Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Englannin kieli ja kirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
705
Englannin kiel i ja kirjallisuus
707
jolla hiin hallitsee mahtavaa ainettansa. Hänen
teoksensa ovat suuresti edistäneet vapaamielisten
aatteiden levenemistä. Carlylen tuotanto
sellaisenaan ei merkitse yhtä paljoa kuin hänen
vaikutuksensa aikalaisiinsa, joka oli puhtaasti
kiihoit-tava ja vastustukseen ärsyttävä. Saksalainen
kulttuuri oli vaikuttanut häneen enemmän kuin
mihinkään muuhun englantilaiseen kirjailijaan.
Eteviä historioitsijoita ovat myös J. A.Froude
ja Edw. F r e e m a n. John Ruskin
(1819-1900. ks. t.) herätti koti -ja ulkomaista taidetta
käsittelevillä kirjoituksillaan taideharrastusta
laajoissa piireissä. Suureksi osaksi on hänen
ansiokseen luettava, että Englannissa vuosisadan
viimeisinä vuosikymmeninä kehittyi uusi
taide-tyyli. Hän työskenteli myös taideteollisuuden
ja varsinkin elämänsä loppupuolella työväen
kohottamiseksi.
Runous, joka suuren kukoistuksensa jälkeen
vuosisadan alkupuolella oli pysynyt pitemmän
aikaa lamassa, saa jälleen uutta virikettä
40-luvulla. Kolme runoilijanimeä, A. Tennyson
(1809-92, ks. t.), R. Browning (1812-89,
ks. t.) ja Eli z ab e th Browning (1806-61,
ks. t.) hallitsee runoutta aina 70- ja 80-luvulle
saakka. Kaikkien lähtökohtana on Keats,
haave-mielinen kauneuden palvelija. He kehittävät
runomuotoa yhä suurempaan täydellisyyteen,
heidän käsissään se tulee yhä rikkaammaksi ja
hiotummaksi. Tennysonilla on voimakas ja hieno
fantasia ja hänen runoistaan hehkuu ihmeellinen
kauneus, jossa useinkin piilee keskiaikuisia
piirteitä. Hänen runoelmasar jansa ,,The Idylls of
the King" (1842-85) on Englannissa saanut
miltei kansalliseepoksen luonteen. Browningin
runous on eksoottinen, kosmopoliittinen. Hänen
mielenkiintonsa kohdistuu kaikkeen
inhimilliseen, se ei rajoitu yksin kansallisiin aiheihin.
Hänen runoelmiaan, joista parhaat ovat vv.
1846-64, pidettiin kauan epäselvinä ja hämärinä ; vasta
70-luvulla hänen maineensa kohosi
korkeimmil-leen. Elizabeth Browningin runot eivät
muodollisesti ole aina yhtä eheät kuin edellisten,
mutta se hehkuva säälin tunne kovaonnisia
kohtaan, mikä niistä huokuu, hankki hänelle suuren
luki japiirin. Jo ennen häntä oli Th. Hood
(1799-1845) kääntänyt yleisön huomion
sosiaalisiin kysymyksiin syvän säälin tunteen
synnyttä-millä runoelmillaan. Sitä paitsi hän on
julkaissut joukon humoristisia runoelmia.
Lähinnä Wordsworthia ja jossakin määrin
vastapainona Keatsin ja Tennysonin
liikaroman-tiikalle on M. Arnold (1822-88), etevä sekä
runoilijana että proosakirjailijana. Hänen
runoutensa kohdistuu Tennysonin ja n. s. p r æ r
a-faeliittien väliseen aikaan. Tämä
viimeksimainittu ryhmä runoilijoita, jotka vuosisadan
loppupuolella epäilemättä herättävät
suurimmassa määrässä mielenkiintoa, vastaa
kirjallisuudessa sitä taidekoulua, johon Italian
„quat-trocentistit" olivat niin syvällisesti vaikuttaneet.
Praerafaelismi on uuden muodon saanutta
romantiikkaa. Tämän suunnan runoilijat käyttivät
runollisina aiheina keskiaikaisia mielikuvitteita
ja heidän runoelmansa ovat sointuvampia ja
rikkaampia kuin elikä mitkään aikaisemmat
runo-tuotteet Englannissa. Ruskinin vaikutus tähän
piiriin oli varsin suuri, samoin Edv. Fitz
Geraldin, nerokkaan runonkääntäjän. Ame-
riikkalaisella Edgar Allan Poella on
myös sijansa tämän ajan uusromantiikassa.
Pnr-rafaeliittisen veljeskunnan perustaja oli
kuitenkin D. G. Rossetti (1828-82, ks. t.), kuuluisa
maalari. Paitsi mestarillisia käännöksiä Danten
ja hänen aikalaistensa runoelmista on hän
julkaissut tunnelmakylläisiä, tummavärisiä runoelmia,
täynnä kuumaa, hituvaa, voimakasta tunnetta
tai intohimoa. Hänen sisarensa Ch. Rossetti
(1830-94, ks. t.), kirjoitti etupäässä
uskonnollisia lunoja. W. Morris (1834-96, ks. t.) on
riennoiltaan hyvin lähellä Ruskinia. Hän
työskenteli taideteollisuuden kehittämiseksi ja toimi
sosialistisena työväenjohtajana. Runolliset
vaikutteensa hän sai antiikin runoudesta,
Ranskan ja Englannin keskiajasta sekä Irlannin
satumaailmasta. Tähän piiriin kuului
nuoruudessaan AI g. Ch. Swinburne (1837-1909,
ks. t.), runollinen nero, joka rajuilman tavoin
toi englantilaiseen kirjallisuuteen kapinaa ja
vapauden näkyjä, kiivaita hyökkäyksiä uskontoa
vastaan, panteismia, voimakkaita intohimoja ja
kuumaa aistinhehkua. Runoelmissaan hän on
käsitellyt kreikkalaisia aiheita aivan uudella
tavalla. 70-luvun jälkeen ovat vanhat
ranskalaiset runomitat päässeet Englannissa yhä enemmän
käytäntöön. Runoilijoista, jotka uskalsivat
ruveta käyttämään näitä ,,uusia" muotoja, on
etusijassa mainittava A. D o b s o n (s. 1840), E d m.
G o s s e (s. 1849), W. E. H e n 1 e y ja J. P a y n e.
Dobson sepitti ensimäisen balladin ja Gosse
ensimäisen vilanellen. Gosse on sen ohella etevä
kirjallisuudentuntija ja on käännöksillään
tehnyt Ibsenin teoksia tutuiksi Englannissa.
Nuorimpia uusimman ajan runoilijoista, jos kohta
jo manalle mennyt, on E. Dowson (1867-1900) r
jonka lyyrilliset rakkausrunot ovat täynnä
syvää tunnetta ja hienoa tuoksua. Etevä kyky
sekä runouden että proosan alalla oli O. Wilde
(1856-1900, ks. t.), joka erinomaisella
taituruudella heittelee paradoksejaan, kuvaa
voimakkaita intohimoja ja sairaalloisia suhteita. Hänen
oman sielunsa syvät sävelet kajahtavat hänen
viimeisistä teoksistansa ,,De Profundis" ja ,,The
Ballad of Reading Gael".
Draama on pitkän aikaa ollut aivan lamassa.
Ainoa huomatumpi kirjailija viime aikoihin asti
on P i n e r o, joka on kirjoittanut joukon
yhteis-kuntanäytelmiä. Vasta viime vuosina on
Bernard Shaw (s. 1856, ks. t.) herättänyt
suurta huomiota satiirisilla, yhteiskuntaa ja sen
heikkouksia pilkkaavilla näytelmillään. Kaikki
olot ja ihmiset muuttuvat naurettaviksi hänen
käsissään, mutta hänen naurunsa on niin
peitettyä ja hienoa, että hän saa naurun esineetkin
mukanaan nauramaan. Pohjoismaisten
kirjailijoiden vaikutus on hänessä ilmeinen.
Kritikoitsi-jana on Shaw myös ollut tuottelias. Kritiikin
alalla on uusimpana aikana suurinta
kuuluisuutta saavuttanut W. P a t e r (ks. t.). [B. Brink,
„Geschichte der englischen Litteratur" (2 pain.,
1899), Garnett ja Gosse, ..English literature"
(1903), R. Wülker, „Geschichte der englischen
Litteratur" (2 pain., 1906), Cliambers,
.,Cyclo-psedia of english literature" (1901-03). G.
Kör-bing, ,,Grundriss der englischen Litteratur" (4
pain., 1905), Ad. Hansen, ,,Englanti" (Yleinen
kirjallisuuden historia TT).]
//. S.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
