Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Iho-edeemi ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
843
I H S-
lilitauti
844
„Svenskt dialektlexikon". I. tunsi itse hyvin
teoksen puutteellisuudet, ja hänen tarkoituksensa
olikin vain kiinnittää tutkijain huomio niihin
aarteisiin, jotka säilyivät murteitten
sanavarastossa. I:n pääteos on hänen kaksiosainen
teoksensa „Glossarium suiogothicum" (1769). Tässä
suurenmoisessa teoksessaan I. on raivannut
uuden uran ruotsalaiselle kielentutkimukselle,
joka siihen saakka oli kulkenut O. Rudbec-kin
osoittamaa suuntaa. Hänen menetelmänsä oli
varovainen ja kriitillinen. Päälähteenä hän käytti
oman maan muinaiskieltä; vasta sitten kun hän
siitä ei löytänyt hakemaansa sanaa, hän kiinnitti
huomionsa islannin kieleen ja kaukaisempiin
sukukieliin (,,Glossarium"issa tavataan myös
muutamia sananvertauksia germaanilaisten kielten ja
suomen välillä). Konsonanttiopissa hänellä oli
jo jonkinlainen aavistus n. s. äänteensiirrosta
(„ljudskridning", „Lautverschiebung"). —
Gootin-kielon ja pohjoismaisen muinaistieteenkin alalla
I. on tullut kuuluisaksi. Useita uusia lukutapoja
Upsalan kirjastossa säilytetystä „Codex
argen-teus" nimisestä käsikirjoituksesta (ks. Codex 3)
hän julkaisi teoksessaan „Ulphilas illustratus"
(1752-55) ja ratkaisi ainiaaksi riitakysymyksen
käsikirjoituksen kielestä, todistaen sen gootin
kieleksi ja käsikirjoituksen piispa Wulfilan
gootin kielellä suorittamaksi raamatunkäännökseksi
(teoksessa „De lingua Codicis argentei". 1754).
— Tärkeitä ovat niinikään I:n „nuorempaa eli
Snorren Eddaa" (ks. Edda) koskevat
tutkimukset. Tästä hän lausuu sen — nykyään
yleisesti tunnustetun — mielipiteen, että se oli
nuorille runoilijoille aiottu runouden käsikirja. —
I. ulotti tutkimuksensa myöskin Skandinaavian
vanhimpaan historiaan ja riimukirjoituksiin,
joita hän ei pidä 500-lukua vanhempina
(teoksessa „De runarum in Suecia antiquitate", 1769).
Ollen aikansa vapaamielisimpiä henkilöitä
sekä uskonnollisissa että valtiollisissa
kysymyksissä I. oli pari kertaa joutua suuremmankin
rangaistuksen alaiseksi eräissä kirjoituksissa
lausumiensa mielipiteitten takia. Hän pääsi
kuitenkin varoituksilla ja sakoilla. V. 1742 hän
huomiota herättävällä tavalla oli puolustanut
järjen oikeutta uskonnollisissa asioissa ja 1743-47
julkaisemissaan tutkimuksissa Sigismundin
aikaisesta n. s. ,,näf-retkestä" hänen arveltiin
lausuneen vaaral’isia valtiollisia mielipiteitä.
[E. af Sotberg (Vitterhets akad. handl., 4:s osa);
C. G. Nordin (Sv. akad. handl. 1796, 6:s osa);
G. Stjernström („Nordisk tidsrift", 1880).]
R. 8.
I H S, eräs Kristuksen monogrammeista,
muodostettu kreikaksi kirjoitetun Jeesus nimen
kolmesta ensi kirjaimesta IH20Y2. .
Ii (ruots. I j o). 1. Kunta, Oulun 1., Oulun
khlak.. Tin-Kuivaniemen nimismiesp.; kirkolle
Kemistä 42 km; 1,465,? km2, joista viljeltyä
maata 7,336 ha (1901); 43 5/M manttaalia,
talon-savuja 451. torpansavuja 64 ja muita savuja 76;
6,764 as. (1907), joista suomenkielisiä miltei
kaikki; 331 hevosta, 2,772 nautaa (1908). —
Kansakouluja 7 (opett. 10). — Kunnanlääkäri.
Apteekki. — Teollisuuslaitoksia: 3 sahaa sekä
myllyjä. — 2. Seurakunta,
konsistorilli-nen, Kuopion hiippak., Oulun tuomiorovastik.;
itsen, khrakunnaksi 1400-luvulla, jota ennen
ehkä kuulunut Kemiin. Kirkko puinen (rak.
1694). [A. II. Snellman, „Oulun kihlakunta, Iin
pitäjä" (Suom. muinaism.-yhd. aikak. IX.) sekä
P. N. Mathesiuksen (Suomi 1843, s. 127 ja seur.),
J. W. Murmanin (Suomi 1865 ja seur.), J. W.
Ca-lamniuksen (Suomi 1868, s. 209 ja seur.) [-kertomukset.]-] {+kerto-
mukset.]+} — 3. Entinen vapaaherrakunta
samannimisessä pitäjässä, annettiin 20 p. huhtik. 1652
valtaneuvos Åke Akselinpoika Yö ja Päivälle
(Natt och Dag) läänitykseksi. Se käsitti 1471/13
manttaalia. K. S.
Iijoki (ruots. I j o) lähtee Ii järvestä
luonnon-ihanasta Kuusamon „alppimaasta", virtaa
mutkittelevana reittijokena Soivionjärven, Isokeron,
Irnijärven, Jokijärven y. m. kautta
pää-asialli-sesti lounaista, ali juoksullaan läntistä suuntaa.
Se saa lukuisia lisäjokia ja reittejä: n. 1 */»
pe-nink. Jokijärvestä alaspäin siihen yhtyy
koillisesta tuleva reitti, jonka suurimpana järvenä ou
iso Kostonjärvi. Idästä I:een laskee vas.
Jon-gunjärven kautta Korvuanjoen ja
Näljängän-joen yhdistyneet vedet. Muita suuria lisäjokia
ovat oikealla Livojoki Livojärvestä ja
Siuruan-joki. Pohjanlahteen laskevan I:n suussa on Iin
kirkonkylä ja markkinapaikka. T:n vesialue ou
9,534 km2, leveys vaihtelee 100 m:stä Vakmnin.
Samoinkuin muiden Pohjanmaan jokien on I:n
vesimäärä suuresti vaihteleva: kevättulvan
aikana se saattaa purkaa vettä mereen 2,400 m3
sek:ssa, tavallisten kesäsateittenkaan aikana se
ei nouse 300 m3:iin, ollen kesäpoudilla vain 53 m3.
I:n arviolta 150 koskesta ovat suurimmat:
Pahka-Haapakoski (korkeus 33,s m, hevosvoim.
123,000), Purkajakoski (korkeus 14.9 m, hv.
55,000), Maalismaakoski (6,? m korkea. 24,800
hv.), Raasakkakoski ja Yli-Kurkikoski.
Koskiensa takia I. on mahdoton laivaliikenteelle,
mutta perkaamalla on saatu 280 km pitkä,
vähän veden aikana 0,s m syvä veneväylä
Iijär-veen asti. Uittoväylänä I:lla on suuri merkitys:
1910 uitettiin sitä myöten mereen 400,000
tukkia ja 15,000 syltä paperipuita ja purilaita. —
Joki on jo vanhastaan kuuluisa
lohikalas-tuksestaan, eikä sentähden kumma, että Upsalan
arkkipiispa 1374 yritteli todistaa hiippakuntansa
ulottuvan tänne, vieläpä toiselle puolelle
Oulujoenkin. Lohenkalastus I:ssa kuuluu valtiolle,
joka sen vuokraa joenrantamilla asuvien
talollisten kesken perustetulle yhtiölle. Tällä on
neljä poikkipatoa, joista kolmen suupuoleisen
padon kalat myvdään joka ilta huutokaupalla.
K. S. (E. E. K.)
Iijärvi. 1. Iijoen lähdejärviä Iivaaran luona.
— 2. Järvi, jonka kautta Hyrynsalmen vedet
laskevat Iikoskea, Leppäkoskea ja
Kiehimänvir-taa alas Oulujärveen. — 3. Järvi, josta
Ihalan-joki (ks. t.) saa alkunsa Jaakkimassa. K. S.
Iiii ja Iilimato ks. Juotikkaat.
Iilitauti, eläinl., 1. maksa matotauti
ilmestyy lampaisiin talvisaikaan ja aiheutuu
niiden maksassa asustavista madoista
(Disto-mum). Näiden sikiöt joutuvat laitumelta
lampaiden ruuansulattimiin ja pääsevät sieltä
luultavasti maksatiehyttä pitkin maksaan. Täällä
tavataan kehittyneet madot sappitiehyissä,
joiden seinämissä ne aikaansaavat pitkällisen
tulehduksen ja turpoamisen. Taudin oireet ovat
alussa tuskin huomattavat. Vähitellen eläin
alkaa kuitenkin laihtua, villapeite surkastuu,
näkyväiset limakalvot kalpenevat ja lopuksi
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
