- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 3. Haggard-Kaiverrus /
1223-1224

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Itävalta (Österreich)

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

1-223

Itävalta

1224

1848 sai tyytymättömyyden Metternichin
järjestelmään puhkeamaan I:ssa (maalisk.) ja samalla
eri kansallisuudet pyrkivät itsenäisiksi. Keisarin
täytyi antaa ero Metternickille ja julkaista I:lie
perustuslaki (joka ei kuitenkaan koskenut
Unkaria eikä italialaisia alueita). Siitä huolimatta
kansan metelit jatkuivat Wienissä, ja Unkarissa,
Böömissä, Italiassa y. m. syntyi kapinaliikkeitä.
Mo-narkkiaa uhkasi täydellinen hajaannus.
Vähitellen kuitenkin hallitus jälleen vahvistui; se pääsi
voitolle Böömissä ja Italiassa, missä Sardinia oli
antanut apua Lombardian ja Venetsian
kapinallisille. Unkarin kapina tuli vaarallisimmaksi.
Unkarilaisten liitossa Wienin radikaalit tekivät
uuden kapinan ja keisari pakeni
pääkaupungistaan (lokak. sam. v.), mutta hallitus sai jälleen
sotaväen avulla Wienin valtaansa, jonka jälkeen
kapinallisia ankarasti rangaistiin.

Monarkkian pelastuminen hajaannuksesta tuli
uuden ministeristön tehtäväksi, jonka etunenässä
oli toimelias, mutta häikäilemätön ruhtinas
Schwarzenberg. Keisari Ferdinand luopui
kruunusta veljensäpojan Frans Joosef II:n hyväksi
(v:sta 1848); tämä julkaisi 1849 uuden
perustuslain koko monarkkialle, jonka siis myös tuli
koskea Unkaria. Mutta Unkarin valtiopäivät Ludvik
Kossutkin johdolla päättivät tehdä Unkarin
lisä-maineen itsenäiseksi valtakunnaksi ja erottaa I:n
hallitsijasuvun, joten I:lle tuli välttämättömäksi
asevoimin kukistaa unkarilaiset. Urhoollisen
vastarinnan jälkeen nämä sortuivat, kun Frans
Joosef pyysi ja sai Venäjän keisarilta Nikolai I:Itä
apua. Vilägosin luona Görgey antautui
sotavoi-mineen venäläisille 1849, minkä jälkeen seurasi
ankara kapinanjohtajain rankaiseminen. Unkari
menetti perustuslakinsa tullen I:n
kruunun-maaksi ; sen lisämaat tulivat myös itsenäisiksi
kruununmaiksi. Samoihin aikoihin sota
Italiassa loppui, kun Sardinian kuningas Kaarle
Albert oli voitettu Novaran luona 1849 ja Milano
sekä Venetsia alistuneet. — Saksassakin I. sai
vaikutusvaltansa takaisin. Siellä Frankfurtin
parlamentti oli tarjonnut keisarikruunun
Preussin kuninkaalle Fredrik Wilhelm IV:lle, mutta
I. tätä aietta vastusti ja kuningas kieltäytyi
tarjouksesta. Olmützin sopimuksessa 1850 I. sai
Preussin luopumaan Saksan yhdistämistä
tarkoittavasta politiikastaan. — Itse I:ssa vallitsi
täydellinen reaktsioni. Perustuslaki v:lta 1849
kumottiin 1851. V. 1855 tehtiin paavin kanssa
kon-kordaatti (ministeri v. Bachin toimesta), jolla
katoliselle kirkolle myönnettiin ylen suuri valta
(in. m. kansanopetus jätettiin sen käsiin). Kansan
tyytymättömyyttä koetettiin lieventää
parantamalla sen aineellista tilaa (rautateitä
rakennettiin, rahalaitoksia perustettiin y. m.).
—Ulkopolitiikka tuotti pian tappioita. Krimin sodan aikana
I. puolueettomuudellaan ärsytti Venäjää,
saavuttamatta siltä länsivaltain luottamusta, jota
Sardinia käytti hyväkseen tekemällä sopimuksen
Napoleon III:n kanssa I:a vastaan. Kun I:n
vaatimukseen, että Sardinia asettaisi sotaväkensä
rauhan kannalle, vastattiin kieltävästi, ja sota sen
johdosta syttyi 1859, sai Sardinia heti apua
Ranskalta. I. menetti Magentan ja Solferinon
taistelut ja jätti Zürichin rauhassa sam. v.
Lombardian Napoleonille, joka luovutti sen
Sardinialle. I. sai toistaiseksi pitää Venetsian.

Sodan onnettomuudet saattoivat ilmi valtion

vammat, ja päätettiin palata perustuslailliseen
hallitusmuotoon. V. 1860 kreivi Goluchowski’n
ollessa johtavana ministerinä ilmestyi n. s.
lokakuun diplomi, jossa laskettiin vapaan
hallitusmuodon perustukset federalistiseen
(liittoval-tiolliseen) suuntaan. Tärkeimmät asiat näet
jätettiin eri kruununmaiden maapäivien
ratkaistaviksi. Yhteisistä asioista pitäisi huolta
valtakunnan neuvosto, johon keisari ja maapäivät
valitsisivat jäseniä. Tämä hallitusmuoto ei kuitenkaan
tyydyttänyt unkarilaisia, yhtä vähän kuin
muitakaan kansoja, eikä se koskaan astunut voimaan.
Seuraava, Schmerlingin ministeristö, tahtoi
päinvastoin suurempaa keskitystä; 1861 julkaistiin
n. s. helmikuun valtiosääntö, jonka
mukaan kokonaisvaltiota edustaisi valtiopäiviksi
laajennettu valtakunnanneuvosto, joka
jakaantui herrainhuoneeseen ja edustajakamariin.
Tämä hallitusmuoto astui voimaan, mutta senkin
toteuttaminen herätti vastarintaa. Varsinkin
Unkarissa vastustettiin yleisvaltakunnallista
hallitusmuotoa, eikä siellä toimitettu vaaleja
valtakunnanneuvostoon. — Näiden vaikeuksien
lisäksi tuli kysymys I:n suhteesta Saksaan, jossa
se koetti säilyttää johtavan asemansa, mutta
jossa sillä oli Preussi kilpailijana. Tanskan
sodassa 1863-64 I. tosin liittyi Preussiin, mutta pian
syntyi riitaisuuksia valloitettujen maiden,
Sles-vigin ja Holsteinin hallinnon johdosta.

Schmerlingin täytyi kohtaamiensa vastusten
tähden erota 1865; hänen seuraajansa Belcredi
koetti jälleen lähestyä unkarilaisia liittovaltion
aikaansaamiseksi, ja helmikuun valtiosääntö
peruutettiin toistaiseksi. Vielä ei kuitenkaan oltu
päästy sopimukseen unkarilaisten kanssa, kun
sota Preussia vastaan syttyi 1866. Se oli sitä
vaarallisempi, kun I:n sisällinen tila oli hyvin
epävakava, raha-asiat huonot ja sotajoukko
varustamaton. I. sai tosin voiton Preussin kanssa
liittoutuneesta Italiasta, mutta joutui
täydellisesti tappiolle Preussia vastaan, lopullisesti
Sa-dowan 1. Königgrätzin taistelussa. Praagin
rauhassa 1866 I. ei menettänyt alueita vaan erosi
kokonaan Saksasta, jonka olot Preussi nyt
uudestaan järjesti mielensä mukaan. Wienin rauhassa
sam. v. I. luovutti Venetsian Italialle.

Ulkonaiset tappiot luonnollisesti jälleen
vaikuttivat sisällisiin suhteisiin; koetettiin sovittaa
tyytymättömiä kansallisuuksia, jotka esiintyivät
entistä vaativaisempina. Belcredi sai eron ja
hänen seuraajakseen tuli vapaaherra v. Beust.
Unkarin kanssa, jossa johtavana valtiomiehenä
oli maltillisvapaamielinen Deäk. päästiin nyt
vihdoin sopimukseen. Unkari sai täydellisen
sisällisen itsenäisyyden. Erityisillä asetuksilla v:lta
1867 jaettiin valtakunta, jonka nimeksi tästä
lähin tuli I.-Unkarin monarkkia, kahteen
puoliskoon, itävaltalaiseen (cisleithaniseen) ja
unkarilaiseen (transleithaniseen), joilla on yhteisenä
hallitsijan persoona ja erityiset laitokset.
Yhteisiä valtakunnan-asioita ovat ulkoasiat, sekä
osaksi sotalaitos ja näistä johtuvat raha-asiat;
yhteisistä menoista ja kauppa- ja tulli-seikoista
v. m. oli sovittava aina määräaikojen kuluttua.
Yhteisiä asioita oli hoitava yhteinen valtakunnan
ministeristö, joka oli oleva vastuunalainen I:n
valtakunnanneuvoston ja Unkarin valtiopäiväin
vuosittain valitsemille delegatsioneille. — V. 1867
Frans Joosef kruunattiin juhlallisesti Budapes-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:45:49 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/3/0660.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free