Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Lentävä hollantilainen ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
811
Leo
812
nattamana, että Pietari oli saanut uskonsa
palkinnoksi kirkon johtajan aseman, hän pakotti
Gallian ja Afrikan kirkot alistumaan Rooman alle
ja Illyrian kirkon pysymään kuuliaisuudessa.
An-toipa keisari Valentinianus III 445 hänen
toimestaan julistuksen, jonka mukaan Rooman piispalla
oli oleva korkein lainsäätäjän ja tuomarin valta
koko kirkon yli. Tosin tämä laki ei päässyt
voimaan muualla kuin länsimailla, mutta
itämaillakin ensimäisen paavin suuri vaikutusvalta tuli
näkyviin, kun hänen Konstantinopolin patriarkka
Flavianukselle lähettämänsä, Kristuksen
persoonaa koskevaa oppiriitaa selvittävä kirjeensä
pantiin pohjaksi Kalkedonin yleisen
kirkolliskokouksen päätökselle 451. Myöskin valtiollisiin
tapauksiin L. otti tehokkaasti osaa. Keisarillisen
lähetystön johtajana hän sai 452 Roomaa uhkaavan
hunnien kuninkaan Attilan lähtemään
paluumatkalle, ja kun vandaalien kuningas Geiserik
455 ryösti Roomaa, sai hän estetyksi kaupungin
polttamisen. L. on sekä lahjojensa että
persoonallisuutensa puolesta kaikkien aikojen etevimpiä
paaveja. Benediktus XIV korotti hänet
kirkon-opettajain joukkoon. L:n teokset muodostavat
96 saarnaa, 141 kirjettä sekä muutamia
tutkielmia. [Saint Chéron, ,,Histoire du pontifieat de
St. Léon" (1846), Bertani, „Vita di S. Leone
Magno" (1880).]
2. L. II (paavina 682-683) tunnusti
Konstantinopolin kirkolliskokouksen v:lta 680. Sen kautta
tuli paavi Honorius I monoteleettina tuomituksi.
3. L. III (paavina 795-816), syntyjään
roomalainen, valittiin Hadrianus I:n jälkeen
paaviksi 26 p. jouluk. 795 ja vakuutti kohta
uskollisuuttaan frankkien kuninkaalle Kaarle Suurelle.
Kaarlen suosio olikin hänelle tarpeeseen, kun hän
799 joutui vastapuolueeu vainon alaiseksi. 25 p.
jouluk. 800 L. laski Pietarin kirkossa
keisari-kruunun Kaarlen päähän. Roomalaiset ovat
selittäneet tätä tapausta merkiksi paavin
yliherruudesta keisariin nähden, mutta itse asiassa
paavilla ei Kaarlen rinnalla ollut edes puhtaasti
opillisissa kysymyksissä sen vertaa
vaikutusvaltaa, että olisi, kuten yritti, saanut estetyksi
Pyhän Hengen uloskäymistä koskevan
määräyksen „ja Pojasta" pääsemästä
nikealais-konstanti-nopolilaiseen uskontunnustukseen.
4. L. TV (paavina 847-855), syntyjään
roomalainen, valittiin paaviksi ilman keisarin
vahvistusta. Liitossa Etelä-Italian kaupunkien kanssa
L. voitti saraseenit meritaistelussa Ostian luona.
Pani jälleen kuntoon Rooman muurit ja
linnoitti Vatikaanin alueen Tiberin oikealla
rannalla. Kirkollisissa asioissa L. tavoitteli koko
kristikunnan yliherruutta vaatien itse
Konstantinopolin patriarkkaakin ja tämän vastustajia
eteensä vastaamaan teoistaan.
5. L. V (903), sysättiin ainoastaan
30-päiväi-sen paaviuden jälkeen vallasta ja pantiin
vankeuteen.
6. L. VI, roomalainen mies, valittiin paaviksi
kesäkuussa 928, mutta kuoli jo joulukuussa sam. v.
tai helmikuussa 929.
7. L. VII (paavina 936-939), roomalainen mies,
suosi clunyläistä liikettä munkkilaisuuden
uudistamiseksi.
8. L. VIII (paavina 963-965) valittiin, vaikka
oli maallikko, Otto I:n Roomassa pitämässä
kirkolliskokouksessa 4 p. jouluk. 963 paaviksi Johan-
-
nes XII:n sijaan. Johannes karkoitti hänet
kuitenkin Roomasta jo helmikuussa 964, mutta hän
palasi keisarin turvin takaisin. Myöhemmin hän
sai puolustaa asemaansa roomalaisten valitsemaa
Benediktus V:tä vastaan.
9. L. IX (paavina 1049-54), alkuperäiseltä
nimeltään Bruno, elsassilaisten Egisheimin kreivien
sukua, synt. 21 p. kesäk. 1002. Toimittuaan v :sta
1026 alkaen Toulin piispana hänet valittiin
keisari Henrik III:n toimesta Wormsin
valtiopäivillä 1048 paaviksi. L. lähti pyhiinvaeltajana
Roomaan ja antoi vihkiä itsensä virkaan vasta
sitten kuin myöskin Rooman papisto ja kansa
olivat valinneet hänet paaviksi. L. oli elunyläisen
uudistusliikkeen kannattaja, ja hänen
hallituksensa muodostaa käänteen paavikunnan
historiassa. Laajoilla matkoillaan hän piti
kirkolliskokouksia kirkossa vallitsevan kurittomuuden ja
muiden epäkohtain korjaamiseksi. Erityisen
tärkeänä kirkon elämän ja vallan nousulle hän piti
simonian ja pappien avioliittojen lakkauttamista.
Saadakseen valtaansa Beneventumin sekä muita
alueita Etelä-Italiassa L. lähti 1053 sotaretkelle
normanneja vastaan, mutta joutui Civitateu
taistelussa 13 p. kesäk. 1053 perinpohjin
tappiolle ja vangiksi. 9-kuukautisen lievän
vankeuden jälkeen L:n sallittiin palata Roomaan,
jossa hän kuoli jo 10 p. huhtik. 1054. L:n
paaviuden aikana erosivat idän ja lännen kirkot
toisistaan 1054. [E. Martin, „Saint-Léon IX" (1904).]
10. L. X (paavina 1513-21), alkuperäiseltä
nimeltään Giovanni di Medici, synt. Firenzessä
11 p. jouluk. 1475 Lorenzo
di Medici’n toisena
poikana. Mahtavan suvun
jäsenenä L. korotettiin jo
13-vuotiaana kardinaaliksi.
Ryhdyttyään 1492
hoitamaan tehtäviään
kardinaa-likollegissa L. palasi
Aleksanteri VI: n noustua
paa-vinistuimelle Firenzeen,
mutta kun Medicit
karkoi-tettiin 1494 Firenzestä, oli
hänenkin pakko jättää
kaupunki. Oleskeltuaan eri
paikoissa L. asettui 1500
Roomaan, antautuen
lempi-harrastuksiinsa, musiikin
ja kaunokirjallisuuden
viljelemiseen. V:sta 1511
vaikuttavana paavillisena politikoitsijaua L. avusti
1512 sukunsa palaamista Firenzeen. 19 p.
maa-lisk. 1513 paaviksi valittuna L. otti
korkeimmaksi päämääräkseen Kirkkovaltion
vahvistamisen. Samoinkuin edeltäjänsä hän vastusti
Ranskan pyrkimyksiä päästä Milanon valtiaaksi ja
kannatti siinä tarkoituksessa Mechelnin pyhää
liigaa. Frans I:n voitto Marignanon luona
syyskuussa 1515 pakotti hänet taipumaan ,,kaikkein
kristillisimmän kuninkaan" armoille ja
luovuttamaan Parman ja Piacenzan Milanon
herttuakun-nalle. Paavin persoonallisessa kohtauksessa Frans
I:n kanssa Bolognassa joulukuussa 1515 pidettiin
tärkeitä keskusteluita, jotka johtivat n. s.
pragmaattisen sanktsionin kumoamiseen sekä
konkor-daattiin kuninkaan ja paavin välillä. Ranskan
hallituksen vaikutusvaltaa piispain ja apottien
vaalissa lisättiin, samalla kuin paaville myönnet-
Leo X.
Rafaelin maalauksesta.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
