Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Arvi Eerikinpoika ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
601) Arvi Eerikin
I. Arwidssonin elämäkerrasta" (Rirjall.
kuukaus-lehti 1873) ; C. G. Estlander, „A. T. Arwidsson
som vitter författare", yliopist. kuts.-kirj. (1893),
sekä „Arwidsson som publieist i Abo", Ruots.
Kirj. Seur. Förli. och upps. 8.]
2. Sten Sture A. (1806-43), edellisen
nuorempi veli, fil. kand. 1828. Antautui
lakimies-uralle palvellen prokuraattorinvirastossa, erosi
virasta kivuloisuuden takia 1842 ja kuoli
seuraavana vuonna. Hän määräsi testamentissaan
koko omaisuutensa Suomen yliopistolle
jaettavaksi stipendeinä sellaisille ylioppilaille, jotka
harrastavat suomen kielen ja kirjallisuuden
tutkimista. O. M-e.
Arvi Eerikinpoika ks. Stålarm.
Arvi Henrikinpoika ks. T a v a s t.
Arvio, lukit., tuomioistuimen tai muun
viranomaisen määräyksestä tai toimesta tahi
asianosaisten omasta aloitteesta pidetty toimitus,
jossa arvioidaan, minkä mukaan korvausta on
maksettava tai mikä arvo jollakin määrätyllä
omaisuudella on. Useissa tapauksissa määrää
jo lakikin tällaisen arvion pidettäväksi ja antaa
myöskin joskus lähempiä määräyksiä siitä,
miten se on toimitettava, vrt. esim.
Perintökaaren 9: 1 ja 12: 7, Maakaaren 9: 3,
Kauppakaaren 10: 2, Ulosottolain 4: 14, 21, 22,
Ulosottolain voimaanpanemisasetuksen 23 § ynnä
Keis. aset. lokak. 31 p:ltä 1896,
Oikeudenkäymiskaaren 30: 6, jouluk. 19 p:nä 18G4 annettu
Keis. aset. tilusten rauhoittamisesta vauhiukoa
vastaan kotieläimiltä (§ 6), heinäk. 14 p:nä
1898 annetun kiinteän omaisuuden
pakkolunastusta koskevan asetuksen 33 ja 64 §§, kesäk. 9
p:nä 1873 annetun Merilain 142, 182-186, 217 §§,
y. m. vrt. Katselmus. O. K:nen.
Arvioida ks. Arvio.
Arvioiminen, metsät. Metsänarvioimisella
(metsätaksatsiouilla) tarkoitetaan metsän
puuvaraston suuruuden ja tavallisesti myöskin sen
raha-arvon määräämistä. Usein puhutaan
met-säuarvioimisesta laajemmassakin merkityksessä,
jolloin sillä tarkoitetaan koko metsätalouden
järjestelyä. A. C.
Arviomies, lakit.., henkilö, jonka tuomioistuin
tai muu viranomainen on määrännyt taikka
asianosainen valinnut tekemään arviota siitä,
minkä mukaan korvausta on maksettava tai
mikä arvo jollakin määrätyllä omaisuudella on.
vrt. A r v i o. O. K:nen.
Arviopunta ks. Arviorupla.
Arviorupla, vanha veroluku Karjalassa.
Keskiajalla sanottiin Itä-Suomessa
arviopun-naksi yhtä veronahkaa vastaavaa pelto- ja
kas-kesmaata, johon voitiin kylvää kolme puntaa
viljaa. Alkujaan vero-esineiden raha-arvoa
vastanneen veroruplan mukaan laskettiin
1600-luvulla maaveroa Käkisalmen pohjoisläänissä;
ja sekä Kuopion että Viipurin läänin
Karjalassa, paitsi Käkisalmen eteläisessä
kihlakunnassa, oli arviorupla vakinaisen maaveron
perustuksena, kunnes 1775, 1828 ja 1848 säädetyt
verollepanot saatiin toimitetuiksi. Vasta
vuodesta 1881 tuli Kuopion ja vuodesta 1889
Viipurin läänissä arvioruplan sijaan veroparselien
muunnoksessa 1840-luvulla järjestetty
vero-rupla. K. J. S.
Arvi Tönnenpoika ks. V i 1 d e m a n.
poika—Arvo 610
Arvo. 1. Taloust. A. on yksi taloustieteen
peruskäsitteitä ja tarkoittaa toisten
hyödykkeiden parempana pitämistä kuin toisten. Se on
siis suhteellinen käsite, joka edellyttää
vertailua kahden esineen tai oikeastaan kahden halun
1. tarpeen välillä. Suurimman a:n annamme
sille hyödykkeelle, joka tyydyttää voimakkainta
tarvettamme. A:lla ou siis ihan subjektiivinen
luonne. Mutta miksi haluamme toista esinettä
enemmän kuin toista? Toisin sanoen, mikä on
arvon perustuksena 1. määrääjänä? Tähän
kysymykseen taloustieteilijät ovat antaneet ja
antavat vieläkin erilaisia vastauksia. Ne
arvoteoriat, joilla on koetettu tätä kysymystä ratkaista,
voidaan jakaa kahteen pääryhmään sen
mukaan, pidetäänkö arvon määrääjänä hyötyä
vai työtä. Eräät taloustieteilijät, niinkuin
fysiokraatit, Condillac, J.-B. Say, ovat olleet sitä
mieltä, että arvon perustuksena on hyöty, s. o.
se hyödykkeitten ominaisuus, että ne
suuremmassa tai pienemmässä määrässä tyydyttävät
tarpeitamme. On kuitenkin olemassa paljo
hyödykkeitä, jotka ovat erinomaisen
hyödyllisiä, mutta jotka ovat joko kokonaan
arvottomia tai joiden arvo on verraten vähäinen.
(Sellaisia ovat esim. ilma, vesi, leipä y. m.)
Tämän pulman selvittämiseksi on keksitty n. s.
raja hyödyn teoria. Sen mukaan arvon
määrää hyöty, mutta ei se livöty, mikä esineillä
yleensä on, vaan se hyöty, mikä on kullakin
yksityisellä esineellä, jota haluamme käyttää.
Olettakaammepa, että meillä on tietty määrä
jotakin hyödykettä, esim. vettä, joka on jaettu
ylitä suuriin määräosiin ja jolla voimme
tyydyttää useita erivoimaisia tarpeita. Tämän
hyödykkeen arvon määrää silloin sen vähimmän
tärkeän tarpeen voima, jota voimme tällä
hyödykkeellä tyydyttää. Sillä jos menettäisimme
yhden määräosan tätä hyödykettä, jättäisimme
tietysti juuri tuon vähimmin tärkeän tarpeen
tyydyttämättä. Toisin sanoen, se määräosa,
jonka hyöty on pienin, määrää kaikkien muiden
arvon. Rajahyötyteorian ensimäiset esittäjät
olivat ranskalainen Dupuit (1844) ja
saksalainen Gossen (1854). Myöhemmin sitä ovat
esittäneet Stanley Jevons, Walras, K. Menger,
Bölim-Bawerk y. m.
Toiset taloustieteilijät, niinkuin Adam Smith,
Ricardo, Bastiat väittävät, että arvon
perustuksena on ihmisen työ ja että siis jokaisella
esineellä on enemmän tai vähemmän arvoa sen mu
kaan, onko siihen pantu enemmän tai vähemmän
työtä. Huippuunsa tämän teorian on kehittänyt
K. Marx, jonka mukaan esineen arvo ei riipu
siitä yksilöllisestä työstä, joka on voitu panna
jonkun esineen valmistamiseen, vaan siitä työstä,
joka on yhteiskunnallisesti
välttämätön tämän esineen valmistamiseksi ja jonka
mittana on se tuntimäärä, jok.-, kulloinkin
keskimäärin tarvitaan sen suorittamiseksi.
Muuten a. sanaa käytetään taloustieteessäkin
eri merkityksissä. Tärkeä on erotus
käyttö-arvon ja vaihtoarvon välillä. Jonkun
esineen käyttöarvo riippuu kokonaan siitä
merkityksestä mikä sillä, yksilön omasta mielestä
hänen tarpeittensa tyydyttäjänä, on: sillä ei ole
muuta perustusta kuin subjektiivinen hyöty. Sitä
voisi siis sanoa yksilölliseksi a:ksi. Hyödykkeen
vaihtoarvo on sen kyky tulla vaihdetuksi mui-
20. Painettu *!,<*).
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
