Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Ruotsin kieli ja kirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
353
Ruotsila—Ruotsin kieli
ja kirjallisuus
358
liittyy nuoremman nyk.-ruotsin aikana esim.
hv.n ja Ij:n kehitys v :ksi ja ;:ksi (esim. valp
< hvalper, juv < ljuf). Kieli rikastuu saksasta,
latinasta ja ranskasta tulleiden lainojen kautta.
Ensinmainittuihin kuuluvat esim. lukuisat an-,
er-, för- y. m. prefikseillä alkavat sanat (esim.
nnvisa, härkomst, erövra) sekä suuri joukko
muita sanoja (kuten språlc, tapper, frakt, hurtig) ;
latinasta peräisin ovat esifn. fion-päätteiset
sanat (nation, division). Ranskan kieli oli 1600- ja
1700-luvuilla suuressa määrin painanut leimansa
ylempien säätyjen kielenkäyttöön (lukuisista
lainasanoista mainittakoon esim. affaire,
re-spekt, talent, charmant). — Keskiajan kirjakieli
ei saattanut tuntuvassa määrässä vaikuttaa sen
ajan puhekieleen, joka pysyy murteitten kannalla.
Tällainen vaikutus käy mahdolliseksi vasta
sitten kuin lukutaito on tullut yleisemmäksi ja
kirjallisuus leviää laajempiin piireihin. Vähitellen
kehittyy täten murteista vapautunut sivistynyt
puhekieli. Tämä tapahtuu kuitenkin vasta
1600-luvun keskipaikoilla. Kirjakieli perustui
pääasiallisesti Mälarin-maakuntien kieleen. Tämä
murre tuli siis olemaan sivistyneen
puhekielenkin pohjana, mutta luonnollisesti puhekieli
pysyi kauan hyvin erilaisena eri seuduissa, ja vielä
tänä päivänä on suuria eroavaisuuksia
huomattavissa. Tuntuvin on tämä puheruotsin
erikoisluonne Suomessa. Lukuisista Suomen ruotsin
erikoispiirteistä mainittakoon seuraavat: sävelkorko
on aina pääpainollisella tavulla; pääpaino on
usein toisella tavulla, kun se Ruotsin-puoleisessa
ruotsissa taas on ensimäisellä (esim. allde’les ja
<i’lldeles, alltså’ ja a’lltsä) ; lyhyet e- ja n-äänteet
ovat sulautuneet yhdeksi, suonien kielen
e-ään-teen kaltaiseksi äänteeksi (vrt. eld ja fälld, sett
ja lätt) ; äänneyhtymässä dj kuuluu vielä aina d
(ks. ylempänä) ; useat substantiivit ovat
monikossa or-päätteiset (esim. bullor, backor, slädor-,
Ruotsissa bullar, baclcar, sliidar); verbien
taivutuksessa huomataan osaksi vanhettuneita
muotoja (esim. las-läste), osaksi uusia (esim. res~
reser, veg = vigde, galade = gol t. gälde).
Sanavarastossa on sadoittain sanoja, jotka ovat
tuntemattomia ainakin suurissa osissa Ruotsia. Ne
ovat useimmiten arkaismeja (esim. klockan är en
kvart fått i tolv; ingen tvivel = intet tvivel) ;
provinsialismeja 1. murteellisuuksia (esim. gruta sig =
einehtiä, gräf ta = kuokkia) tai fennisismejä (esim.
höta = hautoa, kyttland - kytömaa, dit ända =
sinne saakka), mutta ovat joskus muistakin
kielistä tulleita, esim. venäjän kielestä (blini,
isvoschik). Eroavaisuuksia oli todistettavasti
olemassa jo ennen vuotta 1809, mutta ne ovat sen
jälkeen suuresti lisääntyneet. Kirjakielessäkin
tavataan näitä »finlandismeja" sangen runsaasti.
[J. E. Rydqvist, »Svenska språkets lagar",
I-VI (1850-83); K. F. Södervall,
»Hufvud-epokerna i svenska språkets utbildning" (1870);
Karl Ljungstedt, »Grunddragen af modersmålets
historia" (1898); A. Noreen, »Altschwedische
gram-matik" (1904), sama, »Vårt språk" (1903 seur.);
G. Cederschiöld, »Svenskan som skriftspråk"
(1897) ; A. Ivock, »Språkhistoriska
undersöknin-gar om svensk akcent", I-II (1878-85), sama,
»Stu-dier öfver fornsvensk ljudlära", I-II (1882-86),
sama, »Die alt- und neuschwedische
accentuie-rung" (1901), sama, »Svensk ljudhistoria" (1906
seur.). — Koulukielioppeja: D. A. Sundén, »Svensk
språklära" (1869; uus. pain.); E. Brate, »Svensk
språklära" (1898); N. Beckman, »Svensk
språklära" (1904). — Sanakirjoja: A. F. Dalin,
»Ord-bok öfver svenska språket" (1850-55) ; D. A.
Sundén, »Ordbok öfver svenska språket", I, II
(1892); »Svenska akademiens ordbok" (1893
seur.) ; K. F. Södervall, »Ordbok öfver svenska
medeltidsspråket". T II (1884 seur.. päättämättä):
Fr. Tamm, »Etymologisk svensk ordbok", I
(1905, päättämättä) ; aikakauskirja »Språk och
stil", I-XIV (v:sta 1901).]
2. Kirjallisuus. Ruotsin kirjallisuuden
vanhimmat muistomerkit tavataan muistokivien
riimukirjoituksissa. Nämä ovat yleensä hyvin
lyhyitä, mutta niiden joukossa on kuitenkin
sellaisia, jotka todistavat, että pakanallisilla
ruotsalaisilla on ollut kokonainen sarja sekä
myy-tiliisiä, että historiallisia kansanrunoja.
Myöhemmin syntyneellä isl. skaldirunoudellakin on ehkä
ollut edustajia Ruotsissa, mutta heidän runoel
miensa laatu samoin kuin heidän nimensäkin
ovat meille tuntemattomia. Mitään isl.
sajra-kir jallisuutta vastaavia kirjallisia tuotteita ei
myöskään ole olemassa, jos kohta varmana voi
pitää, että Ruotsissakin suku-,,sagoja" on
kerrottu. Yleensä Ruotsin pakanuudenaikaisen
kirjallisuuden sirpaleissa ei huomata jälkiä
ulkoapäin tulleista kirjallisista herätteistä. Ruotsi ei
tarjonnut isl. skaldeille kiitollista toimialaa,
rikkaita ylimyksiä kun oli vähän; ja kauppa
joutui aikaisin saksalaisten käsiin, joten
kauppa-retketkin tässä suhteessa jäivät merkitystä vaille.
Vasta 13 :nnen vuosis. alussa kristinusko
vakaantuu Ruotsissa ja siten maa joutuu euroopp.
kulttuurin vaikutuksen alaiseksi. Katolisen
kirkon suojassa ruotsalaisten synnynnäinen
uskonnollinen mielensävy nyt saa vapaasti kehittyä,
ja uskonnollisella alalla ruotsalaiset tulevat
pohjoismaiden johtajiksi. Skandinaavian ainoa
huomattava uskonnollinen persoonallisuus on
Pyhä Birgitta (k. 1373, ks. t.), jonka
perustamalla birgittalaismunkistolla on erinomaisen
suuri merkitys Ruotsin sivistyshistoriassa.
Kirjallinen toimi liittyy aina uskonpuhdistuksen
aikakauteen saakka Vadstenan ja Naantalin
luos-tareihin. Näissä käännetään joukko
hartauskirjallisuutta, ja legendarunous painaa leimansa
keskiajan koko maailmankäsitykseen. On sanottu,
että legenda keskiajan ihmisille merkitsi samaa
kuin sekä tieto- että luivikir jallisuus meille.
Tärkeimmät legenda-käsikirjoitukset on edellä
mainittu (ks. Ruotsin kieli). Keskiajan
muu hengellinen kirjallisuus oli puhtaasti
kirkollista laatua: rukouskirjoja, hymnejä,
messu-kirjoja.
Euroopp. kulttuurivaikutus näyttäytyi
muillakin aloilla kuin kirkollisella. Ruotsi joutui
ritari-ajan jälkimaininkeihin, mutta ritarilaitos ei
saanut pohjoismaissa suurta loistoa eikä
ritari-runouskaan saavuttanut samaa kukoistusta kuin
Euroopan muissa maissa. Tärkeimmät tuotteet
tällä alalla ovat n. s. E u f e m i a n laulut,
jotka Eerik-herttuan anoppi, Norjan kuningatar
Eufemia, käännätti ruotsiksi kolmesta tunnetusta
runoromaanista (Ivan Leijonaritari. Normandian
herttua Fredrik; Flores ja Blanzeflor).
Ritari-ajan muistoja säilyy myöskin paljoa myöhemmin
muistiinkirjoitetuissa balladeissa. Balladit ovat
ainoat keskiaikaiset maallisen runouden tuotteet.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
