- Project Runeberg -  Suomalainen Vuonna 1846 (N:o 1-23) /
{8:2}

(1846) With: Carl Axel Gottlund
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

lomaksi. Ainoasti vanhoissa, niinkuin nykyisissäkin,
runoissamme — heissä vielä tavataan kielenki
hen-kitärtä, elävännä, luonnollisenna, ja henkellisennä; sillä
niissä ei ouk heijän mitenkään käynyt häntä
kuolettaminen, tahi hävittäminen, kirjallisesta puheesta
enäm-mänkään kuin suullisestakan. Muissa kirjoissa
hael-ten tätä turhaan, ettekä löyväk *). Ovat kyllä
parempia, ovat huonompiakin; mutta tämä muukalaisilta
ja kielessämme tottumattomilta ensin tavaksi otettu,
siitten hyväksi kahottu, jos kohtakin monaisten
parannettu, kirjoitustapa on jo meihin niin ryyhtynyt, ja
turmellut kirjoitus-kielemme, ja (vielä tätäki
pahempi) suullistakin puhettamme **), ett’ei moni eneän
älyäk hänen oman vanhan luonnonsa. Ei sillä hyvä,
että olemme jo monta sataa vuotia olleet Ruotin
kielen orjuutessa, myö oumme myös kaiken tämän ajan
olleet kunnottoman suomalaisen palvelluksessa, johon
olemme jo niin rakastuneet ja mieltyneet, että
suutumme heihin, jotka toimittaisivat meillen toisen
paremman; ja tämä lienöönki syy ettei tämäik kieli
ouk päiisnyt paremmin virkistymään.

Kuin torutaan meitä, ei käyttäneen’ tavallista
kirjoituskieltä, ci Lönnrotin puheita, ei Ingmannin eikä
kennen muihenkaan, niin eivät tiijäkkäfin mila kieli
nierkihtee. Se on elävänä jokaisen omassa suussa;
mutta kuoloo jos haetaan loisesta, suuhumme
pantavaksi. Nyt arvaatlenki asian, minkätähen emme
aina seuraak muihen polkuja; eikä yksikään jalo ja
vnpamielinen kirjullaja ouk, vielä eläissään, heitä
orjallisesti seurannut; sen tehköön ainoasti heijän
pal-veliansa, ja mielen noutajansa.

Monet nykyiset suomenkielen-kirjuillajat ovat

*) Kuitenkin emme hijväksikään hiilille omoammekaan
puhettamme; hänessäkin löytynnöön ehkä 7/iotii
virhe ja villitys. Emmekään luek hllpiäksemme
tunnustamaan julkisesti ja vilpittömästi, nyt niinkuin
ennenki f lue Otavan L Osaa, Esipuheessa V.
LXXI—LXX1V puoliskolla) meijän vieläik
olevan, omastakin mielestäm me, kielessä mine varsin
kehnot. Faan eipähän nuo muutkaan
suomen-kielen-lcirjuttajat näytlik meistä kovin kiitettäviä.
Ällös siis yksikään luulko, meijän kukuttaneen
Lehteämme Suomalaiseksi selviin kielensä
suhteen. Ollaan kyllä Suomalaisia — syämmestä,
ellei suitsia.

**) Olemme jo niin tottuneet tähän mauttomaan ja
mehuttomaan kirja-kieleen, jotta moni sen luuloo
jo omaksensa, tahi omaansa paljon paremmaksi.
Kaukaismmissakin maakunnissa, niinkuin Savossa
ja Karjalassakin, tavataan yltä kyllä niilä, jotka,
tahallaan tahi tietäviättöminnä, matkiivat tätä.
Ainoasti Runoniekat, Loihtiat, ja muutamat,
syväm-maissa asuvia, vanhallaiset, jotka ei paljon kirjoihin
ouk puutUtna, hyö ovat enin muita säilyttäneet
kielensä lienkitärlä. Niinkuin nykyiset laulu-lorpotukset
ovat Turun, Hämeen, Uuenmaan, ja suurimmassa
osassakin Pohjanmaanki Läänissä jo vallan meistä
hävittäneet Runouksen henken, niin on tämä entinen
kirjiitus-kielikin koko Suomessa kukistanut
kielemme henken.

kyllä asettaneet monta lakia (reglor) käytettäviksi
kielen kirjuittamisessamme (niinpä on moni tehnyt
ennenkin). — Voi tyhmät! Ei ouk kaikesta leijän
lain-laitoksestanne. Sillä ei yksikään ihminen voi
tätä tehä; ainoasti ite kieli asettaa omaa lakiansa,
emmekä olek muuta jos ainoasti palvelioitansa, jotka
tirkistelemme ja kurkistelemme hänen suureen
kirjaansa, hänen luontoansa ja tapojansa tutkiaksemme,
oppiaksemme, ja (jos laijammo) viisautta siitä
otto-aksemme. Myö saatamme ainoasti sanoa: "niin ja
niin puhutaan": vaan ei "niin ja niin piteä puhua".
Aika on kyllä kerran synnyttävä suomalaisten
kirjankin kieltä, niinkuin on jo synnyttänyt heijän
suullistakin puhettansa; ja ainoasti älykkäämmät
kielenkäyttäjät taitaavat, luontonsa puolesta, sitä joksikin
ees-auttaa ja harjoittaa. Myö muut ollaan ainoasti
työmiehiä, jotka kylveävät ja viijelöövät näitä
en-tyisiä vanhoja elatus-maitamme, tällä entiselläkin
vanhoiltamme saalulla elolla, jota vuosittain uuestaan
karhitaan ja kylvetään, saahaksemme sillä uutta viljoa.

Mitä taas tahtoisimme, asian puolesta, tässä
Suomalaisessamme toimittoo, lahomme erittäin, ja
erilläkin eri-puheilla selitteä, jotta saisimmo, sillä, nyt
lopettaneeksi tälä, jo liijan pitkäksi venyttyä,
alkupuhe! lamino.

Stieli-fota Suotttenmaaéfa*

?9il)ö elämme humalan kiitos rauhassa, ja
rau-hassa soiflmme ainakin eleä; kuitenkin tämä rauha
olifi meille ijäkft kuolemakjt, eli oift kuollon kanssa
werrattawana, ellei hänessä tawattaifik elämisen eli
henkellinen luonto; ja kussa taas tätä tawataan, jii-

näkin on jo sota tarjona. (Sillä koska tahomme
jokainen wirkistyä ja wointua (kukiiu tawallamme)

niin sattuupa monesti — wieläpä uflastikin — jotta
monituntiseksemme waaitaau toisten woitettamista;
tästä riijat, tästä torat, tästä wihat ja wainotkin,
tästäik jo kysytään: minunskos se on, wai sinun?
£ii-jakjlkin on wääryys käjlssä, knssa oikens ja kohtnns
on altikjl annettuna wouuan wallassa. luntenkin
koska sanotaan: "missä miehiä, jlinä mieliä", (niinpä
onkin mielet monellaiset: rauhalliset, sotalaiset); niin
nämätkin joutuuwat toijlnaan wastattain, ja
synnyt-tääwät näitä tiewollijTä kiistelemiflä eli wäitökflä,
näitä henkelli|Tä kamppaukfla, jotka monaisten owat
saattaneet myötänsä rauhattomuutta ja onnettomuutta.
Tästä ne ikuisat riijat ja torat, maallisessa että
hen-kellisessäkin (eli tiewollijtssakin) afioissa, jotka owat
olleet, ja owat wielä olewinna, maailman alusta aina

loppuhunsak asti.

Turhaan pauhanune sen tähen näitä riitoja was-

taan: ainoasti 3um«laltisuus ja teellinen henkellisyys,
toisella puolella, ja tieto ja walaistus, eli
ynnnäryk-sen kohottaminen ja tapojemme ftjanstyminen, toisella,
saattaa heitä jokflfin wähenteä ja luontoansa muuttaa,
waan warftn lakata — eiwät saak koskaan. Slman
tatä löytyy monilla aineilla wasta-pintanen luontokin,
josta oivat ainakin wasta-kelkkäiset, ja wihaawat toi-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Wed Nov 10 20:33:28 2021 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/suomala-46/0036.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free