Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Englannin kieli ja kirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
705
Englannin kiel i ja kirjallisuus
695
alkusointu sitoo yhteen. Myöskin siinä esiintyy,
samoinkuin islantilaisessa runoudessa, jota se
muissakin suhteissa muistuttaa, n. s. tunnusteita
(kenninger). Muinaisenglantilainen kirjallisuus
voidaan jakaa neljään ryhmään:
kansanomaiseen kertomarunouteen,
uskonnolliseen kertomarunouteen,
laulurunouteen ja
proosakirjallisuuteen. — Kansanomaisen
kertomarunouden vanhimmat aiheet ovat
taruperäi-siä, toiset kuvaavat myös historiallisia
tapahtumia, vieläpä laillajien omalta aikakaudeltakin.
Varsinkin taistelunkuvaukset ovat erinomaisia.
Merkillisin näistä on runoelma Beowulfista
(n. v. 700). Se antaa parhaimman kuvan
kansan muinaisuudesta ja alkuperästä. —
Kristinusko saapui maahan 600-luvulla ja sen
yhteydessä syntyi uskonnollinen
kertomarunous. Vanhimpana kristillisenä runoilijana
mainitaan Cædmon (k. n. 680), joka
kirjoitti maailman luomista, ihmisten alkuperää,
Egyptistä lähtöä y. m. uskonnollisia aiheita
kuvaavan hymnin. Useita muitakin muinaisengl.
hengellisiä runoelmia on julkaistu Oædmonin
nimellä, joskin ne lienevät useiden kirjailijain ja
kääntäjien tekemiä. 8:nnelta vuosis. on olemassa
kolme runoelmaa, joiden tekijä on munkki
Kynewulf, alkujaan maallisten runojen
vaeltava laulaja. Ilänen sepittämiään ovat: „Christ",
kokoelma hymnejä Jeesuksen elämästä, ,, Juliana",
kertomus naispyhimyksestä ja ,,Elena", runoelma
Kostantinus Suuren äidistä. —
Laulurunous esiintyy hajanaisesti kautta koko
aikakauden ja tunkeutuu eepilliseen runouteen. Se
kuvastaa muinaisengl. elämää, ajatustapaa ja
luonnonkäsitystä, ja on perustuksena ja
lähtökohtana koko Englannin runolliselle
kirjallisuudelle. — Muinaisengl.
proosakirjallisuudella on vähempi merkitys kuin
laulurunoudella. Se syntyi myöhemmin ja sai alkunsa
maan eteläisimmissä osissa. Vanhin on
englantilainen kronikka, joka sisältää historiallisia
muistiinpanoja, enimmäkseen luostareissa
kirjoitettuja. Ensimäinen huomatumpi proosakirjailija,
joskaan ei alkuperäinen, oli kuningas Alfred
(849-901), englantilaisen proosan perustaja. Hän
suoritti pääasiallisesti käännöstyötä,
tutustuttaen kansalaisia latinankielisiin teoksiin. Näistä
on mainittavin: Gregorius Suuren „Cura
pasto-ralis", Bedan kirkkohistoria, espanjalaisen
Oro-siuksen maailmanhistoria ja Boethiuksen teos
»filosofian lohdutuksesta". Hänen jälkiään
seurasi Winchesterin piispa Æthelwold, joka
latinalaisten saarnojen pohjalla julkaisi n. s.
»Blickling Homilies" nimisen teoksen (971) ja
benediktiinimunkki Æ 1 f r i c (s. n. 955), aikansa
etevin proosakirjailija, joka käänsi osan Vanhaa
testamenttia (vanhin engl. raamatunkäännös)
sekä julkaisi joukon saarnoja.
2. Keskiajan kirjallisuus 1066-1500.
V. 1066 normannit valloittivat Englannin ja
heidän mukanaan tuli maahan ranskan kieli, joka
pysyi hovikielenä enemmän kuin 300 vuotta.
Alituiset sodat lamauttivat henkisen elämän ja
kaksikielisyys ehkäisi kirjallisuuden kehitystä.
Vasta vähitellen ja hitaasti kehitys jatkui, ja
yksinomaan vierailla kielillä. Latinaksi
kirjoitettiin huomattavia historiallisia sekä
hengellisiä kirjoja, ja ranskalainen kirjallisuus saapui
ranskalaisten „trouvère"ien mukana hoveihin ja
aatelisten linnoihin. He toivat mukanaan
Roland-laulut, tarinat Kaarle Suuresta, Aleksanteri
Suuresta ja Troian sodasta ja, tutustuttuaan
maan kieleen ja vanhoihin kelttiläisiin taruihin,
he sepittivät niitä uudelleen ranskalaisiin
säkei-hin. Siten syntyi uusi kirjallisuus uudella
murteella, a n g 1 o-n ormannilaisella kielellä,
joksi nimitettiin englantilaisella pohjalla
kehittynyttä normannilaisten kieltä ja jota nyt
puhuttiin Englannissa. Tällä murteella on olemassa
vanhin säilynyt Roland-laulujen käsikirjoitus,
ja myöskin Englannissa Robert Wace
kirjoitti Brutus-romaaninsa; hän sai aiheen tähän
teokseensa, joka on muinaisranskalaisen
kirjallisuuden mieltäkiinnittävimpiä tuotteita,
Geoffrey Monmouthilaisen, englantilaisen
kirkonmiehen latinalaisesta proosateoksesta
»Historia regum Britanniae" (n. 1135), joka
teki Artur-sadut tutuiksi Kanavan molemmin
puolin. 1200-luvun alussa L a y a m o n niminen
pappi kirjoitti ensimäisen englanninkielisen
Artur-romaanin, joka perustuu yllämainittuun
Wacen teokseen, ja joka kielensä sekä
runomuotonsa puolesta on lähempänä
muinaisenglanti-laista kertomarunoutta kuin mikään muu
keskiaikainen englantilainen runoelma. Layamonin
jäljessä seurasi 13:nnella ja 14:nnellä vuosis.
joukko englantilaisia kääntäjiä ja mukailijoita,
jotka käsittelivät runoteoksissaan myös vanhoja
taruaiheita, ja samoihin aikoihin puhkeaa, myös
kansalliselta pohjalta joukko lyyrillisiä lauluja
ja kansanomaisia balladeja. Etevin näistä
lyyrikoista on L. M i n o t, joka valtiollisissa ja
isänmaallisissa runoelmissaan on kuvannut aikansa
historiallisia tapauksia.
Kansallistunne herää Edvard II:n
hallitus-aikana entistä suurempaan voimaan ja
anglo-normannien kieli väistyy yhä enemmän syrjään,
kunnes 1300-luvun keskivaiheilta saakka
Englantia ei enää voi pitää kaksikielisenä maana.
Isänmaallinen henki ilmenee kirjallisuudessa yhä
enemmän, muinaiset runomuodot tulevat jälleen
käytäntöön, joskohta aiheet useinkin vielä ovat
ranskalaisia. Tämän ajan runoudelle on kuvaava
allegorinen luonne, jossa ilmenee Ranskan
ja »Roman de la Rose"n vaikutusta.
Allegorinen aiheeltaan on kiertelevän pappismiehen
W. L a n g 1 a n d i n (s. n. v. 1332) runoelma
»The vision of Piers Plowman", jossa puhkeaa
esiin se syvä uskonnollinen herätys, mikä valtasi
kansan, kun hirveä rutto tuhoavien sotien
jälkeen riehui maassa ja korjasi enemmän kuin
puolet maan asukkaita. Tämä teos herätti taas
henkiin aito-englantilaisen kansallisen runouden,
ja sitä eläliyttää sama puritaaninen henki kuin
myöhemmin Bunyanin ja Miltonin teoksia.
Samaa uskonnollista liikettä kuin Langland
runoudessa edustaa J. W y c 1 i f f (n. 1320-84)
proosakirjallisuudessa. Hän taisteli paavin valtaa ja
oppeja vastaan ja levitti puheillaan,
kirjoituksillaan sekä saarnamiestensä kautta
mielipiteitään yli koko Englannin. Kirjallisessa suhteessa
on tärkeä hänen toimittamansa
raamatunkäännös, josta hän itse suoritti Uuden testamentin
ja osan vanhaakin. Se kieli, jota sekä Langland
että WyclifT käyttivät ja jonka Chaucer
vakaannutti, tuli varsinaiseksi kirjakieleksi. Ennen oli
kirjallisuudessa käytetty eri murteita, mutta nyt
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
