- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 5. Kulttuurisana-Mandingo /
3-4

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kulttuurisana ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

3

Kulutus-osuuskunta—Kulutusverot

4

site kulutus tarkoittaa henkilökohtaista
kulutusta. Aikojen kuluessa tämä on kasvanut ja
tullut entistii monipuolisemmaksi. Aikaisemmin
valtio monella tavoin, esim. ylellisyysasetuksilla,
koetti rajoittaa kulutusta, mutta nykyään ei tälle
yleensä sellaisia rajoituksia aseteta. Kulutus ei
kuitenkaan riipu yksinomaan kuluttavan
yksilön tahdosta, vaan monet muutkin seikat
vaikuttavat siihen. Niinpä vallitsevalla tavalla ja
tottumuksella on suuri vaikutus kulutukseen.
Etupäässä tämä kuitenkin riippuu kunkin yksilön
tuloista. Lukuisilla yhteiskunnan jäsenillä on
niin pienet tulot, että vain hyvin vähäinen, jos
ollenkaan mikään osa niistä riittää muiden
kuin aivan välttämättömien tarpeiden
tyydyttämiseen. Milloin kulutetaan enemmän kuin tulot
sallivat, on kulutus tuhlausta. Kun
kulutus lykätään tulevaisuuteen tulevien
tarpeitten tyydyttämiseksi, puhutaan
säästämisestä. Jos välttämättömät nykytarpeet
jätetään tyydyttämättä, ei säästäminen ole
puolustettavissa. Ylellisyys edistää usein kulttuuria,
mutta se on paheksuttavaa siinä tapauksessa,
että yksilön saavuttaman tyydytyksen ja sitä
varten käytetyn sosiaalisen työn välillä on
olemassa epäsuhde.

Viime aikoina kulutus on joutunut
monipuolisen tieteellisen tutkimuksen alaiseksi. Niinpä
eri kansakerrosten kulutusta on koetettu valaista
tutkimalla n. s. talousbudgeteja, s. o. eri
talouksien tuloja ja menoja. Suomessakin on tällaisia
tutkimuksia tehty. Tärkein niistä on
ammatti-tarkastaja V. Hjeltin suorittama, joka koskee
ammattityöntekijäin taloudellisia oloja 1908-09.
Tässä tutkimuksessa on otettu huomioon 380
taloutta eri osissa maata. Useissa maissa on
myöskin koetettu laskea, kuinka suuret määrät eri
tavaralajeja eri aikoina ovat joutuneet koko
kansan ja keskimäärin kunkin asukkaan
kulutetta-/viksi. Tällaisia laskuja on suoritettu myöskin
Suomessa. Niistä näkyy, että kulutus yleensä
meilläkin on kasvanut. Niinpä on viime vuosina
vehnän keskimääräinen vuotuinen kulutus ollut
seitsemän, sokerin neljä ja kahvin kolmatta
kertaa suurempi kuin 1870-luvun alkupuolella.
Li-säännystä osoittaa myöskin esim. rukiin ja
peru-nain kulutus, jotavastoin esim. ohran ja
palo-viinan käyttö Suomessa on vähentvnvt.

O. A-e.

Kulutus-osuuskunta ks. Osuustoiminta.

Kulutusverot ovat sellaisia veroja, joita
suoritetaan määrättyjen tavaroiden tai palvelusten
käyttämisen mukaan. Veronobjektina on siis
kulutus; sen suuruudesta päätetään asianomaisen
veronsuorituskvky. K. ovat näin ollen välillisiä
"veroja. Mutta jos käytetään toisenlaista
jakoperustetta ja katsotaan välilliseksi sellainen vero,
jonka maksaja ei joudu lopulta veronalaiseksi, on
erinäisiä, etupäässä ylelliseen kulutukseen
kohdistuvia veroja —- meillä Suomessa vain koiraveroa
— pidettävä välittömänä kulutusverona.

Ne kulutuksen esineet, jotka ovat puheenaolevien
verojen alaisia, jaetaan tärkeytensä mukaan
kolmeen ryhmään: välttämättömiin, yleisesti
käytettyihin ja ylellisyystavaroihin. Ensimäiseen
ryhmään luetaan sellaiset ravintoaineet kuin jauhot,
liha ja suola sekä edelleen poltto- ja
valaistus-aineet, vaatetavarat y. m. Yleisesti käytettyihin
kulutuksen esineisiin lasketaan varsinkin kahvi,

tee, sokeri, tupakka sekä useissa maissa olut,
viini ja paloviina; lisäksi kuuluvat tähän
ryhmään kalenterit ja sanomalehdet. Kolmanteen
ryhmään luetaan kaikenlaiset herkut, samoin
palvelijat, vaunut ja hevoset y. m. Eri maissa ovat
tosin kansan tavat ja sen elämänvaatimukset —
jo ilmaston vuoksi — erilaisia, ja sentähden
esitetty ryhmitys ei sellaisenaan ole
sovellutettavissa kaikkien maiden olosuhteisiin, mutta
pääasiallisesti se kuitenkin pitänee paikkansa
mahdollisista erilaisuuksista huolimatta.

K:n kantamiseen käytetään joko yksinoikeutta
(monopolia) tai varsinaista verotusta.
Edellinen menettelytapa oli hyvin yleinen ennen
aikaan, ja sen rasittavuutta lisäsi yksinoikeuden
luovuttaminen yksityisen haltuun, mikä
useimmiten johti tunnottomaan yleisön kiskomiseen.
Nykyänsä monopolia käytetään erinäisissä maissa
etenkin suolan, tupakan, paloviinan ja
tulitikkujen valmistuksen ja kaupan verottamiseksi.
Suomessa on tällaista monopolisoimista sovellutettu
vain paloviinan ja osittain muidenkin
väkijuo-main kauppaan, joka on jätetty
vähittäismyynti-ja anniskeluyhtiöille yksinoikeudeksi (ks. G ö
ö-teporin järjestelmä), ja kalentereihin,
joiden julkaiseminen on yliopiston
yksinoikeutena. — Varsinainen kulutusverotus taas
kohdistuu asianomaisiin tavaroihin joko niitä
valmistettaessa tai niiden ollessa liikkeessä. Edellisessä
tapauksessa veroa sanotaan tuotantoveroksi, ja
sitä otetaan joko raaka-aineista tai puolivalmiista
tai valmiista tavarasta. Suomessa ovat tällaisia
veroja mallasjuomasuostunta, jota väkevien
mallasjuomien panimojen on maksettava 1910
vuodesta alkaen 8 markkaa 10 kgrlta mallasjuomain
valmistamiseen käytettäviä maltaita, mikä
veromäärä vielä nousee, jos tehtaassa vuoden kuluessa
käytetään enemmän kuin 50,000 kfr maltaita (ks.
Mallasjuomasuostunta), ja
paloviina-vero, jota 1910 vuodesta alkaen on suoritettava
2 mk:aa l:lta säännöllisväkevyistä, 50
volvmi-prosenttia sisältävää paloviinaa. Jälkimäisessä
tapauksessa, kun kulutusvero kohdistuu
liikkeessä oleviin tavaroihin, sitä kannetaan joko
maan rajan yli kuljetettavista tavaroista, jolloin
sitä nimitetään tulliksi (ks. t.) tai maan rajojen
sisällä kuljetettavista tavaroista, jolloin se on
varsinainen kuljetus- tai kauppavero. Tullin
muodossa, nimenomaan tuontitullina, suoritettava
vero on k:sta tärkein; useissa maissa ja
erityisesti juuri Suomessa se on valtiotalouden
runsain tulolähde. Kuljetusveroihin on katsottava
kuuluneen sen ..pikkutullin" eli ..maatullin", jota
Suomessakin Ruotsin aikaan kannettiin siihen
saakka, kunnes se venäläisten toimesta vuonna
1S0S lakkautettiin. — Kulutusveroa kannetaan
myös n. s. lisenssiverona, jota eräiden tavarain
valmistajat ja kauppiaat vuosittain maksavat
valmistamis- tai myyntioikeudesta. Tällaista
veroa ei kuitenkaan aina voida pitää
kulutusverona, vaan se liittyy läheisemmin
tuottovero-tukseen. etenkin elinkeinoveroon. Suomessa on
lisenssiveron luonteinen se anniskelumaksu. jota
paloviinan anniskeluoikeudesta on suoritettava.

Eri maissa käytetään erilaisia k:oja, mutta
yhteistä on niille se, että kaikkialla niiden
raha-asiallinen merkitys on hyvin suuri.
Tarkoitustaan vastaavan kansainvälisen finanssitilaston
puutteessa ei tosin suoranaisten vertailujen teke-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Fri May 10 12:34:28 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/5/0014.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free