- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 3. Haggard-Kaiverrus /
1347-1348

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Jazykov ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

134?

Jeesus Kristus

1348

Kristus sisältää lyhyen tunnustuksen: Jeesus on
Kristus.

U:ssa T:ssa on kaksi Joosefiin päättyvää
Jeesuksen sukuluetteloa (Matt, lj-^ ja Luuk. S^-ag),
jotka tahtovat osoittaa Jeesuksen polveutuvan
Davidista (= Davidin poika). Molemmat
sukuluettelot antavat tietää, että Joosef on
ainoastaan Jeesuksen kasvatusisä, Jeesus kun on
siinnyt Pyhästä Hengestä (vrt. kuitenkin Sinailta
löydetyn syyrialaisen käännöksen tekstiä:
„Joosef, jolle Maria neitsyt oli kihlattu, siitti
Jeesuksen, jota Kristukseksi nimitetään" Matt. li6).
— Evankeliumien mukaan Jeesus syntyi
Betlehemissä ja kasvoi Nasaretissa.
Kolmenkymmenen vuoden iässä J. alkoi julkisen vaikutuksensa,
vaeltaen Galileassa ja Judeassa, julistaen
Jumalan valtakuntaa ja parantaen sairaita. Häntä
seurasi kaksitoista opetuslasta ja nämät yhä
enemmän varmistuivat siinä, että hän on luvattu
Messias. Kansaankin nähden hänen
vaikutuksensa oli alussa menestyksellistä, mutta hänen
suhteensa pappeihin ja kirjanoppineihin huononi
huononemistaan ja särkyi viimein kokonaan, kun
hän vaati sydämen puhtautta ja hylkäsi heidän
muodolliset sääntönsä. Johtajainsa yllyttämänä
kansa luopui hänestä ja syytettynä kapinallisista
hankkeista J. kuoli ristillä roomalaisen Pontius
Pilatuksen hallitessa. Muutaman päivän perästä
Jeesus kuitenkin ilmestyi elävänä opetuslapsilleen,
jotka täten tulivat vakuutetuiksi hänen
ylösnousemuksestaan ja jatkuvasta elämästään. J:n omaan
julistukseen Jumalan valtakunnasta liittyi nyt
julistus ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta
Kristuksesta, joka henkensä välityksellä
seurakuntaansa lakkaamatta hallitsee. Tällaisena
nimitetään J:ta Herraksi; hän on mennyt takaisin
Isän luo, mutta on kuitenkin omainsa tykönä
hengessä maailman loppuun asti.

Vanhimmassa apostolisessa saarnassa (Ap.
teoissa) teroitetaan J:n messiallisuutta. Hän on
Jumalan Pyhällä Hengellä voideltu palvelija, joka
vaelsi ympäri maata tehden hyvää ja julistaen
evankeliumia ja ennen pitkää hän on Isänsä
kunniassa palaava takaisin ihmisiä
tuomitsemaan. J:n jumalallinen voima johdetaan tällöin
etupäässä kasteessa tapahtuneesta Hengen
voitelusta. Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien
lapsuuden kertomuksissa tulee tähän lisäksi
yliluonnollinen sikiäminen Pyhästä Hengestä.
Paavali näkee Jeesuksessa taivaallisen olennon, joka
on ottanut ihmisen muodon ja suoritettuaan
pelastustyönsä kohonnut takaisin taivaaseen (1 Kor.
15; Fil. 25-u). Kuitenkin Paavali jyrkästi
terot-taa Jumalan ykseyttä ja Jeesuksen persoonallista
erotusta (1 Kor. 8„). Johanneksen evankeliumissa
esiintyy logos-oppi: Jumalan iankaikkinen
Sana, jonka avulla kaikki on luotu, tuli J:ssa
lihaksi ja antoi ihmiselle täydellisen ja lopullisen
ilmoituksen Isästä (Joh. l^g). — Logos-oppi tuli
sitten kristillisen mietiskelyn lähtökohdaksi.
Varsinkin aleksandrialaiset kirkkoisät Klemens ja
Origenes kehittivät sitä siihen suuntaan, että
Kristus on Isästä alati säteilevä valo, iäisesti
syntyvä Poika, toinen Jumala. Kysymys Pojan
suhteesta Isään antoi nyt aihetta pitkälliseen
areiolaiseen riitaan (ks. t.), joka
päättyi siten että Poika julistettiin olevan samaa
olentoa kuin Isä ja hänestä iankaikkisuudesta
syntynyt (Konstantinopolin kirkolliskokous v.

381). Uusia riitoja seurasi Kristuksen
luonnoista; vihdoin sovittiin Kalkedonin kokouksessa
451 siitä yhteensovittelusta, että Kristus on
jumal-ihminen, jonka persoonassa jumaluus ja
ihmisyys ovat erottamattomasti yhteen liitetyt.
Tähän kaavaan jäykistyi oppi Kristuksesta
enem-mäksi kuin tuhanneksi vuodeksi; korkealentoinen
mietiskely syrjäytti evankelisen Jeesuksen.
Jonkunlainen yhtenäinen kuva Jeesuksen elämästä
koetettiin kuitenkin saavuttaa keinotekoisten
evankeliumiharmoniain (ks. t.) avulla.

Vasta valistusajalla Jeesuksen
elämä tuli historiallisen tutkimuksen
esineeksi. Englannin deistit ja Ranskan
ensyklopedistit (ks. t.) tekivät parastaan poistaakseen
kaiken yliluonnollisen Jeesuksen elämästä. Heitä
seuraten selitti saks. Reimarus Wolfenbüttelin
fragmenteissa, jotka Lessing julkaisi (1777 ja
seur.), evankelisen historian apostolien
väärinkäsityksen ja valheellisuuden tuotteeksi. Toiset taa3,
kuten Heidelbergin professori Paulus, pyrkivät
selittämään kaikki ihmeet luonnollisella tavalla.
— Ensimäiset todella objektiivisesti tieteelliset
Jeesuksen elämän esittäjät olivat
Schleiermacher (luennot Jeesuksen elämästä v:sta
1819 alkaen) ja K. Hase (eri teoksissa v:sta
1824 alkaen, pääteos: „Geschichte Jesu", 1876).
Heistä alkaa varsinainen kriitillis-historiallinen
„Jeesuksen elämä"-tutkimus, joka tosin
tunnustaa evankeliumeissa olevan yksityisiä
legendamai-sia piirteitä, mutta samalla vaatii tunnustusta
niiden pääasialliselle luotettavuudelle. — Tätä
suuntaa vastaan astui tarukriitillinen suunta,
jota D. Fr. Strauss edustaa. Teoksissaan
„Das Leben Jesu" (1835) ja „Leben Jesu für
das deutsche Volk" (1864) Strauss esittää, että
Jeesuksen elämä, jommoiseksi se evankeliumeissa
kuvataan, on uskonnollisen mielikuvituksen luoma
tarukokoelma, jossa perustuen V:n T:n
kertomuksiin luodaan yliluonnollinen sädekehä
vaatimattoman nasarealaisen opettajan ympärille.
Straussin esityksestä kuitenkin puuttui
lähdekritiikki. Tätä puutetta poistamaan ryhtyi
tübin-geniläinen kriitillinen koulu, joka selitti
evankeliumit toisella vuosisadalla syntyneiksi
ten-denssikirjoituksiksi, joilta puuttui historiallinen
arvo. Lähdekriitillistä suuntaa edusti etevällä
tavalla Ferd. Christ. Baur (ks. t.),
jyrkän radikaalisesti Bruno Bauer, joka lopulta
päätyi kieltämään J:n olemassaolon.
Tarukrii-tillisen ja lähdekriitillisen suunnan yhdisti
Ernest Renan („Vie de Jésus", 1863)
esittäen J:n tuntehikkaaksi romaanisankariksi;
maltillisemmassa muodossa Schenkel
(„Charakterbild Jesus", 1864) ja Theodor Keim
(„Geschichte Jesu von Nazara", 1867-72). —
Yllämainittua jyrkkää kielteistä suuntaa vastaan
luonnollisesti kirjoitettiin apologeettisia teoksia,
joista useat ovat arvokkaita, kuten Renan’ia
vastaan kohdistettu E. de Pressens é, „Jésus
Crist, son temps, sa vie, son ceuvre" (1865),
„Philipp Schaff, „The person of Christ" (1865),
ja kansantajuinen F. W. Farrar, „Life of
Christ" (1875, suomennettu). Saksalaista
positiivisesti uskovaa jumaluusoppia edustavat B e r n h.
Weiss, „Leben Jesu" (1882) ja Willibald
Bey schlag, „Leben Jesu" (1885).

20:nnella vuosis. on taas esiintynyt J:n
historiallisuuden kieltämystä osittain materialistisen

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:45:49 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/3/0726.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free