- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 8. Ribot-Stambul /
1597-1598

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Solu ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

1593

Solu

1598

tilaansa, ja samalla myöskin s.-lima on
renkaan-muotoista vakoa pitkin kuroutunut kahteen
osaan; emo-s. on siten synnyttänyt kaksi
tytär-s: ua.

Huomattavimmat ilmiöt mitoosissa ovat se
erinomainen, matemaattinen tarkkuus, jolla
kromosomien jakautuminen tapahtuu, ja se
säännöllisyys, millä ne yhä uudelleen ja uudelleen,
solu-sukupolvessa toisensa jälkeen syntyvät. Sekä
luvultaan että kooltaan ja muodoltaan ne
pysyvät aina samanlaisina saman lajin kaikissa
soluissa, samalla kuin ne eri lajeilla voivat olla
hyvin erilaisia. Tunnetaan lajeja, joilla on
vain 2 kromosomia (ks. kuvataulua Siitos)
ja toisia, joilla 011 168, vieläpä useita satoja.
Ihmisen kromosomien luku ei ole aivan varmasti
tunnettu, mutta monet seikat viittaavat siihen,
että se on valkeaihoisilla 48, neekereillä taas 24.

— Edellämainittujen ominaisuuksiensa vuoksi on
kromosomeja tahdottu käsittää itsenäisiksi s-.n
alkeisosasiksi ja on katsottu niillä olevan
jonkinlaista yksilöllisyyttä. Siitä, että niillä siitos- ja
periytymisilmiöissä on hyvin tärkeä tehtävä
perinnöllisyysaineksen kantajina, ovat useimmat
biologit yhtä mieltä (vrt. Perinnöllisyys
ja S i i t o s).

S:n fysiologia. Yksi luonteenomaisimpia
elämänilmaisuja on epäilemättä
lisääntyminen. Se onkin ominaista jokaiselle s:lle. joka
ei ole liian pitkälle erilaistunut,
spesialiseerau-tunut. Lisääntymisestä on edellä jo tehty selkoa.

— Liikuntokyky on kai se ominaisuus,
joka pintapuolisesti katsoen ennen kaikkia muita
erottaa elävät olennot kuolleista esineistä.
Kasveilla ja eläimillähän tämä kyky on sangen
erilainen, mikäli pidetään silmällä koko yksilöitä. Sitä
mielenkiintoisempaa on senvuoksi, että tästä
huolimatta molempien eliökuntien s:illa esiintyy sangen
lukuisia yhteisiä liikuntomuotoja. Edellä jo
kosketeltu amcebamainen liikunto tavataan
sekä eräillä kasvi- että eräillä eläin-s :illa.
Paljoa tavallisempi on kuitenkin liikunto erikoisten
liikunto-organellien, flagellien ja cilioiden avulla.
E 1 a g e 11 i t ovat pitkiä, hienoja
alkulimarih-moja, siimoja, joita s:sta lähtee yksi t.
muutamia harvoja ja jotka aaltomaisin liikkein
työntävät s:ua eteenpäin (eläinten siittiöt) t.
vetävät sitä jäljessään (levien ja sienien
parveilu-itiöt). Jyrkkää rajaa viimemainittujen
»väre-karvain" ja cilioiden, ripsien 1.
varsinaisten värekarvain välillä ei voi vetää. Ciliat
ovat lyhempiä, karvamaisia plasmamuodostumia,
jotka tiheämmin t. harvemmin peittävät koko
s:ua t. sen osaa ja yhdenaikaisten, edestakaisin
tapahtuvien liikkeiden avulla kuljettavat s:ua
eteen- t. taaksepäin. Cilioita ei tavata vain
vapaiden s:jen liikuntoeliminä, vaan myöskin
lukuisilla kudos-s: illa. Eläinkunnassa on suuri
joukko elimiä, etenkin niiden käytäviä, joita
peittää tällainen ripsiepiteli (ks. t.). S:n
alkulimassa on lisäksi huomattavissa
liikunto-ilmiöitä, joilla epäilemättä on s:n elämässä mitä
suurin merkitys. Ne esiintyvät erityisen selvinä
eräissä kasvien s:issa ja ovat mikroskoopin
avulla helposti havaittavissa. Plasmassa olevat
pienet jyväset virtaavat nim. toisesta osasta s:ua
toiseen ja merkillistä kyllä tapahtuu tämä
plasmavirtaus hienoimmissakin
alkulima-säikeissä samalla kertaa vastakkaisiin suuntiin.

Toista liikuntomuotoa s.-liman sisässä edustavat
infusorien sykkivät rakot, kontraktiiliset
v a k u o 1 i t, joiden sykintä on hyvin
säännöllistä. Korkeammilla eläimillä lopuksi erikoiset
kudokset ovat kehittyneet liikunnon palvelukseen.
Yhteistä niille on, että ne ovat kokoonpannut
kontraktiilisistä fibrilleistä,
supis-tuskykyisistä syistä, jotka eri tavoin
ryhmittyneinä muodostavat eläinruumiin eri elimiin
kuuluvat lihassysteemit. Joskaan fibrillejä ei enää
voi pitää varsinaisina s:ina, ovat ne kuitenkin,
kuten niiden kehitys selvästi osoittaa, s:n
tuotteita.

Kolmas elolliselle aineelle karakteristinen
ominaisuus on sen ärtyisyys. S. on herkkä valon
ja pimeyden, lämmön ja kylmyyden
vaikutuksille; se reageeraa sähkövirran samoinkuin
erilaisten sekä mekaanisten että kemiallisten
ärsykkeiden sitä kohdatessa. Tämä alkuliman
reaktsionikyky voidaan havaita sekä
yksisoluisilla kasveilla ja eläimillä että monisoluisten
kasvien ja eläinten yksityisissä soluissa.
Viimemainituilla on lisäksi erilaistunut erikoisia
hermo-sija ja hermosyitä (-fibrillejä),
joiden päätehtävä on palvella perifeeristen
aistinelinten vastaanottamien vaikutteiden
keskuksina ja johtoratoina.

Lopuksi täytyy elollisella aineella, jotta se
pysyisi elossa, olla kyky korvata ne osat, jotka
sen toiminnassa ovat kuluneet ja joutuneet
hukkaan, s. o. täytyy tapahtua yhtämittainen
a i n e e n v a i h t o. Poikkeuksena tästä ovat vain
erinäiset eläinten ja kasvien lepo- ja
leviämis-asteet (itiöt, siemenet y. m.), joissa elämä
säilyy latenttina (piiloasteisena), mutta jotka eivät
osoita mitään aktiiviselle elämälle
luonteenomaisia ominaisuuksia. Elävää s:ua voidaan siis
verrata kemialliseen laboratoriin, missä toinen
kem. prosessi seuraa toistaan t. jatkuu sen
rinnalla. Eräs aine, jota kaikki s:t, anaerobisia
bakteereja lukuunottamatta, tarvitsevat
tullakseen toimeen, on happi. Sen s. ottaa
ympäröivästä väliaineesta, ilmasta, vedestä t. verestä ja
se yhtyy s:n aineksen kanssa, erittyen sen
jälkeen taas hiilidioksidissa ja vedessä. Tässä
p a 1 a m i s- 1. hengitys- (respiratsioni-)
tapahtumassa kuluu s:n ainesta, ja sen korvaukseksi
s:n täytyy ottaa ympäristöstään uutta ainetta
ja muodostaa siitä elävää plasmaa, s. o. s:n
täytyy yhteyttää, a s s i m i 1 e e r a t a.
Kasvin s :illa on kyky lehtivihreähiukkasiensa
välityksellä ottaa hiiltä epäorgaanisista
yhdistyksistä, esim. ilman hiilidioksidista, sekä imeä
maasta liuonneita suoloja, ja rakentaa
molemmista näistä aineksista munanvalkuaismolekylejä.
Eläimien sensijaan on yksinomaan turvauduttava
jo valmiiksi muodostuneisiin
munanvalkuais-aineisiin, jotka ne saavat kasvi- t.
eläinkunnasta. Jotta s. voisi ottaa itseensä näitä aineita,
täytyy niiden olla nestemäisiä t. kaasumaisia;
vain ne s:t, jotka voivat työntää ulos
valejal-koja, voivat assimileerata kiinteitäkin aineita.
Assimilatsioni tapahtuu siis säännönmukaisesti
osmoosin kautta, mutta tätä ei saa käsittää
puhtaasti fysikaaliseksi tapahtumaksi, sillä erilaiset
s.-t osoittavat hyvin erilaista kem. affiniteettia
niitä kem. aineita kohtaan, joiden yhteyteen ne
joutuvat. Toisia aineita s:t ottavat vastaan,
toiset taas jäävät ulkopuolelle. S. niin sanoaksemme

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:46:04 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/8/0831.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free