
hiilihaponyhteyttämisilmiö, erinäiset
pelkistämis- ja valkaisutapahtumat ja
valokuvauksessa käytetyt ilmiöt.

Valokuvaus, kuvien valmistus
valokem. menettelytavoin.

V:n teoria. V. perustuu pääasiassa
gelatiiniin kolloidisesti liuenneiden
hopean halogeenisuolojen (hopeabromidin ja
-jodidin emulsionin) valonherkkyyteen.
Valon, s. o. sopivan taajuisen
elektromagneettisen värähtelyn imeytyessä
tällaiseen valonarkaan kalvoon tässä
syntyvät elektronivirtaukset saavat aikaan
elektrolyysin, jossa osa hopeabromidia
jakautuu hopeaksi ja bromiksi; bromi
sitoutuu gelatiiniin ja vapaa hopea
liukenee hopeabromidiin. Kun täten
"latentin" kuvan saanut valonarka kalvo
joutuu pelkistävään liuokseen (kehite),
niin liuennutta hopeaa (hopea-ituja)
sisältävät hopeabromidijyväset pelkistyvät
hopeaksi, aluksi sitä kiihkeämmin, kuta
enemmän valo on niihin vaikuttanut, ja kuta
enemmän hopea-ituja ne sisältävät. Jos
hopeaitujen konsentratsioni kohoaa määrärajaa
ylemmäksi, niin pelkistymisnopeus ensin hidastuu
(ylivalotus, valoasteikon heikkeneminen),
vieläpä lopuksi taantuu (solarisatsioni).
Hyvin lyhytaikainen valonvaikutus taas saa
vain hyvin heikon tai ei mitään vaikutusta
aikaan (alivalotus, valovastakohtien
jyrkkeneminen). Syntyneestä kuvasta on
muuttumaton hopeabromidi vielä liuotettava pois,
ennenkuin kuva on valoakestävä; tämä
tapahtuu natriumtiosulfaattiliuoksessa
(kiinnite, fikseerausneste). Valmis
kuva on negatiivinen, s. o. ne
paikat, joihin valo on voimakkaimmin
vaikuttanut, ovat pelkistyneen hopeajauheen
vaikutuksesta mustimmat, ja päinvastoin.
Kun tästä valmistetaan jäljennös saman
menetelmän mukaan, niin saadaan positiivinen
kuva, jossa valoasteikko on sama kuin
alkuperäisessä.

V:n tekniikka. V. suoritetaan
käytännössä siten, että v.-koneeseen (ks. t.)
asetetaan valonarka levy (bromihopeagelatiinilla
päällystetty lasilevy) tai filmi (samoin
päällystetty selluloidikalvo) sellaiselle
etäisyydelle objektiivista, että kuvattavasta
esineestä syntyy tarkka kuva valonaralle
kalvolle; objektiivi avataan hetkeksi (valotus)
joko poistamalla sen kansi tai panemalla
toimintaan erikoinen kellolaite (sulkija);
valotettu levy sitten kehitetään ja kiinnitetään.
Negatiivin onnistuminen riippuu pääasiassa
oikeasta valotusajasta, joka riippuu sekä
valaistussuhteista että levyn valonherkkyydestä
(ks. t.) ja objektiivin valovoimasta
(ks. t.). Väärin valotettua levyä voi
jossain määrin parantaa sopivalla
kehittämisellä sekä vahvistamalla tai
heikontamalla sitä, s. o. saostamalla
hopeajyväsille lisää metallia tai liuottamalla
pois liikaa hopeaa. Positiivikuva
valmistetaan useimmin paperille, n. s.
jäljennös- l. kopiopaperille, jollaisena nyk.
käytetään etupäässä hopeabromidia tai -jodidia
sisältävällä gelatiinikalvolla päällystettyä
paperia (bromihopeapaperi, kaasuvalopaperi),
joka valotetaan negatiivin alla keinovalossa
ja kehitetään kuten negatiivi. Aikaisemmin
käytettiin miltei yksinomaan hopeakloridin ja
-nitraatinpitoisella gelatiini- tai
kollodiumkalvolla päällystettyä paperia,
jossa kuva tulee jo kopioitaessa näkyviin
(ilmikopioiva paperi). Tämä on pienemmän
herkkyytensä vuoksi valotettava päivänvalossa
tai kaarivalossa; sitä ei kehitetä, vaan
se kullataan tai platinoidaan n. s.
väritysnesteessä ja kiinnitetään. Muita
kopiomenetelmiä ovat pigmenttipaino (ks. t.) ja
kromiliimapaino (ks. Kromiliima)
sekä bromiöljypaino, jotka perustuvat
kromiliiman parkittumiseen valon
vaikutuksesta. Samat reaktsionit tulevat
kysymykseen myös valopainossa ja
valosyövytyksessä (kemigrafiassa).
Ikkunakuviksi ja projisioitaviksi valmistetaan
läpinäkyviä positiivisia kuvia (diapositiiveja)
sekä lasille että filmille; tähän

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 12:55:24 2019 (aronsson) (diff) (history) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/pieni/4/0604.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free