Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Intian kielet ja kirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1021
Intian kielet ja kirjallisuus
10:50
kirjoitustaito oli vielä tuntematon silloin kun
Intian kirjallisuuden vanhimmat luomat
syntyivät, mutta kirjoitustaidonkin tultua yleisesti
käytäntöön vältettiin pyhien kirjojen
muistiinkirjoittamista, jotteivät ne täten saastuisi.
Todennäköisesti papit pelkäsivät tuottavan
ammattinsa olevan uhattuna, jonka ohella
pappis-kastin vaikutusvalta voisi vähetä, jos pyhät
kirjat olisivat, ilman papiston välitystä, kaikille
avoinna.
I:n kirjallisuus käsittää 3,500-vuotisen ja
kenties vielä pitemmänkin ajanjakson; se edustaa
sangen erilaisia kulttuuriasteita ja sisältää
melkein kaikkia muissa kulttuuripiireissä
tunnettuja kirjallisuudenlajeja. Kirjallinen tuotanto on
ollut erittäin runsas. Useat teokset ovat vain
käsikirjoituksina Intian, Euroopan tai
Amerii-kan kirjastoissa; uusia löydetään yhtä mittaa;
useita teoksia tunnetaan vain nimeltä; eikä
kukaan voi sanoa, kuinka paljon on jäljettömiin
kadonnut. Painosta julkaistuista teoksista ovat
useat niin vaillinaisesti tutkittuja, ettei vielä
osapuillekaan varmasti taideta näyttää niitten
paikkaa kehityssarjassa; useista teoksista ei
vielä ole voitu näyttää, mikä niissä on
alkuperäistä ydintä ja mikä myöhempää lisää.
Intialaisille ominainen historiallisen tajun ja
varmojen ajanmääräysten puute tekevät
kirjallishistoriallisen tutkimuksen sanomattoman
vaikeaksi: sitäpaitsi on useilla kirjallisuudenaloilla
huomattavissa pyrkimys antaa tekstille
suurempaa arvoa sanomalla sen juontuvan jostakin
hämärimmän muinaisuuden kirjailijasta. Usein
on käynyt niin, että jonkun kirjallisuushaaran,
esim. näytelmän, päästyä kehityksensä huippuun
kysymyksessä olevan runoudenlajin
varhaisemmat tuotteet ovat jääneet unhotuksiin; niitä ei
ole enää jäljennetty ja käsikirjoitukset ovat
joutuneet hukkaan. Näiden kirjallisuushaarojen
valmistava historiallinen kehitys näin ollen
pysyy meille tuntemattomana.
Seuraavassa käsittelemme kirjallisuuden eri
haaroja siinä järjestyksessä, missä niiden
otaksutaan historiallisesti esiintyneen; poikkeuksen
teemme kuitenkin tieteellisen kirjallisuuden
käsittelyssä.
1. V e d a-k a u s i. Myyttirunous. Teologinen
mietiskely. Oikeaoppinen filosofia.
Rituaali-kirjallisuus.
Intian arjalaisten vanhimmat kirjalliset
muistomerkit ovat uskonnollisia hymnejä, joita
on neljä kokoelmaa, yhteisnimeltä Veda (tieto):
Rigveda, Sämaveda, Yajurveda ja Atharvaveda.
Näistä ensimäinen ja viimeinen ovat sekä
kirjallisesti että sivistysliistoriallisesti tärkeimmät.
Rigveda sisältää meidän päiviimme säilyneessä
muodossaan 1,017 tai (lukuunottamalla eräästä
toisesta laitoksesta peräisin oleva liite) 1,028
hymniä, 10,580 (t. 10,660) säettä jakaantuneina
10 kirjaan (mandala, piiri). Hymnien
sepittäjiksi ilmoitetaan nimeltä mainittuja laulajia
(risi) ja kuudelle kirjalle (2-7) mainitaan
tekijäksi kullekin oma laulajasukunsa, kun taas
8:s kirja sanotaan kahden laulajasuvun
sepittä-mäksi. Hymnien sisällyksenä on suurimmalta
osalta silloisen intialaisen jumaluustaruston
lukuisten jumalien ylistys ja myöskin avuksi
huutaminen (ks. Intian uskonnot).
Muutamissa runoissa tekijä vapautuu vallitsevista
uskonnollisista käsityksistä ja koettaa tutkia
olevaisuuden syntyjä svviä; tässä jo esiintyvät
ensimäiset, usein hyvinkin syvälliset filosofisen
mietiskelyn yritykset. Myyttien totuuden epäily
esiintyy joskus suorastaan pilkkaavina lauluina.
Joku määrä maallisia lauluja antaa arvokkaita
tietoja sivistysoloista tai kuvaa historiallisia
tapahtumia. Useissa kohdin on hymneissä lyhyitä
viittauksia legendoihin, joista monella voi olla
historiallinen tausta ja jotka hymnejä
sepitettäessä varmaankin ovat olleet tunnettuja, niin
että tästä voidaan edellyttää varhaisemman le
geudaruuoudeu olemassa-olo.
Runolliselta arvoltaan hymnit ovat hyvin eri
laisia; toisissa ilmenee todellinen, usein mahtava
innoittuminen, toiset taas ilmeisesti ovat
vanhempien mallien mukailuja. Ne ovat syntyneet
useiden vuosisatojen kuluessa. Tähän viittaavat m. m.
kielelliset seikat. Korkealle kehittynyt
muoto-taito, vaihtelevat runomitat ja kiinteä säerakeune.
jotka ovat huomattavissa jo vanhemmissa
hymneissä, vievät siihen olettamukseen, etteivät ne
ole olleet ensimäiset yritykset tällä alalla.
Yhtä-pitäväisyys Zarathustran uskonnon peruskirjan
Zend-Avestan (ks. t.) vanhimpain,
runomitallis-ten ainesten kanssa viittaa siihen, että jo
indo-iraanilaisen kieli- ja sivistysyhteyden aikana
harjoitettiin uskonnollista hymnirunoutta. Paitsi
perustavaa merkitystään Intian koko myöhemmälle
kirjallisuuden kehitykselle on Rigvedalla suuri
arvo vanhimpana indo-eurooppalaisten kielten
muistomerkkinä. — Rigveda-hvmnieu
syntyaikoina Intian arjalaiset asuivat molemmin
puolin Indus-joen yläjuoksua ja nykyisessä
Punja-bissa. Vanhimpien tunnettujen hymnien
otaksutaan tavallisesti syntyneen n. 1500 paikkeilla e.
Kr. Muutamat tutkijat myöntävät niille paljoa
pitemmän iän (esim. saks. Jacobi tähtitiet.
tiedonantojen perusteella sijoittaa vanhimmat
hymnit v:n 3500 paikkeille). Hymnit koottiin
kuitenkin paljoa myöhemmin, luultavasti 2:sen
vuosituh. lopulla e. Kr. Teologisten koulujen
kokoelmat olivat useinkin toisistaan eroavia; 2:sella
vuosis. e. Kr. sanotaan olleen 21 eri kokoelmaa.
Ainoastaan yksi, n. s. Cäkalya laitos on säilynyt
meidän päiviimme. [Max Müllerin Rigveda
julkaisu, jossa laajat Säyanan kommentaarit
(1849-75; 2 pain. 1890-92); Th. Aufrechtin, ilman
kommentaareja (1861-63; 2 pain. 1877). Täydellisiä
saks. käännöksiä (joskin vanhentuneita): II.
Grass-mannin (2 os., 1876-77) ja A. Ludvigin (6 os..
1876-88); ruots. K.F.Johanssonin valikoima
sarjassa „Främmande religionsurkunder", II (1908).
— II. Grassmann, „Wörterbuch zum Rigveda"
(1873) ; A. A. Macdonell, „Vedic grammar"
(„Grundriss der indo-arischen Philologie", 1910) :
Pischel, Geldner, „Vedische Studien" (I-III.
1888-1901) ; Geldner, „Der Rigveda in Auswahl"
(I, II, 1907, 1909; sanakirja ja selityksiä);
II. Oldenberg, „Die Hymnen des Rigveda" (I nid..
1888) ; sama, „Rigveda. Textkritische und
exegetische Noten" (I nid., 1909) ; A. Kaegi, „Der
Rigveda, die älteste Literatur der Inder"; A. Z.
Collin, „Om och ur Rigveda" („Ur vår tids
forskning", 21, 22) ; H. Zimmer, „Altindisches
Leben. Die Cultur der vedischen Arier" (1879):
A. Bergaigne, „La réligion védique" (I.III,
1870-83) ; H. Oldenberg, „Die Religion des Veda"
(1894) : M. Bloomfield, „The Religion of the Veda"
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
