Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Arabian kieli ja kirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
f)Ö9 Arabian kieli
chuiidi, Fischer, Kampfmeyer y. m. Tärkeimmät
sanakirjat ovat Freytagin, Lanen, Dozyn,
Belo-liu, Wahrmundin, Harderin y. m. toimittamat.]
2. Arabiankielinen kirjallisuus
on maailman suurimpia. Runoutta hyvin
aikaisin viljeltiin Arabiassa. Se oli jo
Muhammedin aikakaudella täysin kehittynyt
muodollisessa suhteessa. Käytettiin 16:tta erilaista
tavu-kvantiteettiin perustuvaa runomittaa sekä
loppusointua. Jokainen värssy jakaantuu kahteen
puoliskoon ja loppusoinnun muodostaa usein
yksi ainoa kautta koko runon käytetty kerake.
Stroolijaolla ei ole mainittavaa merkitystä.
Yleensä puuttuu runoilta eheä suunnittelu, joka
värssy kun on aiottu eheäksi kokonaisuudeksi
eli, kuten arabialaiset sanovat, helmeksi
helminauhaan. Vanha arabialainen runous uhkuu
tunteita, mutta on köyhä harkinnasta.
Runoilija elää kokonaan nykyhetken tuokiossa,
tulevaisuutta ajattelematta ainoastaan menneitä
riemuja ja tapahtumia muistellen. Runojen
aatepiiri on verrattain ahdas: erämaa, teltta,
luonto, hevonen, kameli, aseet, ystävät, vieraat,
viholliset, matkat y. m. Tätä runoutta
tavallisesti sanotaan kansanrunoudeksi. Mutta sen
mutkikas tekniikka yksin jo osoittaa, ettei se ole
voinut syntyä varsinaisen rahvaan piirissä. Sen
sepittäjät olivat henkilöitä, jotka olivat aikansa
sivistyksen kukkuloilla, trubaduureja, jotka
vaelsivat hovista hoviin, leiristä leiriin.
Kuuluisat ovat runokokoelmat Hamäsa (ks. t.) ja
Mu’allakät 1. „kultaiset runot", joitten tekijöinä
mainitaan ennen Muhammedia eläneet
runoilijat Tarafa, Suhair, Autara, Amru, Härith,
Le-bid ja Imruulkais. Käänteen arabialaisten
runoudessa, niinkuin koko heidän olemuksessaan,
teki Muhammedin esiintyminen ja Koraani (ks.
t.). Runoilijat olivat siitä alkaen pakoitetut
puhdasoppisuuden vaa’alla punnitsemaan
sanansa. Ensi kiihkossa mentiin niin pitkälle,
että vanhoista runoista karsittiin pois kaikki,
mikä vivahti pakanuuteen. Uuden opin ja
uusien yhteiskunnallisten olojen pakosta kadotti
runous entisen pirteytensä, luontevuutensa ja
voimausa, mutta runsastui sen sijaan aiheiden
monipuolisuudella.
Uniaijadien aikakaudella elivät
rakkauden-laulaja Omar ibn Abi-Rabia (k. n. 718),
hovi-runoilijat kristitty alAkhtal (k. 710) ja
riita-veljekset Dzarir (k. 728) ja Ferazdak (k. 728)
sekä vanhan beduiinirunouden viimeinen
edustaja Dhurrumma (k. n. 719). Rikkaammaksi
kävi runous abbasidien epäkansallisen ja
per-sialaisvoittoisen hallitsijasuvun aikakaudella,
inutta samalla se muuttui hovissa kaupitelluksi
taiteeksi. Tämän aikakauden kuuluisimpia
runoilijoita olivat Mutl’ ibn Ajäs, Abu Nuwäs
(ks. t.), Abulatähija (k. 826), arabialaisten
ensimäinen filosofinen runoilija, Mutanabbi (ks. t.),
Abu Firäs (k. 968), Abulalä ai Ma’arri (ks. t.),
mystikko Ibn alFärid ja profeetan
ylistyksen-laulaja alBusiri y. m. Puoleksi runoa ja
puoleksi loppusointuista kertovaa proosaa ovat
ma-kaamit, hyvin suosittu runouslaji, jonka
Hama-dhänin (k. 1007) sanotaan keksineen, ja alHarlri
(ks. t.) kehitti korkeimmilleen. Läheistä sukua
runoudelle ovat viisauslauseet, sananlaskut ja
sadut. Lukmanin nimellä tunnetut sadut ovat
sisältönsä ja muodon puolesta Aisopoksen satu-
ja kirjallisuus 510
jen mukaelmia. „Kalila usadimna" nimisen
teoksen esikuvana 011 ollut intialaisten Hitopodesa.
johon arabialaiset tutustuivat Abdallah
alMu-kaffan 8:nnella vuosis. persian kielestä tekemän
käännöksen välityksellä. Häviämättömän
maineen on arabialaisten kertomiskyky saavuttanut
„Alf laila icalaila" 1. „1001 yötä" nimisellä
satukokoelmalla. Hyvin suosittu rahvaan
keskuudessa on vielä nykyään itämailla „Antaran"
nimellä tunnettu ritariromaani.
Tieteellisen arabiankielisen
kirjallisuuden syntyyn vaikutti osaksi Koraanin
ilmestyminen, osaksi valtiollisten valloitusten aiheuttama
tutustuminen syyrialais-kreikkalaiseen ja
intia-lais-persialaiseen sivistykseen. Koraaniin ja
ha-diisiin, jolla tarkoitetaan kaikkia Muhammedin
elämää koskevia muistotietoja, perustuu ensi
kädessä suurin osa arabialaista kirjallisuutta, joka
koskee uskontoa ja oikeustiedettä. Kumpikin
on riippuvainen Koraanin selittämisestä eli
eksegetiikasta, jolla sentähden on hyvin tärkeä sija.
Huomattavimmat koraaninselittäjät ovat Tabari
(ks. t.), Zamakhsari (k. 1143), Beidäwi (k.
1286) ja Fakhreddin erlläzi (k. 1209).
Muisto-tietoja kokoilivat alBukhäri (k. 869) ja
alMus-lim (k. 875) y. m. Uskonnollisilla ja
oikeustieteellisillä opeilla, jotka perustuvat
traditsio-niin, on yhteinen nimi sunna, ja niitä, jotka
pitävät sitä yhdenarvoisena Koraanin kanssa,
sanotaan sunnalaisiksi. Nämä jakaantuvat
neljään puolueeseen, joitten perustajat olivat Abu
Hanifa (k. 767) asSäfi’i (k. 820), Mälik (k. 795)
ja Ibn Hanbal (k. 855). Oikeauskoisuuden
rinnalle ilmaantui aikaisin monenmoista
eriusko-laisuutta. Niitä, jotka eivät hyväksy sunnaa,
sanotaan siileiksi. Vapaauskojat vastustivat
predestinatsionia ja Koraanin immanensia
jumalassa y. m. [Steiner, „Die Mutaziliten, die
Freidenker im Islam", (1865)]. Dogmatillisista
erimielisyyksistä, kosketuksista muitten uskontojen
kanssa ja tutustumisesta kreikkalaisten
filosofiaan, etenkin Aristoteleen ja Platonin teoksiin,
aiheutui varsinainen filosofinen mietiskely.
Arabiankielinen filosofia sai suuren
merkityksen siten, että sen avulla Euroopassa
tutustuttiin kreikkalaisiin filosofeihin. Itsessään
arabialainen filosofia on vailla omintakeisuutta.
Enimmät sen edustajat eivät syntyperältään ole
olleet arabialaisiakaan. Ainoa syntyään
arabialainen filosofi oli alKindi (ks. t.). alFäräbi
(Alfarabius, k. 950) oli turkkilainen.
Arabialaisen filosofian enin tunnetut edustajat olivat
keskiajan suuret opettajat Ibn Sinä (Avicenna),
alGhazäli, Ibn Bäddza (Avenpace), Ibn Tufail
(Abubacer) ja Ibn Rusd (Averroes) (ks. n.).
Filosofinen mietiskely synnytti islamilaisen
skolastisuuden ja sen eri suunnat. Aikansa
teologisia ja filosofisia riitakysymyksiä käsitteli
mainittu alGhazäli sekä myöhemmin asSujOti
(k. 1505) useissa teoksissa. [Sahrastani, „Book
of religious and philosophical sects"; de Boer,
„Geseh, der Philosophie im Islam,, (1901).] —
Islamilaisen kulttuurin huomattavimpia ilmiöitä
on arabialainen kielitiede. Useat kieliopin
peruskäsitteet lainattiin syyrialaisilta, jotka itse
olivat saaneet ne kreikkalaisilta. Mutta yleensä
arabialainen kielitiede on kulkenut omia
teitään. Arabialaiset grammatikot jakaantuvat
kahteen leiriin. Basralaisen koulun etevin edus-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
