Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kirjeenkantolinja ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
9Sö Kirjeenkantolinja—
2,355 milj., Ameriikan 750 milj., Aasian 150
milj., Afrikan 25 milj. ja Austrnalian 20 milj.
Kun maapallon asukasmäärä tällöin arvioitiin
1.300 miljoonaksi, tuli siis keskimäärin kunkin
ihmisen osalle 2 il 3 kirjettä vuodessa. Jo
neljännesvuosisadan kuluttua oli postissa
kuljetettujen kirjeiden luku noussut lähes
kolminkertaiseksi. V. 1896 kirjeiden luku oli 9,789 milj.,
joista Euroopan osalle 6.120 milj., Ameriikan
2,974 milj., Aasian 403 milj., Afrikan 73 milj. ja
Austraaliau 219 milj. ks. lähemmin
Postilaitos.
2. Jo vanhalla ajalla alettiin käyttää
kirjeen-muotoa kaunokirjallisiin ja tieteellisiin
tarkoituksiin. Runomuotoisia kirjeitä suosivat jo
roomalaiset. Kirjeenmuotoon laadittuja romaaneja
kirjoitettiin m. m. 1700-luvulla, esim.
Richardsonin „Sir Charles Grandison", Rousseau’n „La
nouvelle Heloise" ja Goethen „Die Leiden des
jungen Werthers". Myöskin yhteiskunnallisissa
ja tieteellisissä julkaisuissa on uudemmallakin
ajalla käytetty kirjeenmuotoa, samaten kuin sillä
nykyaikaisissa sanomalehdissä on tärkeä sija.
Huomattavien henkilöiden kirjeenvaihdolla on
suuri merkitys historian tutkimukselle ja
sielutieteellekin. Yksityisen kirjeenvaihdon alalta on
olemassa arvokkaita kokoelmia, joilla on suuri
kirjallinenkin merkitys ja joita senvuoksi on
julkaistu.
Muinaisajan Kreikasta on tallella muutamia
kirjekokoelmia, joilla on novellin luonne.
Roomalaisista kirjeenkirjoittajista on Cicero kuuluisa
valikoidusta tyylistään; Plinius nuor.. Seneca ja
Cæsar ovat myöskin mainittavat. Ile
käsittelevät tieteellisiä kysymyksiä ja ajantapahtumia
kirjeissä, jotka alunpitäen ovat aiotut
julkisuutta varten. Runomuotoisia kirjeitä
kirjoittivat Horatius (epislolæ) ja Ovidius. Kristilliset
kirjailijat käyttivät kirjeenmuotoa opettaessaan
ja kehoittaessaan seurakuntia ja yksityisiä
kris-tityitä. Keskiajalla oli latina Euroopassa
yleisenä kirjekielenii. Latinan taantuessa
valta-asemastaan keskiajan lopulla nousi kirjetyyli
uuteen kukoistukseen alkaen Italiasta. Annibale
Caro, L. Dolce, Bernardo Tasso kirjoittivat
julkisuutta varten aiottuja kirjeitä, jotka sitten
painettiin ja tulivat malleiksi toisille. 1600-luvun
jälkeen Ranska tuli runsaan ja kukoistavan
kirjekirjallisuuden emämaaksi. Sen
huomattavimpia edustajia ovat Jean Louis de Balzac ja
Voi-ture. Myöhemmistä ranskalaisista mainittakoon
madame de Sévigné, Voltaire, Diderot, Rousseau,
Sainte-Beuve, Hugo, Mérimée. Pascalin „Lettres
provinciales", Bossuefn ja Fénelon’in ,,Lettres
spirituelles", Montesquieu’n ..Lettres persanes",
Voltairen „Lettres anglaises", Rousseau’n „La
uouvelle Heloise". Saksalainen kirjetyyli
kehittyi vasta 1700-luvun keskivaiheilla.
Huomattavia kirjekokoelmia on Lessingiltä, Goetheltä,
Schilleriltä. Humboldt-veljeksiltä, Raliel
Varnha-genilta, Tieckiltä, Heineltä y. m.
Englantilaisista kirjetyylin kehittäjistä mainittakoon Swift.
Pope, Addison. Locke, Cowper, Bvron, Walter
Scott. — Ruotsissa Karl Gustaf Tessin kirjoitti
opetuskirjeitä kruununprinssille (Kustaa Tilille),
runokirjeitä laativat Leopold ja toiset
kustavilaiset; Almqvist käytti kirjetyyliä
novellinkir-joitukseen; Fredrika Bremer kirjoitti
kirjeromaaneja ja matkakirjeitä. Runebergin ..Vanhan puu-
—Kirjekyyhkynen 986
tarhurin kirjeet" sisältävät kaunokirjallisuuden
muotoon puettua keskustelua lieränneisyydestä.
[,,1-ettere di varii illustri italiani" (1841);
Westermann, „De epistolarum scriptoribus græcis"
(1853-58); Crepet, „Trésor épistolaire de Ia
France" (1865); „Epistologrnphi græci" (1873);
Cochrane, „The british letterwriters" (1882);
Klaiber, „Die Meister des deutschen Briefes"
(1901).]
Kirjeenkantolinja ks. Postilaitos.
Kirjeenvaihtaja (korrespondentti). t.
Kirjeenvaihtoa hoitava virkailija liikkeessä; liike
jonka kanssa ollaan sellaisessa liikeyhtevdessä,
että ollaan milloin saamassa milloin velkaa
(erotukseksi varsinaisista velallisista ja velkojista);
erityisesti sanovat pankit toisia pankkeja,
joiden kanssa ovat liikeyhteydessä,
kirjeenvaihta-jikseen. — 2. (Kirjeenvaihtaja jäsen),
tieteellisen seuran — tieteellisten ansioitten
tunnustukseksi — valitsema (tavallisesti)
ulkomaalainen jäsen. — 3. Henkilö, joka jostakin
paikasta lähettää säännöllisesti kirjeitä johonkin
sanomalehteen.
Kirjekortti ks. Postikortti.
Kirjekyyhkynen on tavallisesti
kesykyyhkv-sestii jalostamalla saatu rotu. Alkuperäisimpiä
lienee ollut aivan tavallisen näköinen
kyylikys-rotu; myöhemmin tuli Englannista käsin
käytäntöön n. s. r u p i k y y h k y n e n, jolla nokan
tyven ympärillä on paksu rupimainen nahka.
Nykyisin muotilintu ei paljoakaan eroa
tavallisesta kesykyyhkysestii. — Jo varhaisessa
muinaisuudessa sotapäälliköt käyttivät
kirjekyyhkystä sotaretkilliiän sanantuojina, ja keskiajalla
oli kyyhkyspostin kukoistusaika. Eurooppaan
tapa lienee tullut ristiretkien aikaan, täällä sitä
käytettiin erittäinkin sotatoimissa. Myöskin
pankkihuoneet käyttivät niitä pörssitietojen
saamiseksi, silloin kun ei ollut sähkölennätinta.
Napoleonilla oli erityinen kyyhkysosasto ja
Pariisin piirityksen aikaan 1870 lähetettiin sinne yli
500 kyyhkystä ilmapallossa. Nämä sitten toivat
tietoja piiritetystä kaupungista muulle maailmalle.
Ranskalais-saksalaisen sodan jälkeen onkin
perustettu useimpiin Euroopan maihin
kirjekyyhkysyh-distyksiä, niin tärkeäksi niiden toiminta
huomattiin. Etupäässä on Ranska, jossa tätä nykyä on
n. 200,000 opetettua kirjekyyhkystä, senjälkeen
Saksa, jossa on lähes 500 yhdistystä ja 60,000
kyyhkystä, sitten Italia ja Englanti. Klubit
harrastavat kirjekyyhkysten kasvattamista ja
harjoittamista, toimeenpannen kilpailuja j. n. e. Ne
ovat perustetut enemmän tahi vähemmän
sotilaallista tarkoitusta varten ja ovat sitoutuneet
m. m. jättämään lintunsa sodan syttyessä
valtion käytettäviksi. — Kirjekyyhkystä opetetaan
aluksi lentämään vain lyhempiä matkoja, sitten
yhä pitempiä ja pitempiä, aina 200 km.
epäedullisissakin siiäsuhteissa. Lentonopeus on 60-70
km tunnissa, 30 km:n nopeutta ei pidetä
huonona tuloksena ja suurin saavutettu nopeus on
ollut 2 km:iä minuutissa edullisessa tuulessa.
Lyhyemmillä, 50-70 km:n matkoilla ei yleens-i
yksikään kyyhkynen eksy ja erehdy tiestään. 100-120
km:n matkalla lasketaan 8-10% häviävän, 200
km:ltä alkaen on palaaminen jo epävarmaa,
joskus voivat, varsinkin sumussa ja myrskyssä,
kaikki linnut hävitä. Pisimpiä onnistuneita
matkoja ovat olleet 1.600-1,800 km. Kilpailevat kyyh-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
