- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 1. A-Confort /
129-130

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Aho ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

129

Aho

130

lastuja" ja vuosi 1894 romaanin „Papin rouva",
joka on jatkoa Papin tyttäreen. Se on A:n
siihenastisen tuotannon huippu ja psykologisena
kuvauksena hänen taiteensa kaunein saavutus.
Kertomus Elli-rouvan ilottomasta avioliitosta,
onnen lyhyestä ihanuudesta ja pitkästä
kaipauksesta on kiedottu taitavasti kesäisten
luonnontunnelmien puitteisiin. Suomen sisämaan
surumielistä runoutta huokuu tämän romaanin
lehdiltä. — Seuraavina vuosina syntyi joukko
pienempiä kertomuksia, jotka eivät
tunnevoimaltaan pysy yhtä korkealla. Paras niistä on
„Maailman murjoma" (1896). Se käsittelee tuota
A:lla usein tavattavaa aihetta, uuden ajan
mullistavaa voittokulkua. Tässä se on sentään
esitetty synkemmältä puolelta kuin esim.
„Rautatiessä": se kerrassaan ruhjoo yksinkertaisen
korven asujamen onnen ja elämän.’ Samana vuonna
ilmestyi kokoelma kuvauksia heränneiden
elämästä, „Heränneitä".

Aho oli v. 1889 ollut mukana perustamassa
Helsinkiin „Päivälehteä", Nuoren Suomen
pää-äänen-kannattajaa, ja vuodesta 1892 alkaen hän
toimitti veljensä kanssa „Uutta Kuvalehteä"
Kuopiossa. Näihin hän vuosien mittaan ahkerasti
pirahutteli novelleja ja näin oli v. 1896 taas
valmiina kaunis kokoelma lastuja. „Lastuja III"
on kuten edellisetkin rikas luonnontunnelmista,
pikku harjoitelmista ja eläinpsykologisista
kuvista. Käsitelläänpä eräissä elämän
syvimpiä kysymyksiä: „Kuvain kumartaja" y. m.
V:n 1897 huomatuimpana kirjauutuutena
ilmestyi romaani „Panu". Aho siirtyi tässä
teoksessaan nykyaikuisen psykologisen novellin
piiristä laajan kulttuurihistoriallisen romaanin
alalle ja loihti esiin ahkeriin esitöihin
perustuvan kuvan siitä sivistyksen aamuhämärästä,
jolloin pakanuus ja kristinusko taistelivat
keskenänsä ylivallasta Pohjois-Suomen saloilla. Teos
sai suurta tunnustusta osakseen, varsinkin
luon-nonkuvaustensa ja eepillisen suurpiirteisyytensä
vuoksi. Sen jälkeen seurasi „Lastuja IV" (1899)
ja kokoelmat „Katajainen kansani I, II" (vv.
1900-1901), joiden viimemainittujen
isänmaallinen vertauskuvallisuus sointui hyvästi
sortovuosien raskaaseen mielialaan ja herätti paljon
ihas-tust».

Suoritettuaan välitöikseen appivainajastaan A.
F. Soldanista elämäkerrallisen tutkimuksen
„Aatteiden mies" (1901), ryhtyi A. valmistamaan
suurta historiallista romaania kansallisen
herätyksemme alkuajoilta, 1840-luvulta. Se ilmestyi
vv. 1905-06 kaksiosaisena, nimeltä „Kevät ja
takatalvi", ja on kirjailijan laajasuuntaisin teos.
Hän on yhdistänyt sen avaroihin puitteisiin
edustavimpia tyyppejä tuolta elinvoimaiselta
aikakaudelta ja valaissut ajan yleistä suuntaa,
lamautumista paljon lupaavasta keväästä
koleaksi takatalveksi, päähenkilön sielullisen
kehityksen kautta. Lauseiden reippaampi poljento,
luonnonkuvausten supistuminen ja situatsionin
luominen vähemmillä aineksilla todistaa
esitystavassa tapahtunutta nuortumista. Mutta aineen
kehittely on paikoin joutunut kärsimään
elottomista yksityiskohdista, puheista ja saarnoista,
joita historiallinen ajanväritys on mukanaan
tuonut. Tämän jälkeen on A. joka suurella
harrastuksella seurasi maamme äskeistä
lailli-suustaistelua, ottanut objektiiviselta kannalta
S. Painettu !1/is08

kuvatakseen viime vuosien murroksia. Hän on
sovittanut draamanmuotoon erilaisen
puolue-käsitysten yhteentörmäyksen ja siitä aiheutuvat
jyrkät ristiriidat „Tuomio" nimisessä
näytelmässä (1907).

Julkiseksi tunnustukseksi kirjallisista
ansioistaan sai A. v. 1907 valtiolta elinkautisen
eläkkeen ja yliopistolta kunniatohtorin arvon —
yhteensä tunnustus, jommoista ei ole ennen tullut
yhdenkään suomenkielisen kirjailijan osaksi.

Siihen aikaan kuin A. aloitteli
kirjailijatoin-tansa, pyrki naturalistinen virtaus ulottamaan
vaikutustaan meidänkin maahamme ja
sekaantui hedelmöittävästi kotoisiin aineksiin ja
ajanhenkeen. A:n sopusointuinen runoilijaluoane ei
ole ikinä pyrkinytkään riehahtamaan
äärimmäisyyksiin. Siinä on ollut melkoinen määrä
suomalaista hitautta ja tasapuolisuutta. Se on
ollut vahvoilla juurilla kiinni pappilakodin
uskonnollisissa traditsioneissa ja Suomen luonnon
vaiteliaassa hartaudessa. Runeberg ja Kivi ne
olivat kotimaisina ladunhiihtäjinä viitoittaneet
tien A:n kansankuvauksille ja kesäisille
pap-pilaidylleille. Ja kun hänen taiteensa vapautui
ja kirkastui skandinaavisten ja ranskalaisten,
etupäässä kai Maupassant’in ja Daudet’n,
esikuvallisen vaikutuksen alaisena, pysyi sen
suomalainen ominaisluonne muuttumattomana.
Niissäkin teoksissa — „Yksin", „Papin rouva",
„Lastuja" — joissa A:n kuvaus muodollisesti on
lähinnä ranskalaista tekotapaa, on pohjalla
surumielisen kaihoisa sävy, sukua kansanlaulujemme
mielialoille. Niissä on jotakin lyyrillistä,
välittömästi vaikuttavaa. Luonto ja ihminen sulaa
samaan tunnelmaan ja Suomen talvien
valon-ikävä ja salojen raskas yksinäisyyden tunto
soi sen alla. Ei yksikään taidekirjailija meillä
ole niinkuin A. ymmärtänyt ihmisen ja
luonnon yhteenkuuluvaisuutta ja sitä hiljaista
elämää, johon ympäristö on takamaiden asukkaan
opettanut. Luonto onkin eräissä hänen
teoksissaan melkein yhtä tärkeänä aineksena kuin
ihminen. Henkilökuvauksessaan hän on
erityisesti kiintynyt noihin eheisiin tyyppeihin, joissa
luontainen passiivisuus on kaiken toiminnan
ankarana vastuksena. Niiltä ei suinkaan aina
puutu voimaa, vaan intohimoa, joka saisi ne
liikkeelle ; ei työkykyä, vaan innostavaa päämäärää
ja elämäniloa. Siitä syystä supistuu useissa
hänen teoksissaan ulkonainen toiminta sangen vii
hiin. Elämä kulkee jokapäiväistä kulkuansa,
ainoastaan sisässä saattaa joku aalto nousta ja
laskea, kuohahtaa ja kuolla. A. rakasta
realistisen ulkoilmataiteilijan tavoin maalailla
luonnon ja elämän ilmiöitä leveällä, pehmoisella
siveltimellä. Dialogikin saa hänellä palvella
eepillistä kuvailua eikä draamallista eteenpäin
vierivää kehitystä, niinkuin todistaa esim. hänen
ensimäinen draamansa „Panu" (1903).
Tyyliniekkana on A:n merkitys kirjallisuudessamme suuri.
Hän on ollut kaunokirjallisuudessa miesnä
ensimäisnä muokkaamassa kieltämme
kultiveera-tuksi, täsmälliseksi, ilmehikkääksi, taipuisaksi.
Siinä suhteessa hän on ollut velvoittavana
esimerkkinä kirjailijatovereilleen ja vaikuttanut
paljon suorasanaisen kielenkäyttömme
kehitykseen. Hänen erikoisuutensa näkyy selvimmin
lastujen tyylissä. Siihen hän on osannut poimia
tuoksuvia, runollisia lauseparsia, luoda esityk-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Fri May 10 12:34:18 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/1/0087.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free