Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Viipuri
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1-205
Viipuri
1203
Tuli sitten vuosi 1710, jolloin venäläiset
valloittivat kaupungin; piirityksessä se kärsi niin,
että se pitKän aikaa oli suureksi osaksi
raunioituneena. Linna jäi autioksi, ainoastaan sen
piirityksessä sortunut torni pantiin kuntoon,
tuomiokirkosta tuli ensin venäläinen kirkko, sitten
M-näläisten jauhomakasiini. Vain torni jäi
kaupungille ja pantiin 1795-96 siihen kuntoon, missä
se vielä on. Porvarit kykenivät julkisista
rakennuksistaan ylläpitämään yksistään vanhaa
Luostarikirkkoa. Yksityisten rakennukset olivat
samanlaisessa tilassa; vanhoja ei jaksettu korjata,
uusista ei puhettakaan. Kaiken lisäksi tuli kova
tulipalo 1738. Pahinta asemakaavan kehitykselle
oli kuitenkin se, että V :sta taas tuli tärkeä
linnoitus ja että rakennustoiminta kokonaan alistettiin
riippuvaksi venäläisistä sotilasvirastoista.
Pieninkin rakennusyritys jäi kaupungille vieraan
viraston mielivaltaan, ja millinkään anomukseen
ei päätöstä tahtonut tulla. — Vasta
Katariina II: n aikana tapahtui muutos. Kaupunki
joutui 1794 uuden järjestelyn alaiseksi, jolle
taaskin suuri tulipalo oli tietä raivannut.
Vanhaan kaupunkiin nähden se pääpiirteissään
noudatti Pietari Brahen aikaista menettelyä. Tällöin
kohosi sinne, varsinkin Karjaportinkadun ja
Katariinankadun varrelle, nuo tyypilliset
kaksikerroksiset kivirakennukset päätykolmioineen,
pilastereineen ja rauta-aitaparvekkeineen.
Piispan- ja Mustainveljestenkadun rakennukset
pantiin kuntoon ja uusia syntyi; Ivatariinankatu
muodostui kaupungin valtaväyläksi. — Enimmän
Venäjän aika vaikutti Uuteen linnoitukseen eli
»Valliin". Sotilasviranomaiset anastivat sen
aluksi kokonaan ja ainoastaan suurella vaivalla
sai kaupunki siitä osia myöhemmin haltuunsa.
Alueesta tuli täydellinen sotilaskortteli
kasarmeineen ja muine sotilasrakennuksineen.
Samoihin aikoihin vanha kaupunki ja ,,Valli"
kasvoivat toisiinsa kiinni.
Kysymyksessä olevalle alueelle syntyi tori,
sen reunaan uusi k r e i k.-k at. kirkko
(1787-93) ja käskynhaltian palatsi
(1779-84), joka nykyään on hovioikeutena;
kuvernöörin talo kohosi taas nykyiselle
paraatikentälle ja uusi puinen kaupungintalo
nyk. raatihuoneen kohdalle. V:n 1793 tulipalo
hävitti kaikki muut rakennukset paitsi kirkkoa
ja käskynhaltijan palatsia; viimeksimainittu
rakennus kuitenkin raunioitui. Tällöin
syntyneen uuden rakennussuunnitelman mukaan alue
sai pääpiirteissään nykyisen muotonsa. Kreik.
kirkon naapuriksi rakennettiin r u o t s.-s a k s.
kirkko (valm. 1799), käskynhaltian rakennus
pantiin kuntoon ja sen lähelle nousi uusi kivinen
raatihuone, joka vieläkin on olemassa
jonkun verran uusittuna. — Hävitetyn Siikaniemen
esikaupungin anastivat sotilasviranomaiset
myöskin kokonaan. Se linnoitettiin suurenmoisilla
kustannuksilla, — esim. 1730-luvulla oli 2,000
miestä ja 200 hevosta yhtämittaa työssä. Täten
syntyi täydelleen uusi linnoitus, Pyhän
Annan linnoitus. Sinnekin kohosi
kasarmeja, arsenaaleja y. m., joista osa — samoinkuin
vallitkin — vielä on olemassa. — Samalla
pantiin kuntoon ja rakennettiin uudestaan vanhan
kaupungin ja ,,Vallin" muurit. — Kun Siikaniemi
ja „Valli" täten oli anastettu, jäi 2/a kaupungin
väestöstä kodittomaksi, joten väkisinkin syntyi
uusia esikaupunkeja v:n 1738 jälkeen. Tärkein
oli Pietarin esikaupunki, Pietariin
johtavan maantien molemmin puolin, Salakkalahden
rannalla, leviten sekä Revon häntään että
Pantsarlahteen päin. V. 1812 oli Pietarin
esikaupungissa ja Pantsarlahdessa yhteensä 329 asuttua
tonttia sekä paljon kaalimaita, puutarhoja ja
niittyjä. — Toinen uusi esikaupunki oli Viipurin
esikaupunki Neitsytniemellä. Aluksi se oli
aiottu suomalaisia varten ja Pietarin
esikaupunki venäläisille, mutta kansallisuuksia ei
voinut näin erottaa, vaan pian ne asuivat sekaisin.
Viipurin esikaupungin reunaan rupesi
muodostumaan uutta pientä esikaupunkiasutusta
Mon-repos’n pikitehtaan ympärille. — V. 1806
oli itse kaupungissa 86 kivi- ja 116 puutaloa
sekä esikaupungeissa yhteensä 600 puutaloa,
suurimmaksi osaksi pieniä.
Näin alkanut kehitys jatkui sitten senkin jäi-,
-keen, kuin V. 1812 oli taas päässyt yhtymään
muuhun Suomeen. Kuitenkin on huomattava, että
kunnianarvoisa linna yhä rappeutui
rappeutumistaan. Lisäksi ankara tulipalo hävitti sitä
vv. 1834 ja 1856, jonka jälkeen se oli aivan
katotonkin tuulien, lintujen ja rottien tyyssija.
V:sta 1871 ryhdyttiin kaupungissa innokkaisiin
toimenpiteisiin sen lunastamiseksi kaupungin tai
Suomen valtion omaksi ja 1884 näytti asia jo
aivan varmalta, mutta sitten tulikin äkkikäänne
ja Venäjän hallitus kieltäytyi jyrkästi sitä
luovuttamasta. Hyvää tahtoa kaupungilla kyllä oli,
mutta oltiin sittenkin liian arkailevia ja
pelättiin raliamenoja (kerrankin oli kysymyksessä
vain 100,000 mk.), joten lyötiin laimin suotuisa
tilaisuus. Se hyvä asiasta kuitenkin oli, että
Venäjän hallitus itse restaureerasi 1891-94
linnan, jonka jälkeen linnoituksen komendantit ovat
asuneet siinä. — Mitä taas vanhaan kaupunkiin
tulee, rakennettiin 1828-33 entinen
Luostarin-kirkko uudestaan, jolloin se menetti
keskiaikaisen leimansa. „Vallin" alueella rakennettiin
Seurahuone ja teatterirakennus
raatihuoneen yhteyteen.
Hovioikeuden-presidentin talo syntyi 1845-47 ja k y
m-naasirakennus 1854, joten nämä seudut
saivat lopullisesti nykyisen muotonsa. — Pyhän
Annan kaupunginosassa luovutettiin kaupungille
1846 se osa Linnansillan pohjoispuolisesta
alueesta, jota sotaväki ei tarvinnut. Korvaukseksi
kaupunki repi siellä olevia rappeutuneita
rakennuksia ja rakensi kivisen basaarin tilalle. Vieläpä
kaupunki 1853 sai sen alueen, joka on
Haminan-portin ja Insinöörirakennuksen välillä, sekä koko
Tervaniemen esikaupungin, joka oli
syntynyt Pyhän Annan kaupunginosan liepeille.
Tervaniemi revittiin ja asukkaat muutettiin toisiin
esikaupunkeihin tahi Monrepos’n alueelle, jonne
täten alkoi syntyä Paulovskin esikaupunki
(nimitys entisestä patterista). Pyhästä Annasta
kaupunkiin johtava Linnan- eli Turunsilta
joutui kaupungille 1830, paloi 1868 ja rakennettiin
uudestaan 1869-70. — Pietarin esikaupunki
kasvoi yhä ja pääkaduiksi olivat jo muodostuneet
nyk. Pietarin- ja Karjalankadut, joista
viimeksimainittua leikkasi viisi pientä poikkikatua, n. s.
Likakadut. Olipa siellä Papulanlahden
vesiperäi-sellä rannalla Aninanpuisto, sen ajan kuuluisin
huvittelupaikka. — Saunalahti, Likolampi ja
Hiekka alkoivat muodostua esikaupungeiksi.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
